Koe uusi yle.fi

Kun tasapainoinen elämä muuttuu kaaokseksi – Jaana Koponen ei tiedä riittävätkö edes halot talveksi

Jaana Koposen perheen arki lähti luisumaan kohti pohjaa avioeron ja lapsen huostaanoton myötä. Nyt yksinhuoltaja kamppailee tiukan talouden ja vakavan sairauden keskellä.

perheet
Nainen kahvipöydässä
Jaana Koponen ikävöi usein poikaansa, joka otettiin huostaan neljä vuotta sitten. Perhe on selvinnyt yhdessä monista vastoinkäymisistä.Niko Mannonen / Yle

Kajaani

Rakkaus, avioliitto, omakotitalo, lapsia. Tasapainoinen elämä.

Entä jos onkin jo kerran saavuttanut sen kaiken? Ja sitten menettänyt.

Kajaanilainen Jaana Koponen on 43-vuotias. Hänellä on neljä lasta. Avioero. Tulipalo, joka vei lapsilta isän. Lapsen huostaanotto. Liian iso asuntolaina ja käsiin rapistuva talo, jonka lämmittämiseen hänellä ei ole varaa.

Kaiken lisäksi naisella on sairaus, jonka vuoksi hän voi menettää tärkeimmän aseensa elämän vastoinkäymisiä vastaan: oman äänensä. Koposen kilpirauhanen on kasvanut äänihuulten ympärille. Tuomio on tyly. Jos kasvu jatkuu ja vaiva joudutaan leikkaamaan, Koposesta tulee lähes varmasti mykkä.

Nainen kantaa halkoja
Jaana Koponen asuu lastensa kanssa puulämmitteisessä talossa. Perheen talous on niin tiukalla, että tuleva talvi, halkojen loppuminen ja kylmyys pelottavat.Niko Mannonen / Yle

Nämä asiat tiedän Jaanasta ennen kun näppäilen puhelimeeni naisen numeron ja painan vihreää luuria. Puhelimessa nainen puhuu ja nauraa sydämensä kyllyydestä. Hän kertoo tiivistelmän elämänsä tarinasta, sen iloista ja menetysten aiheuttamasta surusta. Koponen toivottaa haastatteluun onnea.

– Se voi vaatia sitä, että sinä juokset perässäni, kun juoksen nuorimmaista kiinni.

Tavallisesta arjesta tuli kaaos

Kaaos. Koposen tämän hetkisen elämän kuvailemiseen tarvitsee vain yhden lyhyen sanan. Kaaoksen synnystä saisi aikaiseksi kuitenkin vaikka romaanin.

Nainen tietää kohdan jossa koko perheen arki alkoi kaatua kuin domino-palat, yksi toisensa jälkeen.

Vuonna 2011 Koposen pitkä avioliitto päättyi avioeroon. Eroa edelsi vuoden ajan avioliittoa ja perheen elämää nakertanut päihdeongelma ja epäluottamus. Pari päätyi kolmen yhteisen lapsensa yhteishuoltajuuteen. Lapset asuivat äitinsä luona ja viikonloppuisin reissutyötä tehneen isänsä kotona.

– Piti yrittää pysyä koossa lasten takia, äiti sanoo.

Pian huoltajuus siirrettiin kokonaan äidille. Elämä siirtyi uusiin uomiinsa.

Kuvioihin tulivat uusi mies, talo ja sisaruskatraan kuopus syntyi.

Samaan aikaan perheen toiseksi vanhimmalla pojalla puhkesi diabetes ja poika oli koulussa rauhaton. Maaliskuussa 2013 sosiaalityöntekijät odottivat ovella, kun poika pakkasi reppunsa ja hyvästeli äitinsä.

Jos äiti tai poika olisivat pistäneet vastaan, noutaja olisi ollut poliisi.

Polttava ikävä

Rintamamiestalo seisoo kaltaistensa rivissä omakotitalolähiössä. Nyt marraskuun lopussa lumi kurkottelee paksuna katolta kohti maata. Eteisessä on levällään useita kenkäpareja. Viikonloppuna niitä on tässä talossa vieläkin enemmän. Yhdet kuitenkin puuttuvat.

Ovikelloa on turha soittaa. Se ei toimi. Mutta ripaa painamalla salpa liikahtaa auki ja auetessaan ovi narahtaa hieman.

