Auli Peltonen, 87, avaa arkeaan kotihoidon asiakkaana: "Se on ihanaa, mitä saan itse tehdä"

Yhä useampi suomalainen ikääntyy kotonaan – mutta miltä se tuntuu?

kotipalvelut
Auli Peltonen haukkaa happea kerrostalon ulko-ovella.
Auli Peltonen hengittää marraskuista pakkaspäivää kotitalon portailla.Petri Aaltonen / Yle

Neljäkymmentä askelmaa alas, saman verran takaisin ylös.

87-vuotias Auli Peltonen kapuaa hissittömän kotitalonsa portaita päivittäin, kolmanteen kerrokseen.

Joskus tahti on niin kova, että sydän hakkaa ja hengästyttää.

Se ilahduttaa Peltosta.

Ystävä ja Auli kävelevät rappukäytävässä.
Peltosen (oik.) koti on hissittömän talon kolmannessa kerroksessa. Ystävä Ritva Teperi (vas.) lähti mukaan rappustreeneihin.Petri Aaltonen / Yle

Vielä helmikuussa ajatus rappuun menosta tuntui kaukaiselta. Vuosi sitten kotona sattunut tapaturma pakotti omatoimisen rouvan pitkäksi aikaa vuodepotilaaksi.

Samalla muistisairaan puolisonsa omaishoitajana toiminut Peltonen joutui miehestään erilleen yli 50 avioliittovuoden jälkeen.

Terveyskeskuksessa hoitaja kysyi tiukkaan sävyyn “kävelettekö te vielä vai ette?”

Se sisuunnutti.

Alkoi uudenlainen arki kotihoidon asiakkaana.

Auli lukee päiväkirjaa.
Peltonen piti Ylelle päiväkirjaa ja kertoi saamastaan hoidosta.Petri Aaltonen / Yle

Yhä useampi suomalainen ikääntyy nyt Peltosen tavoin yksin kotonaan. Kotihoidon asiakasmäärät kasvavat etenkin kasvukeskuksissa kovaa vauhtia.

Keskustelussa korostuu usein ääripää, se, miten pieleen ikääntyvän hoito voi pahimmillaan mennä.

Jyväskyläläinen Auli Peltonen avasi Ylelle arkeaan kotihoidossa päiväkirjamerkinnöin ja haastatteluin.

Hän halusi kertoa siitä, miltä kotona vanheneminen tuntuu.

“Heräsin kahdeksan jälkeen. Hoitaja tuli ja avusti pukeutumisessa. Söin puuron, join kahvin ja luin Keskisuomalaisen. Vietän lehden parissa aika paljon aikaa. Tiskaan ja jatkan sitten vielä lukemista."

Maanantai, marraskuu 2017

Yleensä hoitaja tulee Peltosen kotiin aamulla ennen yhdeksää, omilla avaimillaan. Ennalta ei voi tietää kuka on vuorossa.

–Huomenta! huikkaa lähihoitaja Birgit Latva ovelta kuvauspäivänä.

– No, huomenta, kuuluu vastaus.

Iloinen rutistus kertoo, että tuttuja ollaan.

Auli Peltonen juttelee keittiössä.
Auli Peltonen ehtii joskus keittää puuron itsekseen, ennen hoitajan saapumista.Petri Aaltonen / Yle
Auli Peltonen ja lähihoitaja Birgit Latva lyövät ylävitosen keittiössä.
Lähihoitaja Birgit Latva (oik.) ja Auli Peltonen ovat toisilleen tuttuja.Petri Aaltonen / Yle

Aamun kahdeksatta keikkaa kello yhdeksältä hoitavalta Birgit Latvalta työ käy ripeästi. Puuro kiehahtaa mikrossa.

Muutama hoitaja on tullut Auli Peltoselle muita tutummaksi, mutta kaikkien hoito on hänen mukaansa hyvää. Hän kuvaa hoitajia lempeiksi ihmisiksi.

Useimmiten tulija on nainen, mutta välillä Peltosen luona on käynyt mieshoitajiakin. Kaikki on ollut asianmukaista, mutta ilme paljastaa, ettei kaikkein mieluisinta.

On sopeuduttava.

Päivälääkelappu ja -kuppi.
Hoitajat huolehtivat lääkkeiden annostelusta.Petri Aaltonen / Yle

Tarvittaessa hoitaja auttaa Peltosta aamuisin myös pukemisessa. Etenkin polvisukat tuottavat vaikeuksia.

– Kun hoitajat tulivat, täytyi luopua omasta tekemisestä. Kaikesta, mihin oli tottunut, kun olin ollut omaishoitajakin. Huolehtinut omat ja puolison asiat, Peltonen sanoo.

– Se on ihanaa, mitä saan itse tehdä. Se on selkärangassa.

Aamukäynnillä hoitaja annostelee Peltoselle päivittäiset lääkkeet valmiiksi. Päivälääke pannaan omaan pikariinsa pöydälle.

Tiskaamisen Peltonen on hoitajilta kieltänyt.

Jää tehtävää päivällekin.

"Menen pitkäkseen, en kuitenkaan nuku liioin. Saan sitten unen yöllä paremmin."

