Rysky Riiheläisen kolumni: Niinistön turvallisuuspoliittinen linja täyttää kolme vuotta

Presidentti Sauli Niinistön turvallisuuspolittiista ajattelua kuvataan neljän pilarin malliksi. Rysky Riiheläinen arvioi, että se on yksi peruste Niinistön valtavalle kansansuosiolle, malli kelpaa nimittäin lähes kaikille.

turvallisuuspolitiikka
Janne Riiheläinen
Janne RiiheläinenJyrki Lyytikkä / Yle

Hyvin tarkkaan kolme vuotta sitten esitteli tasavallan presidentti Sauli Niinistö uuden turvallisuuspoliittisen linjansa radiossa Suomen kansalle. Presidentin kyselytunnilla Niinistö avasi aktiivisen vakauspolitiikan pilarimallia, jossa neljä eri ulottuvuutta säätyvät suhteessa toisiinsa niin, että Suomen tilanne pysyy mahdollisimman vakaana ja turvallisena.

Malli muuten putkahti maailmaan lähes päivälleen yhdeksän kuukautta sen jälkeen, kun maailma joutui ihmettelemään, keitä olivat vihreät miehet Krimillä.

Niinistön pilarimalli koostuu uskottavasta puolustuskyvystä, kahdenvälisistä yhteistyöverkostoista muun muassa Ruotsin, Naton ja Yhdysvaltojen kanssa, hyvistä ja selkeistä suhteista Venäjään sekä kansainväliseen toimintaan YK:ssa ja muualla vastaavantyyppisissä rakenteissa. Nämä pilarit sitten säätyvät sen mukaan, että Suomen turvallisuus pysyy pystyssä. Kun jokin pilareista heikkenee, on muita vahvistettava. Niinistön omin sanoin: ”Näistä neljästä jalasta muodostuu sellainen tasapaino, jota tässä vaiheessa on varjeltava ja sen varassa voimme katsella tulevaisuutta.”

Ennen pilarimallia puhuttiin paljon Suomen aidalla olemisesta (siirryt toiseen palveluun), jolla viitattiin nimenomaan maamme asemaan suhteessa Natoon. Silloin oltiin Natoa lähellä, muttei kuitenkaan haettu jäsenyyttä. Jo pitkään on hoettu, ettei Suomi voi olla lähempänä Natoa olematta jäsen, mutta aina vaan on tuntunut löytyvän konsteja tiivistää yhteistyötä.

Suomen turvallisuuden varmistamiseen ei ole olemassa patenttiratkaisua

Niinistön mallissa olennaista on jatkuva valmius säätää maamme asemaa olosuhteiden muuttuessa, sillä Suomen turvallisuuden varmistamiseen ei ole olemassa patenttiratkaisua. Edes Nato-jäsenyys toteutuessaan ei olisi sellainen, vaikka se toki vahvistaisi yhtä pilareista merkittävästi. Ja vastaavasti heikentäisi toista.

Osittain pilarimallin myötä puolustuspolitiikka on noussut ulkopolitiikan rinnalle jäsentämään Suomen suhteita muuhun maailmaan. Vuosikymmeniä suomalaisille opetettiin, että turvallisuuspolitiiikka on ulkopolitiikkaa ja puolustuspolitiikkaa. Ulkopolitiikka hoiti ennen yksinään asioita ulospäin ja sen epäonnistuessa käyttöön olisi sitten otettu itsenäisesti toteutetun puolustuspolitiikan luomat mahdollisuudet.

Nyt lukuisat kahdenväliset ja monenkeskiset puolustuspoliittiset järjestelyt ovat olennainen osa myös turvallisuuspolitiikkaamme. Tilanne aiemmasta on muuttunut merkittävästi tässä asiassa. Aiemmin kaikkeen hämärästikään puolustukselliseen avunantoon viittaavaan suhtauduttiin penseästi. Vastikään EU solmi puolustuksen pysyvän rakenteelliseen yhteistyön perustamissopimuksen. Tässä sopimuksessa mainittin Suomen aloitteesta myös EU:n sisäinen avunantovelvoite. (siirryt toiseen palveluun)

Olemme siis EU:ssa tällä hetkellä valmiit tarpeen tullen antamaan ja saamaan sotilaallista apua. Tämä on merkittävä muutos suomalaisen turvallisuuspolitiikan pitkässä linjassa, vaikka emme edelleenkään ole sotilaallisesti liittoutunut maa, eikä meillä näin ole minkään muun maan tai maaryhmän antamia turvatakuita.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Matti Pesu on kuvannut (siirryt toiseen palveluun) tilannetta, että “Sotilaallinen liittoutumattomuus on entistä vähemmän Suomen turvallisuuspoliittisen toiminnan peruslähtökohta, ja Suomi on tasaiseen tahtiin karistanut entisen puolueettoman maan ominaispiirteitä pois harteiltaan.”

Monet huomaavat pilareista juuri sen itselleen tärkeän ulottuvuuden

*Pilarimalli on myös yksi selitys *istuvan presidentin valtaisalle kansansuosiolle. Hänen takanaan kun seisoo turvallisuuspoliittisesti erittäin kirjava joukko. Monet kun huomaavat pilareista juuri sen itselleen tärkeän ulottuvuuden ja olettavat sen pohjalta presidentin kannattavan juuri sitä itselle mieleistä politiikkaa. Niinistölle ulkopoliittista vaihtoehtoa kaipaavat oikeastaan vain hyvin vahvasti Nato-jäsenyyttä kannattavat ja toisaalta ne, jotka syystä tai toisesta haluavat irrottautumista länsi-integraatiosta.

Yleinen mielipide elää näkemykseni mukaan, jos ei nyt ihan valheellisessa, niin ainakin hyvin näennäisessä konsensuksessa Suomen turvallisuuspoliittisen linjan ja tilanteen suhteen. Jos mitään äkkinäistä ei tapahdu, ei tästä ole haittaa. Mutta mikäli kansakunta joutuu äkillisen, merkittävän päätöksenteon eteen, syntyy melkoinen mekkala, koska tilannekuva on niin hajautunut. Kovinkaan moni Suomen kansalainen tuskin pystyisi kuvaamaan sisäistetysti Suomen turvallisuuspoliittista asemaa ja toimintatapaa.

Käynnissä olevat presidentinvaalit voisivat olla hyvä preppauskurssi koko kansalle siitä, missä nyt ollaan ja minne tästä tilanteesta on syytä edetä. Valistuneet kansalaismielipiteet ovat tärkeitä lenkkejä maamme turvallisuuden rakentamisessa.

Janne "Rysky" Riiheläinen

Kirjoittaja on joensuulainen bloggari, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Riiheläinen on vapaa toimija, joka ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.