Aurinkokunnassamme käväisi punertava kummajainen kaukaa tähtien välistä

Koskaan ennen Maasta ei ole havaittu yhtä kaukaista kulkuria, vaikka niitä käyneekin aurinkokunnassamme joka vuosi.

tähtitiede
Pitkä ja kapea asteroidi avaruudessa.
Taitelijan näkemys ‘Oumuamuasta.Gemini Observatory/AURA/NSF / Joy Pollard

Aurinkokunnassamme käännähti viime kuussa outo vieras: ensimmäinen koskaan havaittu taivaankappale tähtien välisestä avaruudesta.

Vaikka kulkuri on oman aurinkokuntamme asteroidin tai komeetan tapainen, se on muotonsa takia todellinen kummajainen, sanoo tutkimusta johtanut astronomi Karen Meech Havaijin yliopistosta (siirryt toiseen palveluun).

Tutkijat päättelivät, että asteroidi muistuttaa valtavaa sikaria. Pituutta on jopa kymmenen kertaa niin paljon kuin leveyttä.

– Se on ainakin jalkapallokentän kokoinen, pyörii nopeasti akselinsa ympäri, ja sen kirkkaus vaihtelee suorastaan dramaattisesti, Meech kuvailee.

Koska asteroidista ei irtoa lainkaan pölyä, sen täytyy olla hyvin kiinteä. Tutkijat arvelevat sen kiveksi tai suurelta osin jopa metalliksi. Punerrus saattaa olla peräisin altistumisesta kosmiselle säteilylle.

"Muut työt jäivät saman tien"

Aluksi oman aurinkokuntamme komeetaksi luultu asteroidi havaittiin ensi kertaa lokakuun puolivälissä Gemini (siirryt toiseen palveluun)-ohjelman Havaijilla sijaitsevilla teleskoopeilla.

Yksi niistä sattui katsomaan juuri oikeaan paikkaan juuri oikeaan aikaan. Ei tarvinne sanoa, että muut työt jäivät saman tien kesken, kertoo Gemini-observatorion johtaja Laura Ferrarese.

Joukkoon liittyivät nopeasti Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Hubble- ja Spitzer-teleskoopit, jotka tarkkailevat taivaita avaruudesta, ja monet teleskoopit ympäri maailmaa. Havainnoinnille tuli kiire, sillä asteroidi oli jo suuntaamassa takaisin tähtien väliseen avaruuteen.

Vieras sai tutkijoilta havaijilaisen nimen 'Oumuamua, joka tarkoittaa "ensimmäistä viestintuojaa kaukaa menneisyydestä". Virallinen nimi on kuivan asiallinen 1I/2017 U1.

Oletukset osoittautuvat tosiksi

'Oumuamuan uskotaan vaellelleen Linnunradalla satoja miljoonia vuosia, ennen kuin reitti sattui johtamaan meidän aurinkokuntaamme.

Täällä se oli nähtävissä kolmen yön ajan, ennen kuin se katosi suurimpienkin teleskooppien silmästä. Aurinkokunnastamme sen lasketaan poistuvan tammikuussa 2019.

Tällaiseksi 'Oumuamuan käväisy Auringon ympäri on arvioitu Carnegien tiedeinstituutissa Washingtonissa. Jos rata olisi kulkenut kauempaa Auringosta, 'Oumuamua olisi jatkanut matkaansa suoraan aurinkokuntamme läpi.

Lisää havaintoja odotettavissa

– Olemme vuosikymmeniä olettaneet, että tähtien välisiä kappaleita käy täällä, ja nyt meillä on siitä todiste, iloitsee Thomas Zurbuchen Yhdysvaltain avaruushallinnosta Nasasta (siirryt toiseen palveluun).

'Oumuamuan kokoisia vaeltajia Auringon ja Maan välissä lienee noin kerran vuodessa, tutkijat uskovat. Himmeinä ja kaukaisina niitä ei ole onnistuttu näkemään.

Havaintojen odotetaan lisääntyvän, kun avaruutta haravoivista teleskoopeista tulee entistä tehokkaampia.

Meechin johtama tutkimus on julkaistu Nature-lehden (siirryt toiseen palveluun) verkkoversiossa. Kahden muun tutkijaryhmän työ on vielä kesken. Tiedoista toivotaan irtoavan uusia näkökulmia muiden aurinkokuntien syntyyn.