Naisia pörssiyhtiöiden johdossa enemmän kuin koskaan: 125 yrityksessä 9 naistoimitusjohtajaa

Keskuskauppakamarin mukaan naisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituksissa on kolminkertaistunut runsaan 10 vuoden aikana.

pörssiyhtiöt
Naisia pörssiyhtiöiden hallituksissa.
Pekka Sipilä / Yle

Naisia on pörssiyhtiöiden johdossa enemmän kuin koskaan.

Keskuskauppakamarin selvityksen mukaan pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä naisia on 27 prosenttia. Kun mukaan lasketaan vain suuret pörssiyhtiöt, naispuolisia hallituksen jäseniä on jopa 33 prosenttia.

Naisten osuus hallituksissa on noussut suurissa pörssiyhtiöissä viime vuodesta yhden prosenttiyksikön ja kaikissa pörssiyhtiöissä kaksi prosenttiyksikköä.

Keskuskauppakamarin tiedotteen mukaan naisten osuus yhtiöiden hallituksissa on kolminkertaistunut runsaan 10 vuoden aikana.

Yritysten johtoryhmissä naisten osuus on noussut viime vuoden 20 prosentista 23 prosenttiin.

– Naisten osuuden jatkuva nousu ja yltäminen kansainvälisestikin huippulukuihin osoittaa itsesääntelyjärjestelmämme toimivuutta. Kiintiöt eivät ole Suomessa tarpeen, sanoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa tiedotteessa.

Toimitusjohtajina yhdeksän naista

Vaikka pörssiyhtiöiden toimitusjohtajina on nyt ennätysmäärä naisia, kovin montaa kertaa naiset eivät ole onnistuneet vielä rikkomaan kaikkein ylintä lasikattoa.

125 pörssiyrityksen toimitusjohtajista naisia on yhdeksän. Naispuolisten toimitusjohtajien määrä on kuitenkin lähes tuplaantunut viime vuodesta, jolloin heitä oli vain viisi.

– Naisia on parin vuoden aikana nimitetty toimitusjohtajiksi aivan eri tahtiin kuin aiemmin. Julkistaessamme ensimmäisen naisjohtajaselvityksen syksyllä 2011 yhdessäkään pörssiyhtiössä ei ollut naista toimitusjohtajana, Linnainmaa huomauttaa.

Tiedot Keskuskauppakamarin naisjohtajaselvitykseen on kerätty keväällä 2017, jolloin pörssiyhtiöitä, joiden päälistauspaikkana on Helsinki, oli 123. Johtoryhmien ja toimitusjohtajien osalta tiedot on kerätty syyskuussa 2017, jolloin yhtiöitä oli 125.

Lue myös:

Onko lasikatto rikkoutumassa? Nuoret naiset etenevät yritysten johtoryhmiin

Selvitys: naiset rynnivät johtotehtäviin – osuus EU:n huippua