Vanhat discohitit pelastivat Einin: "Minusta meinasi tulla pelkkä jukeboksi"

Laulajan ura on kestänyt 40 vuotta. Hän on harvoja pitkän linjan artisteja, jolla yleisöä on riittänyt läpi vuosien.

Eini
Eini
Antti Lähteenmäki / Yle

– Katso kuinka hienot valot!

Eini ihastelee Helsingin Savoy-teatterin lavan valaistusta. Lavan takaseinässä lukee suurin valokirjaimin EINI. Artisti on selkeästi innostunut satsauksesta, jota hänen 40-vuotista artistiuraansa juhlistavalle kiertueelle on tehty.

Vaikka Eini on ollut kaikkien tuntema artisti vuosikymmenien ajan, hän ei ole kuulunut aivan ykköskaartiin. Nyt hän on alkanut saada uutta arvostusta ja on parhaassa iskussa 57-vuotiaana.

Eini
- Minulla on aina ollut bändi. Se on ollut yksi tärkeimpiä asioita. Kun ympärillä on hyviä muusikoita, voi itsekin kehittyä, Eini sanoo.Antti Lähteenmäki / Yle

Maanvyörymäsuosikki

17-vuotias Eini kiljuu onnesta. Ruotsissa työskentelevä veli oli lähettänyt hänelle levyn, jossa oli länsinaapurissa suureksi hitiksi noussut Baccaran kappale Yes Sir, I can boogie. Laulajaksi pyrkivä nuori nainen on discohuumassa kuunnellut Donna Summeria ja Abbaa, mutta hän ei ole löytänyt sopivaa kappaletta, josta voisi tehdä oman suomenkielisen version.

Baccara oli Einin mielestä hänelle täydellinen osuma. Musiikkituottaja Toivo Kärki oli toista mieltä.

– Hän sanoi, että Lapin tyttö ei tällaista läähätystä laula ja otti levyn pois soittimesta. Olin todella surullinen, koska tunsin, että se oli juuri minulle sopivaa materiaalia, Eini muistelee.

Pari kuukautta myöhemmin Baccaran kappale nousi listaykköseksi Suomessa. Artistit alkoivat kilpailla, kuka kappaleen ehtii ensimmäisenä tehdä suomeksi. Eini sai vihdoin luvan yrittää ja coverista tuli jättimenestys.

Eini
Einin uran alkuvuosien hittejä olivat muun muassa Xanadu, Kesä ja yö sekä Vie, vie, vie.Antero Tenhunen / Yle

Lehdistö alkoi kutsua Lapin Pellosta kotoisin olevaa nuorta Einiä maanvyörymäsuosikiksi.

– Kyllähän se alkuhuuma oli valtavaa. Siinä olisi voinut mennä päänuppi sekaisin. Onneksi olen niin maalaistyttö ja hyvät kasvatusohjeet saanut kotoa, että se ei ole muuttanut minua miksikään. Onneksi olen säilynyt tällaisena ja voisi melkein sanoa samanlaisena.

Hiljaiset oppivuodet

Eini päätyi Tapani Kansan show'hun päälaulajaksi. Kansa olisi halunnut pitää hänet mukana pidempään, mutta nuori laulaja halusi soolokeikoille. Samaan aikaan parikymppinen Eini pohti, pitäisikö hänen hankkia joku oikea ammattikin. Tuohon aikaan laulaminen ei ollut oikeaa työtä.

Discon valtakausi hiipui 1980-luvun puoliväliin mennessä. Se vaikutti myös Einin uraan. Hän siirtyi perinteisen tanssimusiikin pariin, sillä sille musiikille löytyi markkinoita. Tanssilavoilla hän esiintyi isompien tähtien lämmittelijänä.

– Se oli hyvin opettavaista aikaa. Kehityin silloin ison harppauksen ja opin esimerkiksi pelaamaan yleisön kanssa ja kuuntelemaan, mitä ne haluaa, mitä ne toivoo ja mitähän nyt voisi soittaa. Ja sitä aplodien määrää, kun mä olin valinnut oikein.

