1. yle.fi
  2. Uutiset

Britannia on valmis maksamaan EU:lle enemmän erorahaa

Samalla Britannian hallitus korostaa maan olevan valmis jättämään unionin myös ilman sopimusta.

Brexit
David Davis ja Michel Barnier tiedotustilaisuudessa Brysselissä
David Davis (vas.) ja Michel Barnier tiedotustilaisuudessa Brysselissä lokakuussa.Olivier Hoslet / EPA

Britannian hallituksen ministerit ovat taipuneet maksamaan Euroopan unionille aiempaa enemmän niin sanottua erorahaa. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) maksettava summa voisi olla jopa 40 miljardia puntaa eli noin 45 miljardia euroa.

Suurimmat erimielisyydet Britannian eroneuvotteluissa on käyty juuri rahasta eli siitä, kuinka paljon maan pitää maksaa eron yhteydessä. Euroopan unionin pääneuvottelija Michel Barnier sanoi toissaviikon perjantaina, että briteillä on kaksi viikkoa aikaa kertoa, millaiseen rahoitusratkaisuun maa on valmis.

Lunnasrahat EU:lle

Maanantaina Britannian hallitus pääsi yksimielisyyteen, että EU:lle voidaan tarjota enemmän rahaa. Virallista tarjousta ei kuitenkaan tehdä ennen kuin unioni on valmis aloittamaan neuvottelut tulevasta kauppasuhteesta.

Hallitsevassa konservatiivipuolueessa ajatukseen loppulaskusta on suhtauduttu myös vihamielisesti. Sitä on kuvailtu muun muassa lunnasrahoiksi ja varoitettu, että äänestäjät raivostuvat, jos EU:lle maksetaan jotain.

Tästä huolimatta hallituksen kovan linjan brexitin kannattajat, ulkoministeri Boris Johnson ja ympäristöministeri Michael Gove, suostuivat pääministeri Theresa Mayn ehdottamaan suurempaan erorahaan. He kuitenkin vaativat, että rahatarjous voidaan vetää pois, jos britit eivät ole tyytyväisiä lopulliseen erosopimukseen.

EU on pitänyt loppulaskua keskeisenä edellytyksenä sille, että Britannian eroneuvotteluissa voitaisiin siirtyä neuvottelemaan unionin ja Britannian tulevasta suhteesta eli vapaakaupasta. EU-maiden johtajat päättävät joulukuussa, onko eroneuvotteluissa tapahtunut riittävästi edistystä, jotta vapaakauppaneuvottelut voitaisiin aloittaa.

Britit ovat valmiit lähtemään ilman sopimusta

Euroopan unionissa on tuskailtu, kun eroneuvottelut ovat edenneet tuskaisen hitaasti. Samanaikaisesti Britannian brexit-ministeri David Davis on korostanut kotiyleisölle, että neuvotteluissa on edistytty.

Tiistaina Davis jälleen sanoi uskovansa, että neuvotteluissa päästään sopimukseen. Hän kuitenkin sanoi brittien valmistautuvan myös siihen, että eroneuvottelut kariutuvat ja päättyvät ilman sopimusta.

– En usko, että se olisi kummankaan osapuolen edun mukaista. Olemme kuitenkin tehneet valmisteluja myös sen varalta, että sopimukseen ei päästä, Davis sanoi Lontoossa.

Britannian loppulaskun lisäksi eroneuvotteluissa pitäisi löytää ratkaisu EU-kansalaisten asemaan sekä Irlannin ja Pohjois-Irlannin välisen maarajan järjestelyihin.

Britannian pitäisi erota EU:sta maaliskuun 2019 loppuun mennessä. Neuvotteluiden nihkeän edistymisen takia pelätään, että sopuun ei päästä ajoissa.

Lue seuraavaksi