yle.fi-etusivu

Suomi lähettää tarjouspyynnöt uusista hävittäjistä keväällä – "Tarvitsemme vähintään 64 konetta tämänkokoisen maan puolustamiseen"

Uudet koneet ovat yhtä nopeita ja ketteriä kuin nykyiset 64 Hornetia, mutta asejärjestelmät ovat kehittyneempiä.

hävittäjät (lentokoneet)
Etualalla Suomen ilmavoimien Boeing F/A-18C Hornet -torjuntahävittäjä yhteistoimintaharjoituksissa monikansallisessa ilmaoperaatiossa.
Etualalla Suomen ilmavoimien Boeing F/A-18C Hornet -torjuntahävittäjä yhteistoimintaharjoituksissa monikansallisessa ilmaoperaatiossa.Ilmavoimat

Suomen ilmavoimien seuraavan hävittäjän valintaa valmistellaan puolustusministeriössä. Suomi on saanut vastaukset tietopyyntöihin konetyypeistä (siirryt toiseen palveluun), joita pidetään mahdollisina korvaamaan nykyiset koneet.

Puolustusvoimat toivoi aikoinaan 67:ää Hornetia ja sai 64.

Eduskunnan hyväksymässä puolustusselonteossa nykyisten koneiden suorituskyky on luvattu korvata "täysimääräisesti". Aiheesta on kertonut aiemmin myös Ruotuväki-lehti (siirryt toiseen palveluun).

– Puolustusministeriössä on tulkittu, että se tarkoittaa 64:ää. Koska uudet koneet eivät ole nopeampia eivätkä pysy ilmassa kauempaa kuin nykyiset, edellyttää suorituskyvyn ylläpitäminen nykyistä konemäärää koko Suomen puolustamiseksi, perustelee puolustusministeriöstä strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja Lauri Puranen.

Eduskunta on päättänyt, että hankinta pitää saada toteutettua 7 - 10 miljardilla eurolla.

– Lähtökohtaisesti on tulkittu, että sen verran meidän on realistista hankkia ja se määrä, mitä vähintään tarvitsemme tämän kokoisen maan puolustamiseen.

Hävittäjähankinta tulee olemaan Suomen kaikkien aikojen kallein ostos. Tosin hinta jakautuu useille vuosille. Vertailun vuoksi - Suomen ensi vuoden budjetin loppusumma on vajaat 56 miljardia euroa, ja siellä opetukseen ja kulttuuriin kuluu vuodessa noin 7 miljardia.

Vaihtoehtoja on viisi: Boeing F/A-18 Super Hornet, Dassault Rafale, Eurofighter Typhoon, Lockheed Martin F-35 sekä Saab Gripen.

Lento-ominaisuudet pysyvät mutta muu muuttuu

Ehdolla olevien koneiden suorituskyvyssä on eroja, ja siksi kukin tarjouspyyntö kirjoitetaan juuri kyseistä konetyyppiä ja siihen sopivia järjestelmiä ajatellen. Tarjouspyynnössä mainittava lukumäärä on kuitenkin kaikissa koneissa sama.

Todellisuudessa uusilla koneilla saadaan enemmän suorituskykyä kuin nykyisistä Horneteista. Mutta myös ympäristön uhat ovat muuttuneet.

– Lähtökohtaisesti kaikki ovat kehittyneempiä Hornetista ja kaikki tuottavat parempaa suorituskykyä. Mutta niinhän meidän ympäristössäkin tapahtuu. Asejärjestelmät kehittyvät. Tarkotus on pitää suorituskykyero mahdollisiin vastustajiin meille edullisena, ohjelmajohtaja Lauri Puranen sanoo.

Tuleva kone – oli se sitten ruotsalainen, ranskalainen, britti tai yhdysvaltalainen - on lento-ominaisuuksiltaan samantyyppinen kuin nykyiset Hornet-hävittäjät: se on yhtä ketterä, ja pysyy ilmassa yhtä kauan. Sen sijaan kaikki muu on uutta sukupolvea - asejärjestelmät, eri järjestelmien kyky viestiä keskenään ja rakentaa tilannekuvaa.

Seuraava hallitus voi vielä muuttaa hankintaa

Hankinta ei ole yhdellä tarjouspyynnöllä selvä. Kevään 2018 tarjoukset arvioidaan ja pyyntöä tarkennetaan vuonna 2019. Silloin valtioneuvoston linnassa istuu uusi hallitus ja eduskunta on vaihtunut.

Uusi hallitus voi puuttua edellisen päätöksiin.

– Meitä ohjaa parlamentaarinen päätöksenteko. Toki seuraava hallitus pystyy määräänkin puuttumaan, mutta nyt etenemme tämän hallituksen linjausten mukaisesti, Puranen sanoo.

Hankinta velaksi, käyttökulut puolustusbudjetista

Hankintahinnan arvioidaan olevaan yksi kolmannes ja käytön kustannukset kaksi kolmasosaa koko 30 vuoden elinkaaresta.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo on ennakoinut, että hankinta maksetaan velkarahalla.

Konehankinta sisältää paljon muutakin kuin pelkät koneet - mukaan pitää valita osa aseista, muut koneen tarvitsevat järjestelmät, huolto - ja jos Suomi haluaa tehdä koneen hankinnassa teollista yhteistyötä, siitäkin maksetaan ostettaessa.

Elinkaaren aikana koneisiin kehitetään ja ostetaan uusia aseita, sillä vielä ei pysty ennustamaan, millaisia aseet ovat 2040-luvulla.

Koneilla pitäisi olla varaa myös lentää. Nykyisten Hornetien järjestelmän ylläpito vie noin kymmenesosan puolustusvoimien budjetista. Puolustusministeriö arvioi, että uusien koneiden käyttökustannukset – eli lopun elinkaaren budjetti 30 vuoden aikana – olisi suhteessa samankokoinen kuin nykyisissä Horneteissa, noin kymmenen prosenttia puolustusmäärärahoista.

Suomen nykyiset Hornet-hävittäjät vanhenevat ja poistuvat käytöstä vuosina 2025 - 2030. Virallisesti Hornet väistyy 2027, jolloin uudet koneet otetaan niin sanotusti operatiiviseen käyttöön.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Onnettomuudet

Rakenteet romahtivat kesken joulukonsertin Vaasassa – seitsemän sairaalaan

Lähdesuoja

HS: Poliisi teki kotietsinnän Viestikoekeskuksesta kirjoittaneen toimittajan kotiin

Kotimaan uutiset

Sanoman hallitus pyysi HS:ltä selvitystä tiedustelu-uutisoinnista

Kansallisen turvallisuuden vaarantaminen

Asiantuntijat: Media teki tehtävänsä vuotouutisessa