Taiteen valtionpalkinnoilla muistettiin kustannustoimittajaa, suomentajaa ja "epätapahtumaa"

14 000 euron suuruisia palkintoja jaettiin perjantaina useiden taiteenalojen edustajille.

valtionpalkinnot
Mies soittaa klarinettia
Solitude -esitys Hiljaisuus -festivaaleilla Kittilässä.Katri Naukkarinen

Kirjallisuuden valtionpalkinnot on myönnetty tänä vuonna kustannustoimittaja Harri Haanpäälle ja suomentaja Sari Karhulahdelle. Kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) jakoi palkinnot Helsingissä perjantaina.

Haanpää on editoinut muun muassa Kari Hotakaisen, Sofi Oksasen ja Jari Tervon tekstejä. Karhulahti taas on suomentanut laajalti englanninkielistä kirjallisuutta.

Veikkauksen tuotoista jaetut valtionpalkinnot ovat suuruudeltaan 14 000 euroa. Kirjallisuuden tunnustusten lisäksi myönnettiin useita muita eri taiteenalojen palkintoja.

Sirkustaiteen valtionpalkinnon sai Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry, joka järjestää vuosittaista Hiljaisuus-festivaalia Kittilässä. Kaukosen kylässä pidettävä, viime aikoina kasvanut "epätapahtuma" kokoaa yhteen esimerkiksi sirkusta ja säveltaidetta.

Musiikin valtionpalkinto meni jazzmuusikko Eero Koivistoiselle. Monialaisen taiteen valtionpalkinnon sai puolestaan Suomen biotaiteen seura. Näyttämö- ja esitystaiteen palkinto myönnettiin Wauhaus ry -kollektiiville, tanssitaiteen palkinto pirkanmaalaiselle esitys- ja harjoitustila Liikelaiturille.

Valtion taidetoimikunnat (siirryt toiseen palveluun) päättävät vuosittain alansa palkinnoista.