Melkein naurattaa. Kyseessä ei taida olla ihan tavallinen talo.

Kukka ja nainen
Jaana Koponen kertoo, millaisen arjen hän haluaisi kokea tulevaisuudessa. Video: Niko Mannonen / Yle

Äiti ja kolme lasta katsovat kuopuksen suosikkiohjelmaa, Ryhmä Hauta, rennosti sohvalla. Vanhin tytär on tullut käymään. Joulun jälkeen kotitalosta tulee mummola, kun esikoinen tuo kylään mukanaan vastasyntyneet kaksoset – tässä vaiheessa odotetaan tyttäriä.

Yksi on poissa joukosta, mutta tiukasti mielessä.

Äidin sydäntä viiltävät edelleen ikävä, huoli ja suru, vaikka poika on jo aloittanut ammattikoulun. Hän on edelleen huostaan otettuna ja tulee kotiin vain joka toinen viikonloppu sekä lomien aikaan.

Muutkin lapset tietävät, miksi veli on jatkuvasti poissa kotoa. Koposen perheessä puhutaan aroistakin asioista kiertelemättä.

Poissa minuuteissa

15 minuuttia. Siinä ajassa Jaana Koposen oli pakattava poikansa reppu ja annettava poika auton kyytiin.

– Itkettiin ja halattiin. Sitten se lähti, äiti kertoo ja kyyneleet palaavat vieläkin silmiin.

Äiti ei pääse yli tunteesta, että poika joutui muuttamaan kotoaan hänen mielestään väärin perustein.

Perheestä tuli sosiaalihuollon asiakas heti pojan diabeteksen ja käytöshäiriön puhkeamisen jälkeen.

– Siihen pyysin terapia-apua, kouluavustajaa ja lääkitystä. Niitä ei saatu.

Kun ei voinut itse tehdä mitään, niin oli pakko alkaa sopeutua, että nyt se lähti.

Jaana Koponen

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijan Päivi Petreliuksen mukaan Koposen perheen tapaus kuulostaa kiireelliseltä sijoitukselta.

Kiireellinen sijoitus voidaan tehdä, jos lapsi on lastensuojelulain 40 §:ssä mainituista syistä (siirryt toiseen palveluun) (Finlex) välittömässä vaarassa. Lapselle voidaan järjestää tässä tapauksessa välittömästi sijaishuoltona hänen tarvitsemansa hoito ja huolto.

THL:n mukaan kiireellinen sijoitus (siirryt toiseen palveluun) on vakava puuttuminen ihmisten elämään ja yksityisyyteen, joten se on viimeinen toimenpide, kun ei ole muita mahdollisuuksia turvata lapsen tilannetta. Kiireellinen sijoitus ei aina johda lapsen huostaanottoon.

Kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä nousi rajuun kasvuun vuonna 2007 (siirryt toiseen palveluun)(THL), jolloin kiireellisiä sijoituksia tehtiin yli 2 000. Vuonna 2011 määrä oli jo kaksinkertainen.

THL:n raportin (siirryt toiseen palveluun)mukaan kodin ulkopuolelle oli vuoden 2016 aikana sijoitettuna kaikkiaan 17 330 lasta ja nuorta. Lukumäärä väheni 2 prosenttia edellisestä vuodesta. Viime vuonna kiireellisesti sijoitettiin 3 529 lasta, määrä väheni 2,6 prosenttia vuodesta 2015.

Huostassa oli vuonna 2016 yhteensä 10 424 lasta.

Poika on vitsaillut, että pitävät hänet siellä varmasti kolmikymppiseksi.

Jaana Koponen

Varsinainen huostaanotto kuitenkin tapahtuu laajan arvion perusteella, ja sen tekemiseen vaaditaan selkeät perusteet.

Koposen tapauksessa huostaanottoa perusteltiin sillä, ettei huoltaja osannut hoitaa lapsensa diabetesta.

Viimeinen niitti oli se, kun äiti päätti luopua perhetyöntekijästä, jonka kanssa yhteistyö ei hänen mielestään sujunut. Äidin mukaan päätökset tehtiin ilman hänen sanavaltaansa.

– Tuntui tosi pahalta. Kun ei voinut itse tehdä mitään, niin oli pakko alkaa sopeutua, että nyt se lähti.