Eini kutsuu pitkälle 1990-luvun loppuun kestänyttä aikaa hiljaisemmaksi. Laulajan ura ei ole koskaan varsinaisesti flopannut, sillä yleisöä on silti riittänyt aina.

Eini Euroviisukarsinnoissa 1996.
Eini esiintyi Suomen euroviisukarsinnoissa vuonna 1996 kappaleella Aina sun luonas.Ari-Pekka keränen / Yle

Yleisö syttyy uudelleen

Vuosituhannen vaihde tarjosi Einille yllätyksen. Yleisö tuli sanomaan hänelle, että laulat todella hyvin, mutta laulaisit niitä vanhoja hittejäsi. Syntyi kasaribuumi ja ihmiset halusivat jälleen kuulla vanhoja suosikkejaan.

– Otin vanhoja hittejä ohjelmistoon ja huomasin, että herranen aika, yleisöhän syttyy aivan eri atmosfääreihin. Kun aloin niitä esittää, niin sieltä nousikin lavalle artisti Eini. En ollutkaan enää jukeboksi, joka laulaa sitä, mitä yleisö haluaa kuulla.

Oman artistiuden löytäminen antoi Einille uutta voimaa. Hän löysi musiikin palon uudelleen.

2000-luvulla Eini on käyttänyt nuoria musiikintekijöitä kappaleidensa tekemisessä. Hän on myös ammentanut repertuaariinsa uutta tyyliä nuoremmilta artisteilta.

Eini
- 40 vuotta on mennyt niin äkkiä! Olen onnellinen ja iloinen, että minulla on aina riittänyt yleisöä, Eini sanoo.Antti Lähteenmäki / Yle

Viime vuonna Eini palasi suuren yleisön eteen, kun hän osallistui Uuden musiikin kilpailuun ja Tähdet, tähdet -ohjelmaan. Vaikka hänestä ei tullut Suomen euroviisuedustajaa, hänen Draamaa-kappaleestaan tuli suuri hitti.

Laulaja kokee olevansa nyt hyvässä tekemisen vireessä.

– Olen herkkä edelleen, mutta minusta löytyy vahvaa naista. En enää kysele, mitä pitäisi tehdä, vaan mä vaan teen nyt.

Ensikohtaaminen Baccaran kanssa

– Mitäs sanotte, jos lähettäis jatkoille yhdessä? Ootte niin vietävän hyvää porukkaa, että kyllä mä teille yhdet tarjoon. Huone 105!

Eini aloittaa suositun coverkappaleen juhlakonsertissaan Savoy-teatterissa. Yleisö taputtaa villisti mukana.

Mustaan niitein varusteltuun nahka-asuun sonnustautunut laulaja on lavalla kuin kotonaan. Kappaleiden ohessa hän flirttailee yleisön kanssa. Esiintyminen on niin ketterää, että harva uskoisi häntä 57-vuotiaaksi.

– Hyvin tässä jaksaa, mutta kuntoilla pitää paljon. Pitkiä automatkoja ei tosin jaksa niin kuin nuorena. Lepoa vaatii enemmän kuin ennen.

Eini
Einin juhlakonserttiin saapui esiintymään Baccara. Oikealla alkuperäisjäsen Mayte Mateos.Antti Lähteenmäki / Yle

Juhlakonsertin kohokohta tulee aivan lopuksi, kun Eini pääsee esittämään uransa käynnistäneen Yes Sir, I Can boogie -hitin yhdessä Baccaran kanssa. Tai puolikkaan Baccaran, sillä hajonnut duo kiertää esiintymässä omilla kokoonpanoillaan.

Einiä tämä ei näytä haittaavan, sillä hän ei ole Baccaraa koskaan tavannut. Hänelle oli tärkeää kertoa, kuinka paljon heidän musiikkinsa on hänelle merkinnyt.

Espanjalaisten lavaesiintyminen kalpenee suomalaislaulajan taitojen rinnalla. Vuosien puurtamisen jälkeen Eini osaa ottaa lavan haltuunsa.

– Nautin tänä päivänä laulamisesta niin hirveästi, että en mä näe, että mä kohta lopettaisin, Eini nauraa.