Yle sai Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen sotahirviä koskevasta jutusta

JSN:n mukaan Yle rikkoi Journalistin ohjeita 8, 10, 11, 12 ja 20.

Julkisen sanan neuvosto
Yle Linkkitorni ja lippu.
Derrick Frilund / Yle

Yle on saanut Julkisen sanan neuvostolta (JSN) langettavan päätöksen.

Päätös koskee Ylen verkkosivuilla ja tv:n pääuutislähetyksessä tämän vuoden kesäkuussa julkaistua juttua, jossa kerrotaan puna-armeijan kouluttaneen hirviä taistelutarkoituksiin.

JSN toteaa, että jutussa oli olennaisia asiavirheitä, joita ei korjattu Journalistin ohjeiden mukaisesti viipymättä.

Kantelijan mukaan jutuissa esitetyt tiedot olivat peräisin venäläislehden vuonna 2010 julkaisemasta aprillipilajutusta. Kantelijan mukaan jutuissa esitetyt museon kuvat olivat manipuloituja tai väärässä yhteydessä.

Yle teki aiheesta verkkoon jatkojutun, jossa todettiin alkuperäisen jutun tiedot kiistanalaisiksi. Kantelija kysyy, onko jatkojutussa korjattu alkuperäisen jutun virheet riittävällä tavalla ja pitäisikö kantelijan omia juttuja merkitä jutun lähteiksi.

Julkisen sanan neuvosto toteaa päätöksessään, että jutussa olevat tiedot oli saatu uudesta turisteille suunnatusta museosta, mutta alunperin ne olivat peräisin venäläisen tiedejulkaisun aprillipilajutusta.

JSN:n mukaan verkkosivuilla julkaistua juttua ei korjattu Journalistin ohjeiden mukaisesti. Korjausten jälkeen jutussa käytettiin edelleen manipuloitua kuvaa kertomatta siitä yleisölle. Tv-uutisten virheitä korjattiin kuukausi jälkeenpäin, mutta ei viipymättä, kuten Journalistin ohjeissa todetaan.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yle on rikkonut verkkosivuillaan ja tv:n pääuutislähetyksessä julkaistuissa jutuissa Journalistin ohjeita (siirryt toiseen palveluun) 8, 10, 11, 12 ja 20.

Ratkaisu kokonaisuudessaan: JSN:n langettava päätös Ylelle