Kaupunkilaisuutta kiinalaisilla erityispiirteillä: Kiinan suurkaupungeissa voi larpata tulevaisuutta kunnes etsii postiaan kadulta

Kiinan kehitys on nopeaa, mutta se on jättänyt matkalle kuoppia, kirjoittaa Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen.

Yle maailmalla: Peking
JENNY MATIKAINEN ARKISARJA
Stina Tuominen / Yle

Nauratti vaikka ei olisi saanut. Seisoimme urheiluhallin ulkopuolella Shenzhenin vielä marraskuussakin hikisessä säässä. Lasisten ovien läpi näki aulaan, joka oli päällystetty punaisella matolla. Alkamassa oli jääkiekkokauden avajaiset Kiinan etelärajan kiivastahtisessa miljoonakaupungissa.

Katseeni kiinnittyi nuoreen mieheen, joka käveli kohti uloskäyntiä päättäväisenä, selvästi aikomuksenaan tulla ulos. Kulkulupa kaulassaan mies ohitti ovimiehet. Hän katsoi suoraan eteensä ja käveli täysin odottamatta päin kiinni olevaa lasista ovea. Muks.

Aivan kuin törmääminen olisi ollut ennakoitu, mies kääntyi elettäkään tekemättä ja poistui kirjaimellisesti takavasemmalle kohti aulan sivua.

Hihitin ulkona hämmentyneenä. Uskalsin nauraa, koska mies näytti selvästi olevan kunnossa. Samalla mietin, että episodi oli kuin pala elämää Kiinassa.

Tänne muuttaessaan useimmat oppivat ajan myötä Pekingin ja sen uskomattoman käteviltä tuntuvat arjen niksit. Mobiilimaksun, taksisovelluksen, kaupunkipyörät, ja sosiaalisesta mediasta jättimäiseksi kokoelämän sovellukseksi kasvaneen Wechatin tarjoaman palvelumeren.

Sen jälkeen tulee päiviä, jolloin kaikki sujuu pehmeästi ja elämä tuntuu helpolta. Kunnes, muks. Törmäät oveen, jonka et tiennyt olevan siinä. Kätevyys on enää muisto.

Kiinassa on saatu aikaan salamannopeita arjen muutoksia mutta samalla osa systeemistä on jäänyt jälkeen.

Kiinan suurkaupungit ovat omituisia räsymattoja. Niissä joka toinen kude on ultramodernia nopeasti toimivaa kiiltävää high techiä, joka toinen hiilikautista ja käsikäyttöistä, miten kuten kokoon kursittua kommunistista joukkoälyä.

Pekingissä voi esimerkiksi tilata kotiovelleen oikeastaan mitä vain. Kun tietää niksit, se onnistuu nopeaan.

Verkkokauppojen valikoima on suunnaton, ja halutessaan voi tilata vain lähellä olevia tavaroita, jolloin toimitusaika on parhaimmillaan vain tunteja. Ostokset voi maksaa tililtä tai mobiilimaksusovelluksella. Ah, miten helppoa ja hallittua – siihen saakka kunnes paketti saapuu kotiin.

Silloin puhelin soi. Yleensä joku kertoo kovaan ääneen todella nopealla ja epäselvällä aksentilla olevansa asuinkorttelini portilla numero kolme.

Menen portille, jonka ulkopuolelle on aamupäivisin levittäytynyt viidestä seitsemän kuskia. He ovat tyhjentäneet liitoksistaan natkuvista koppimopoistaan ruskean ja ryppyisen nyyttimeren tien varteen. Asukkaat etsivät joukosta omia pakettejaan.

Koska en tiedä, kuka heistä minulle soitti, kierrän kysymässä jokaiselta. Aina en ymmärrä vastausta. Aina kuljettaja ei edes tiedä, onko hän soittanut. Saattoi soittaa, saattoi olla ettei soittanut.

– Onko pakettia, jossa on ulkomaalainen nimi? olen oppinut kysymään.

Yleensä paketti löytyy, mutta kontrasti moderneihin nettikaupan lajittelukeskuksiin (siirryt toiseen palveluun) on ääneen naurettava.

