Talvivaaran Kaivosyhtiöstä tuli Ahtium

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö pääsi kesäkuussa yrityssaneerauksen myötä pääosasta veloistaan.

Talvivaara
Talvivaaran kaivoksen liput liehuivat heinäkuussa 2014 Sotkamossa.
Talvivaaran Kaivosyhtiöstä tuli Ahtium.Jarno Kuusinen / AOP

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on ylimääräisessä yhtiökokouksessaan vaihtanut nimensä Ahtiumiksi. Samalla yhtiön kotipaikaksi vaihtui Espoo.

Yhtiökokous myös valtuutti hallituksen päättämään osakeannista, jossa lasketaan liikkeelle enintään 419 miljoonaa uutta osaketta. Osakkeita voidaan käyttää yhtiön velkojen kuittaamiseen.

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö pääsi kesäkuussa yrityssaneerauksen myötä pääosasta veloistaan. Nimenmuutos tuli ajankohtaiseksi, koska kaivostoiminta Sotkamossa on nykyään valtion omistaman Terrafamen hoidossa.

Talvivaara pyrkii parhaillaan kehittämään uutta liiketoimintaa muun muassa lehmänlannan ravinteiden kierrätyksestä ja energiantuotannosta.

Kaupankäynti Talvivaaran osakkeella päättyi Helsingin pörssissä loppuvuonna 2014.