Sillä matkalla hän on edelleen.

Viimeisin tieto on, että poika pääsee muuttamaan kotiinsa tai omilleen vasta ammattikoulun päättymisen jälkeen.

– Poika on vitsaillut, että pitävät hänet siellä varmasti kolmikymppiseksi.

Liekit veivät lasten isän

Pian siitä tulee tarkalleen neljä vuotta, kun äiti ja lapset saivat suruviestin. Entinen aviomies, lasten isä, menehtyi liekkeihin.

Kohtalokasta tulipaloa edelsi anteeksianto. Riitojen sävyttämien vuosien jälkeen entinen aviopari tapasi kaupassa ja teki sovun. Kerrattiin kuulumiset, sovittiin joululahjojen ostamisesta lapsille ja lopulta päätettiin istahtaa alas seuraavana maanantaina ja käydä eron syytä läpi yhdessä.

Sitä maanantaita ei koskaan tullut.

Sen sijaan Koponen sai siskoltaan puhelun, jossa kerrottiin, että ex-miehen kotitalo palaa.

Hän oli lukenut asiasta iltapäivälehden verkkosivulta.

Koponen kaasutti paikalle tyttärensä kanssa. Näky oli lohduton. Savu tunki sankkana jokaisesta ikkunasta ja liekit nielivät puisen talon seiniä.

– Palomiehet epäilivät, ettei mies ole ollut siellä. Soitin hänen työnantajalleen, eikä hän ollut töissäkään. Kerroin palomiehille, että mistä kohtaa taloa miehen voisi löytää, Koponen kertoo ja hiljenee.

– Siitä hän sitten löytyi.

Päivät tulipalon jälkeen olivat sumua. Perhekodissa asuva poika teki surutyön yksin. Muu perhe piti tiukasti toisiaan koossa. Asiasta puhuttiin suoraan ja palaneen talon raunioille vietiin kynttilöitä.

– Yhden päivän lapset olivat koulusta pois, kun oli kuulustelut ja kaikki.

Arkeen palaaminen oli vaikeaa, mutta pakollista.

– Pyrimme siihen, että elämme normiarkea. Silti melkein joka päivä kävimme siellä ajelemassa. Puhuimme hyviä asioita siitä ihmisestä, Koponen sanoo.

Menetykset ovat opettaneet sen, että tuppisuuksi ei saa jäädä. Huolet on kevyempi kantaa yhdessä.

– Jos joku painaa mieltä, niin puhutaan ja kerrotaan. Aina löytyy joku keino millä selvitä, tapahtui mitä tahansa.

Äidin pelko: Halot eivät riitä talveksi

Lumi rapisee kenkien alla, kun äiti kävelee pimenevässä illassa pihan poikki halkovarastoon. Vanhin tytär jää tekemään leipää perheen kuopukselle.

– Sämpylää, poika vaatii ja ryntää edeltä keittiöön.

Puut on kannettava kellarin lämpökattilaan päivittäin, sillä muuten tulee kylmä. Taloa olisi mahdollista lämmittää sähkölläkin, mutta se ei tule kysymykseen.

– Kun olin synnyttämässä nuorimmaista, täällä oli lämmitetty sähköllä. Myöhemmin postissa tuli nelinumeroinen sähkölasku. Toista kertaa en sitä maksa, nainen sanoo.

Nykyinen kotitalo ostettiin yhdessä uuden miehen kanssa. Sittemmin pari erosi ja talo lainoineen jäi Jaanalle.

Pimeän ulkovaraston lattialla on pieni pino puita. Jaana Koponen kerää poikansa koulussa tekemän halkotelineen täyteen.

Nainen laittaa halkoja uuniin
Halkojen loppumistakin enemmän äitiä huolettaa lasten tulevaisuus.Niko Mannonen / Yle

Pino hupenee entisestään, eikä enempää ole tulossa. Lopuista kantaa hyvällä tuurilla viisi sylillistä.

Talvi pelottaa äitiä, joka laskee viimeistä senttiä myöten sen, mihin siivoustyötä ohjaavan palveluohjaajan palkka riittää. Ensimmäisenä tulee ruoka.

– Jos ei saa puita, niin voi tulla aika kylmä. Kun talo ja vesi lämpiävät puilla, niin se voi olla, että pirtin vetää pikkuisen kylmäksi.

