Lumimyräkkä saapuu aamulla lännestä – huonosta ajokelistä varoitus lähes koko maahan

Merialueille on annettu aallokko-, myrsky- ja kovan tuulen varoitukset.

sää
Kaupunkiliikennettä lumisissa olosuhteissa.
Derrick Frilund / Yle

Lumimyräkkä lähestyy Suomea ja lunta saadaan huomenna torstaina aamusta alkaen. Myös tuuli voimistuu. Ylen meteorologin Marjo Hoikkasen mukaan maan etelä- ja keskiosassa lunta voi tulla 10 senttimetriä ja pohjoisessa jopa 20 senttiä. Sadealue etenee nopeasti Suomen yli.

– Aamulla lunta tulee lännessä, päivällä maan etelä- ja länsiosassa ja iltaa kohden sadealue on jo Keski-Suomessa, sanoo Hoikkanen.

Ilmatieteen laitos on antanut torstaiksi varoituksen (siirryt toiseen palveluun) huonosta tai erittäin huonosta ajokelistä lähes koko maassa Etelä-Savoa, Etelä-Karjalaa ja Kymenlaaksoa lukuunottamatta.

Maa-alueillakin puuskaista tuulta

Sateen lisäksi tuuli puhaltaa torstaina reippaasti. Ilmatieteen laitos on antanut osaan maata varoituksen voimakkaasta tuulesta. Tuuli voi puhaltaa maa-alueilla puuskissa 20 metriä sekunnissa.

– Lumi on koostumukseltaan märkää ja se voi tietää harmia esimerkiksi puustolle, sanoo Hoikkanen.

Merialueille on annettu lukuisia varoituksia. Pohjois-Itämeren länsiosasta Perämeren pohjoisosaan ulottuvalle alueelle on annettu myrskyvaroitus. Tuuli voi puhaltaa 23 metriä sekunnissa. Suomenlahdella ja Pohjois-Itämeren itäosassa varoitetaan kovasta tuulesta. Merialueille on annettu varoitus myös kovasta aallokosta, jolloin merkitsevä aallonkorkeus voi ylittää neljä metriä.

Lämpötilat ovat etelä- ja keskiosassa maata sateessa nollan tietämillä, jonka jälkeen lämpötilat nousevat selvästi. Pohjoisessa lämpötilat ovat torstaina 10 pakkasasteen molemmin puolin.

Perjantaina sää lämpenee selvästi. Maan eteläosassa on ennusteiden perusteella jopa 8 astetta lämmintä ja Oulun korkeudellakin 4. Pohjoisessa pakkasta on enimmillään lähemmäs 10 astetta.

Lumisateet jatkuvat perjantaina maan pohjoisosassa, mutta selvästi heikompina.