Sen varalle, että en ole kotona, ei ole mitään systeemiä. Voin sanoa tulevani seuraavana päivänä. Joskus paketti päätyy viereiseen postiin, joskus toiselle, jolla on ulkomaalainen nimi.

Tänään pitäisi hakea naapurilleni päätynyt, tilaamani lukulamppu.

Kiinassa kehitys on nopeaa ja sitä ahnehditaan. Maassa on saatu aikaan salamannopeita arjen muutoksia mutta samalla osa systeemistä on jäänyt jälkeen ja kehityksessä on ammottavia aukkoja.

Niitä ei aina jäädä korjaamaan, vaan suunta on mieluummin suoraan eteenpäin. Kun jotain halutaan, se haluaan hinnalla millä hyvänsä.

Maon aikaisten suurten kampanjoiden haamu leijuukin tiiviinä digiajan yllä. Kiina saa edelleen päähänsä asioita ja ajaa ne raivolla läpi.

Tämä on myös syy siihen, miksi shenzeniläisen urheiluhallin lattialle oli levitetty punainen matto.

Kiina on nimittäin päättänyt voittaa naisten kiekkomitallin omissa talvikisoissaan vuonna 2022. Siksi maahan aiotaan rakentaa muutamassa vuodessa 400 jäähallia ja sen vuoksi Shenzheniin on perustettu kaksi naisten liigajoukkuetta. Niihin on ostettu isolla rahalla lajin huippunimiä – myös suomalaisia tähtiä.

Kun mies törmäsi oveen, alkamassa oli ensimmäiset kotiottelut, ja samalla kaikkien aikojen ensimmäiset pelit Shenzhenin areenalla. Tilaisuus oli absurdi sekoitus urheilutapahtumaa ja poliittista tilaisuutta.

Jotain uutta, jotain hyvin vanhaa. Jotain erittäin punaista.

Itse sain mobiilimaksuni toimimaan vasta viime viikolla parin kuukauden yrittämisen jälkeen. Sitä ennen piti käydä pankissa kysymässä, miten nimi pitää sovellukseen kirjoittaa. Asiakaspalvelijan tottuneista liikkeistä päätellen, en ollut asian ensimmäinen kyselijä.

No, selvisi, että koko nimi pitää kirjoittaa isoin kirjaimin. Muks. Nyt vihdoin tunnen kuuluvani joukkoon.

Enää en joudu kärvistelemään, kun kaupan tiskillä ei käy pankkikortti vaan ainoastaan mobiilimaksu. En enää koe olevani äärimmäisen vanhanaikainen, kun edes tarjoan tuota kivikautista muovin kappaletta.

Wechattia vilautellessa Suomi alkaa tuntua museolta, jossa kymmenet kuraattorit nostelevat tauluja seinälle mielensä mukaan. Melkein toivoisi, että joku käskisi meitäkin toimimaan tietyllä tavalla niin asiat voisivat edetä nopeammin. Tai laittaisi rahaa jalkapalloon ja osaisi Helsinkiin liudan maailmantähtiä.

Mutta toisaalta, Suomessa kukaan ei levitä postiani kadun varteen. Eikä mieli ole kevyt huolista Wechatilla maksaessakaan. Sovellus on tapa valvoa kansaa ja sen käyttö tarjoaa dataa suoraan Kiinan syliin.

Ehkä Eurooppa harmaantuu ja jää jälkeen, mutta on myönnettävä, että hitaan kasvun hedelmät tekevät elämästä ennakoitavampaa ja matkasta pehmeämmän.

Äkkiä mulle kaikki - Kiina voi ostaa kiekkotähtiä, mutta sellaisten kasvattaminen vaatii aikaa.

Mutta uskallan epäillä, että jos se ei onnistu, Kiina ei ole moksiskaan. Aivan kuten oveen törmännyt mies, se pyyhkii tukan silmiltä ja vaihtaa käyntiään pää pystyssä hieman toiseen suuntaan. Aivan kuin olisi aina ollut matkalla juuri sinne.