Nyt, kun äiti on yksin vastuussa koko taloudesta, perhe tulee toimeen noin 2 000 eurolla kuukaudessa.

Lainojen, laskujen, ruuan ja muiden välttämättömyyksien jälkeen käteen ei jää paljoa. Se tarkoittaa valintoja.

THL:n mukaan viime vuonna suomalaisista noin 8 prosentin eli 440 000 ihmisen tulot alittavat minimibudjetin.

– Emme matkustele tai käy missään. En minä siitä valita. Minusta on kiva viettää lasten kanssa laatuaikaa ja touhuta yhdessä. Kyllä sitä välillä miettii, että olisi kiva viedä lapset kylpylään tai jonnekin, mutta nyt ei vaan viedä.

Eteenpäin mennään nyt päivä kerrallaan.

– Talvesta en todellakaan tiedä, miten selvitään.

Perhearki vie ajatukset pois ongelmista päivisin. Työvuoro alkaa aikaisin, päivän päätteeksi haetaan lapset päiväkodista ja koulusta. Siivotaan, tiskataan, kannetaan puita, tehdään ulkotöitä ja lopuksi rauhoitutaan sohvalle vieretysten. Yhteisistä askareista on tullut perheen laatuaikaa.

Huoli iskee iltaisin, niin kovaa, että se vetää heikoksi. Raha on yksi iso huolenaihe, mutta senkin edelle kirivät huoli lapsista ja heidän pärjäämisestään.

– Henkisesti olen tosi loppu. Haluaisin, että poikani olisi kotona. Huoli painaa tulevista lapsenlapsistanikin, Koponen kertoo ja kyyneleet nousevat silmäkulmiin vierien poskille.

– Joka ilta tulee se tilanne, että voisi nakata hanskat tiskiin, että miksi tässä taistella, kun aina vaan tulee paskaa niskaan. Sitten ajattelen, etten luovuta, en uhallakaan. Minä olen täällä lapsia varten ja ne ovat täällä minua varten.

Sairaus voi viedä kyvyn puhua

Tällä hetkellä Koposen maksa on tulehtunut ja vaivoja tuo myös diabetes. Lisäksi kilpirauhanen kasvaa kasvamistaan, eikä arvoja ei saada kohdalleen.

– Jos kasvaminen jatkuu, niin pitää leikata. Jos leikkaus joudutaan suorittamaan, minusta tulisi 99 prosentin varmuudella mykkä, enkä todellakaan sitä halua. Taistelen siihen saakka, kun henki pihisee ja kulkee.

Koponen antautuu kirurgin veitsen alle vasta siinä vaiheessa, kun kilpirauhanen vaikuttaa hengitykseen.

Puheliaan naisen muuttuminen mykäksi olisi iso isku hänen persoonalleen, mutta myös henkireiäksi muuttuneelle työuralle.

– Joka päivä olen asiakkaiden kanssa puhelimessa. Kun on palavereita, niin en pystyisi tekemään mitään. Ja miten hoidat lasten asioita? Pitäisi olla joku kirjuri ja tulkki matkassa.

Halkoja telineessä
Halkoteline on pojan tekemä.Niko Mannonen / Yle

Tieto jyskyttää takaraivossa ja nousee mieleen aina silloin tällöin. Koponen palaa mielessään hetkeen, jolloin hän sai tietää kilpirauhassairaudestaan.

– Kirurgin kanssa päätimme samalla istumalla, ettei leikkaukseen mennä ennen kuin on todellakin pakko.

Sairauden ikävä puoli on ollut myös se, että sitä mukaa kun kilpirauhanen on kasvanut, ystävät ovat kaikonneet – yksi toisensa jälkeen.

– Kun itsellä ei ole ollut voimia pitää yhteyttä. Pari on jäänyt ja niistä olen kiitollinen.

Koposen suvussa on myös totuttu pitämään yhtä. Nainen on kiitollinen siitä, että koko suku puhaltaa yhteen hiileen, eikä ketään jätetä yksin.

– Jos en vastaa puhelimeen, hetken päästä äiti on pihalla tarkistamassa, ettei meillä ole hätää.

Hymyn huulille tuovat myös yllättävät hyvät teot, esimerkiksi se, kun naapuri tuli koputtamaan ovelle mukanaan sylillinen nakkeja.

