Jättikorvaukset jäteveden pilaamasta sipulisadosta jäivät voimaan – kunta ei saanut valituslupaa

Pohjoissavolainen Siilinjärven kunta joutuu maksamaan paikalliselle viljelijälle korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yli 700 000 euroa.

Siilinjärvi
Sipuleita maassa.
Esa Huuhko / Yle

Pohjoissavolainen Siilinjärven kunta joutuu maksamaan isot korvaukset paikalliselle viljelijälle jätevesivuodosta johtuneista satomenetyksistä.

Asia on varmistunut, koska Siilinjärvi ei saanut kiistassa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Näin ollen Itä-Suomen hovioikeuden maaliskuussa antama tuomio asiassa jää voimaan.

Kunta joutuu maksamaan viljelijälle vahingonkorvauksia menetetystä sipuli-, kurkku- ja tillisadosta sekä käyttökelvottomaksi menneestä kasteluputkistosta. Kun mukaan lasketaan oikeudenkäyntikulut, summa on yli 700 000 euroa. Päälle tulevat vielä viivästyskorot.

Kiistan taustalla on kunnan jätevedenpumppaamossa kesällä 2010 sattunut vuoto. Viljelijä käytti sadon kasteluvetenä järvivettä. Vesi oli saastunutta jätevesivuodon vuoksi.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)