Suomalaisohjaaja hylkäsi Hollywood-pestinsä pari päivää ennen kuvauksia

Marko Mäkilaakso kertoo jättäneensä Mega Shark vs. Kolossus -nimisen scifi-elokuvan ohjaamatta, koska hänen mielestään tuotantoyhtiöllä ei ollut b-leffan tekemisessä "sydän mukana".

elokuvat
It Came from the Desert -elokuvan lehdistökuva.
Tänä vuonna on nähty kotimaista elokuvaa laidasta laitaan ja monipuolinen kattaus täydentyy nyt, kun Marko Mäkilaakson It came from the desert tulee ensi-iltaan Suomessa. Musiikkivideoista tuttu ohjaaja on menettänyt sydämensä niinsanotuille roskaelokuville, joissa jättiläishirviöt ja toiminta jytää.

B-elokuva, b-luokan elokuva, matalan budjetin viihde-elokuva, suoraan videolevitykseen tehty toimintaroska. Käytti mitä nimitystä tahansa, faneja riittää. Suomalainen elokuvaohjaaja Marko Mäkilaakso kutsuu niitä pulp-elokuviksi. Siinä pulp viittaa kioskikirjallisuuteen, halpiksiin.

Mäkilaakson uusin elokuvatyö on kahden 1980-luvulla menestyneen videopelin jatko-osaksi kirjoitettu_ It came from the desert_ -örkinlahtausseikkailu elokuvan traileri (siirryt toiseen palveluun). Ohjaajansa mukaan siinä riittää lajityypin tavaramerkkejä: monstereita, tappajia ja kirkuvia tyttöjä.

Aina Mäkilaakso ei ole ollut yhtä täpinöissään. Kolme vuotta sitten mies oli päässyt Kaliforniassa The Asylum (siirryt toiseen palveluun) -tuotantoyhtiön palkkalistoille. Jos takavuosina yksi b-leffojen keskeisistä hautomoista oli Cannon (siirryt toiseen palveluun)-studio chucknorriseineen, nykyään se on The Asylum haihurrikaaneineen.

Kameroiden oli määrä käynnistyä muutaman päivän kuluttua. Tuote oli nimeltään Mega Shark vs. Kolossus elokuvan traileri YouTubessa (siirryt toiseen palveluun). Mutta jokin oli pielessä.

– Olen aina rakastanut b-elokuvien camp-henkeä. Mutta ne kuuluu tehdä kaikella osaamisella, kuten tehdään vakavat draamatkin. Tajusin, etteivät he tuotannossa laita sydäntään mukaan, joten sanoin projektille adios, Mäkilaakso muistelee Ylen aamu-tv:n vieraana.

Tuotantoyhtiö hankki kiireellä toisen ohjaajan.

It Came from the Desert -elokuvan lehdistökuva.
It Came from the Desert -elokuvan lehdistökuva. Filmikamari

Camp-toimintaa myös tulevina vuosina

Edessä oli uusi projekti. Kieli poskessa tehty It came from the desert onkin Marko Mäkilaaksolle tärkeä luomus. Jättiläismuurahaisten hyökkäystä käsitelleet pelit kuuluivat ohjaajan lapsuuteen. Ja nyt elokuvaversio saa Suomen ensi-iltansa Night Visions (siirryt toiseen palveluun)issa, Pohjoismaiden suurimmassa fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuvien tapahtumassa.

Tähän asti palaute on, kuulemma, ollut myönteistä jopa kriitikoilta. Se jaksaa ohjaajaa ilahduttaa, sillä edes valtavan budjetin hirviöjahdit, eli suurten studioiden Avengersit ja Transformersit, eivät välttämättä saa kiitosta.

Suomessa Mäkilaakso on tunnettu musiikkivideoista muun muassa Robinille ja Antti Tuiskulle. Nyt ohjaajan toive on omistautua jatkossakin elokuville – ja hyvinkin juuri b-elokuville.

– Tämä oikein huokuu minusta. Vaimolleni joudun intoilua vielä pahoittelemaan, mutta lapseni ovat jo zombivoituneet osaksi samaa maailmaa.