Rikkauksien sijaan rakkautta

Rakkaus on rakennettu perheeseen yhdessäololla, niillä pienillä hetkillä, jotka perhe viettää yhdessä.

– Meillä on lämpimät välit lasten kanssa. Mitään ei salailla kotona. Kaikesta keskustellaan.

– Jos minulla olisi tällainen elämäntilanne ja lapsia ei olisi, niin olisin varmasti sohvan pohjalla murehtimassa.

Äiti katsoo lämpimästi lastensa touhuja: Sitä kun toiseksi nuorin poika esittelee viikkorahoillaan ostamia työkaluja sekä esikoistyttären olkapäillä keikkuvaa kuopusta.

Jaana Koponen
Jaana Koponen kertoo, miten rakkaus on rakennettu heidän perheessään. Video: Niko Mannonen / Yle

Puhuminen ja yhteiset hetket ovat tämän perheen liima. Se jää epäselväksi.

– Iloisuus auttaa ja nauru, hän lisää ja nyt kasvoilla hehkuu kyynelten sijaan hymy.

– Lapset ovat kaikki kaikessa. Vaikka olisihan se kivempi, vaikka heillä olisi helpompi elämä, eivät hekään valita. Tyydytään siihen, mitä on.

Entäs lukitsemattomana pysyvä ovi, mistä se kertoo? Toisaalta, eihän muumitaloakaan lukita yöksi.

Koponen kuvaileekin olevansa äitinä melkoinen Muumimamma.

– Kaikki ovat tervetulleita. Meillä käy paljon lasten kavereita. Viikonloppuisin täällä on vilskettä ja vilinää. Ruoka-aikaan vieraatkin kutsutaan pöytään. Yöksikin saa tulla, joka haluaa. Monesti kun herään, täältä on löytynyt nukkumasta joku sukulainen, Koponen kertoo nauraen.

Perheen elämänfilosofian tiivistää yhden perheen lapsista lausuma viisaus:

– Poikani sanoi, että vaikka me ei olla rikkaita, niin rakkautta meiltä löytyy.

Taas poskilla kimaltelevat kyyneleet. Nyt ne kertovat pakahduttavasta onnesta ja rakkaudesta.

Mitä on normaali arki?

Normaali arki on Jaanan suurin unelma. Sellainen ihan tuiki tavallinen, johon kuuluvat vastoinkäymisetkin, mutta sopivina palasina. Sellainen, ettei joka ilta tarvitsisi laskea halkoja, euroja tai tulevaa peläten.

– Millaista olisi elää sellaista tavallista arkea? Tehdä ruokaa, pyykätä, siivota, hän sanoo pohdiskelevalla ilmeellä, kuin makustellen.

– Aina sanotaankin, että kun parisuhteessa on normiarki, eikä tapahdu mitään. Kun tässä on muutaman vuoden ajan tapahtunut koko ajan jotakin, niin osaisin itsekin arvostaa sitä tavallisen tylsää arkea.

Unelmiin kuuluu myös ihana kumppani, joka nauttisi samoista asioista ja rakastaisi lapsia. Koponen jaksaa edelleen uskoa, että se päivä vielä koittaa.

– On pakko. Se mun remppareiska, autonkorjaaja. Sellainen ihminen, joka rakastaa mua sellaisena kuin olen, hän räjähtää nauruun.

– En halua sellaista, että välttämättä lähdetään joka vuosi jonnekin ulkomaille. Voi kuulostaa tyhmältä, mutta… Niin minä toivon.

Haastattelusta kuluu muutama päivä ja puhelimeen saapuu viesti:

– Esikoinen synnyttää huomenna.

Se päivä on muuten tänään. Nyt, kun tämä artikkeli julkaistaan.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Facebook

Entinen Facebook-johtaja kritisoi voimakkaasti somea:

"Huonot näyttelijät voivat manipuloida ihmisjoukkoja tekemään mitä haluavat"

Tuloerot

Yli puolet Ruotsin naisten maajoukkueen kiekkoilijoista harkinnut lopettamista: "Olemme liian huonoja saadaksemme lisää rahaa"

Kittilä

Kittilän vs. kunnanjohtaja: Syytetyt luottamushenkilöt pois päätöksenteosta

Lähi-itä

Israelin Suomen suurlähettiläs: Olemme valmiita neuvottelemaan Jerusalemista