Moottoritie muuttuu huonolla kelillä muita teitä vaarallisemmaksi, vaihtuvia rajoituksia ehkä alemmas

Vaihtuvat nopeusrajoitukset voisivat ehkä laskea nykyistä enemmän moottoriteillä huonolla kelillä, pohditaan Liikennevirastossa.

moottoritiet
Autoja moottoritiellä huonoissa lumissa sääolosuhteissa.
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Moottoritiet ovat huonolla kelillä vaarallisempia kuin muut tiet, kertoo Liikennevirasto uuteen tutkimukseen perustuen.

– Huonot keliolosuhteet, kuten liukkaus ja lumisateet, lisäävät onnettomuusriskiä moottoriteillä enemmän kuin muilla maanteillä. Moottoritiet ovat hyvällä kelillä turvallisempia kuin kaksi- ja monikaistaiset tiet, mutta esimerkiksi kovassa lumisateessa asetelma kääntyy toisinpäin, Liikenneviraston tiedotteessa kuvaillaan.

Tulosten valossa kelin perusteella vaihtuvat nopeusrajoitukset ovat hyödyllisiä Suomen moottoriteillä, Liikennevirasto arvioi.

Tutkimuksen teki VTT ja sen tilaajina olivat Liikennevirasto ja Trafi. Tutkimus tehtiin uudella tilastollisella menetelmällä ja sen aineistona olivat Suomen pääteiden onnettomuudet vuosina 2014–2016 sekä saman ajanjakson liikennemäärä-, sää- ja kelitiedot.

Viraston mukaan aikaisempaa tarkempi tieto keliolosuhteiden ja onnettomuusriskien yhteydestä on hyödyllinen myös käytännössä. Tuloksia aiotaan hyödyntää esimerkiksi vaihtuvien nopeusrajoitusten kehittämisessä.

– Tutkimuksen mukaan kannattaisi harkita, pitäisikö kovassa lumi- tai räntäsateessa vaihtuvia nopeusrajoituksia laskea moottoriteillä vielä nykyistä alemmaksi, kertoo johtava asiantuntija Risto Kulmala Liikennevirastosta.

– Näiden tulosten valossa on erittäin perusteltua ohjata moottoriteiden nopeusrajoituksia sään ja kelin mukaan, kommentoi johtava tutkija Satu Innamaa VTT:ltä tiedotteessa.

Lue myös

Näin lumipyry pyyhkäisee Suomen yli – Meteorologi: Lunta tulee lännessä jo vaakasuoraan

Onko maantie aurattu lumimyräkän jälkeen? Tiedot voi katsoa nyt karttapalvelusta

Jokasyksyinen valitus takavaloista – Autoa on turha haukkua, jos valot eivät sateessa pala