Tiistai, marraskuu 2017

Päivähoitajaa Peltosen kotona ei enää käy. Kotihoidon käynnit vähennettiin kuntoutumisen edetessä kolmesta kahteen. Peltonen ynnäilee, että aikaa jää nyt enemmän muille.

– Huomaan kyllä, että hoitajilla on kiire. He tekevät asiat nopeasti, ettei tule luppoaikaa. Eivät he minun anna sitä sillä lailla ymmärtää, hän sanoo.

– Heillä on se älylaite, kännykkä vai mikä on. Siihen tulee aika, jonka he saavat olla minun luonani. Aikaa on niin, että sitä riittää juuri sille ihmiselle, jonka luona käydään.

"Kuljettaja tuo ateriat iloisena kotiin. Kiitos heille. Mainitsen kuitenkin sen verran, en pahalla, että naudanliha pakkaa olemaan raakaa. Joudun heittämään sitä pois."

Keskiviikko, marraskuu 2017

Tiskaaminen ja lehden luku vievät aamupäivästä useamman tunnin. Joskus Peltonen käy pitkäkseen, toisinaan hän kapuaa kuntopyörän selkään.

Kolmesti viikossa keskuskeittiö jakelee ruoan.

Pasta-annos lautasella.
Ateriapalvelun pasta-annoksesta riittää kahden päivän annoksiksi.Auli Peltonen.

Kuvauspäivänä ruokapalvelu viipyy. Ateriakuski on tavallisesta aikataulusta pari tuntia myöhässä. Onneksi Peltosen ei tarvitse odottaa nälissään.

Annokset ovat niin suuria, että hän syö yhdestä ateriasta kahtena päivänä. Eilistä on vielä jäljellä.

Peltosen tilaamat ostokset tulevat kotiovelle kerran viikossa. Toisinaan tilaukseen on poimittu liian suuria pakkauksia: 1,5 litraa limsaa väljähtyy yksineläjän jääkaapissa. Viimeksi Hanna-tädin kakkuja tuli kaksi isoa pussia. Virheistä pitää reklamoida palveluntuottajalle.

“Illalla tytär tulee poikansa kanssa käymään. Saan aina voimia, kun näen perhettäni.”

Tiistai, marraskuu 2017

Peltosen arkea kannattelee läheisten seura. Puhelin soi ja tekstiviestit lentävät. Tytär perheineen kuljettaa myös puolison luokse.

Kihlajaiskuva.
Kihlakuva viidenkymmenen vuoden takaa koristaa Peltosen kirjahyllyä.Petri Aaltonen / Yle

Omaishoitajaksi Peltonen ei enää jaksa palata. Ikävä painaa välillä. Enemmän hoitoa tarvitsevan puolison arki on nyt hoivakodissa.

54 avioliittovuoden jälkeen siihenkin piti sopeutua.

– Se harmitti, ettei saatu enää olla yhdessä täällä omassa kodossa, Peltonen sanoo.

Ystävä lakkaa Aulin kynsiä olohuoneessa.
Toisinaan kynnet saavat lakkaa ystävä Ritva Teperin kyläillessä.Petri Aaltonen / Yle
Auli Peltonen esittelee lakattuja kynsiään.
Kauniit asiat ovat Peltoselle arjen iloja.Petri Aaltonen / Yle

Yksinäiseksi Peltonen ei silti itseään kovin usein tunne. Päiväkeskuskäyntejäkään hän ei ole arkeensa halunnut.

Olen onnekas, kun olen löytänyt ystävät, jotka vievät minua moneen paikkaan. On hyvä lähteä vähän liikenteeseen, tuulettumaan. Muidenkin vanhempien pitäisi päästä kotoaan."

Keskiviikko, marraskuu 2017

– Olen kaikkeen tyytyväinen. Jos yksinäinen hetki tulee, soitan jollekin. Ilo tulee siihen väliin. Vie yksinäisyyden pois.

Naapuritalo.
Auli Peltosen koti on ollut Jyväskylän Vaajakoskella yli 40 vuotta.Petri Aaltonen / Yle

Auli Peltosen kotitalo valmistui Jyväskylän Vaajakoskelle vuonna 1975. Nyt marraskuussa sen pihaa peittää ensilumi. Pitkät männyt kurottavat rinteessä kohti taivasta.

Yli neljäkymmentä vuotta sitten kotiin kannettiin melkein kaikki uutena. Hanasta tuleva lämmin vesi tuntui luksukselta.

Nyt luksusta on läheisten kanssa vietetty aika ja jokainen kotona vietetty päivä.

Auli Peltonen kävelee olohuoneeseen rollaattorin kanssa.
Peltonen liikkuu rollaattorin avulla, mutta jo monta askelta menee ilman sitäkin.Petri Aaltonen / Yle

Jos aika koittaa, palvelukotiin muuttoakaan Peltonen ei kavahda.

– Minusta pitää mennä ihmisen mukaan. Jos ihminen pystyy olemaan kotona, niin annetaan olla siellä. Mutta jos ei pysty, niin sitten pitää saada hoito. Olen sitä mieltä ihan tarkalleen.