Kansanmuusikon ukulele soi surua – itkuvirsi syntyy iloista ja murheista

Emmi Kuittisella on taito koskettaa yleisöä itkujen avulla. Kuittinen sai kipinän itkuihin kansanmusiikkiopintojen kautta.

Itkuvirret
Emmi Kuittinen
Meeri Niinistö / Yle

Emmi Kuittinen sulkee silmänsä, keskittyy ja vetää syvään henkeä. Ääni syttyy kuin itsestään ja kieli vaikuttaa aluksi aivan tolkuttomalta, kunnes kuuntelija alkaa erottaa sanoja ja lauseita:

– ...kielin kertoeleman ja sadoin sanasin sanelemaan. Näinä ihalien iltavarrekseuisien aikasina....

Kuittisen ääni vie kuuntelijan hetkessä entisaikojen Karjalaan, jossa itkuilla oli tärkeä rooli elämässä.

– Itkut ovat usein liittyneet rituaaleihin: häihin, hautajaisiin ja sotaan lähtöön. Sitten oli myös niin sanottuja tilapääitkuja. Itkeä voi ihan missä tilanteessa tahansa. Itkut voivat siis koskea myös jotakin positiivistakin asiaa, kertoo Kuittinen.

– Itkuvirret ja itkut ovat hyvin vanha perinteen laji, oikeastaan maailman vanhin perinteen laji. Niitä on ympäri maailman, mutta nykyisen Suomen alueelta niitä ei ole löydetty, vaan ne ovat tulleet tänne Karjalasta ja Inkeristä.

Itkut löytyivät opintojen myötä

Emmi Kuittinen on kansanmuusikko, musiikkipedagogi, säveltäjä ja laulaja, joka aloitti kansanmuusikon opinnot Joensuun ammattikorkeakoulussa ja jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa, jossa suoritti musiikin maisterin tutkinnon.

Itkuvirsiin ja äänellä itkemiseen hän perehtyi vasta Sibelius-Akatemiassa, jossa laulunopettaja Anna-Kaisa Liedes ehdotti niihin perehtymistä.

– Se ei ollut alkuunkaan sellaista, että olisin löytänyt itsestäni jonkin sisäisen itkijänaisen tuosta vaan. Lähdin liikkeelle hyvin epäröiden ja haparoiden, muistelee Kuittinen tutustumistaan itkuihin.

– Jotain ihmeellistä siinä oli ja lähdin tekemään sitä jääräpäisesti, vaikka välillä on tullut epäilyksiä, että onko tässä järkeä, kiinnostaako tämä ketään ja saako näin tehdä.

Emmi Kuittinen
Meeri Niinistö / Yle

Itku vei presidentinlinnaan

Konserteissa Kuittinen esittää omia itkujaan ja improvisoi. Omiin itkuihinsa Kuittinen on tuonut melodisia elementtejä ja säestää itseään esimerkiksi ukulelella ja kanteleella.

– Perinteinen karjalainen itku kuulostaa aika paljon ihan itkulta. Siinä on hyvin vähän sävelmää ja olisi aika raskasta kuunnella vaikka 45 minuuttia itkua, puhumattakaan sen esittämisestä, naurahtaa Kuittinen.

Kuittisen omat itkut ovat syntyneet monista eri aiheista, myös perinteisistä.

– Olen itse säveltänyt vanhoihin teksteihin uusia lauluja. Tänä päivänä itkun voi tehdä mistä aiheesta tahansa.

Kuittisen mieleenpainuvin esiintyminen oli viime kesänä presidentinlinnassa, jossa yleisönä olivat Pohjoismaiden valtionpäämiehet.

– Se itku myötäili vanhojen rajakarjalaisten itkuja. Keksin jokaiselle omat kiertoilmaukset, joilla heitä kutsuin ja pyysin valtionpäämiehille siunausta ja rauhaa sekä toivoin heille viisautta, jotta he tekisivät hyviä päätöksiä.

"Itkukieli on kuitenkin niin kaunista ja olennainen osa itkua"

Tärkeä osa itkuvirsiä ja itkuja on kieli, jolla ne esitetään. Kukaan tuskin haluaisi kuulla itkuvirsiä nykykielellä esimerkiksi siitä, kuinka sähköposti ei toimi ja netti tökkii. Toisaalta nykyihminen tuskin ymmärtäisi mitään vanhasta karjalasta.

– Olen tutkinut aika paljon karjalaista itkukieltä ja aloin sitten miettiä, että osaako tätä enää kukaan. Itkukieli on siitä vielä oma kielensä. Itkuissa oli tietyt ilmaisut, joita käytettiin ja jotka olivat kunkin kylän omia, kertoo Kuittinen.

Autenttisen kielen sijaan Kuittinen alkoi miettiä vaihtoehtoja, ettei tulisi tehneeksi musiikkia, jota ymmärtävät vain itkututkijat.

– Itkukieli on kuitenkin niin kaunista ja olennainen osa itkua, että halusin säilyttää siitä jotain ja päädyin sitten omanlaiseensa sekasikiökieleen, joka on tällaista muka-karjalaa. En tiedä saako niin tehdä, mutta tähän päädyin, pohtii Kuittinen.

Emmi Kuittinen
Meeri Niinistö / Yle

Pieninä murusina on soittajan leipä maailmalla

Emmi Kuittinen on nykyään mukana useissa eri projekteissa ja tekee myös soolokonsertteja. Esiintymispaikat vaihtelevat hirsipirteistä konserttisaleihin ja rock-klubeista teattereihin.

– Näissä hommissa on välillä joutunut ihmeellisiin tilanteisiin, joissa olen itsekin miettinyt, että mitä minä täällä teen, mutta yhden ainutta huonoa kokemusta ei ole tullut. Ihmiset ovat aina olleet otettuja, pohtii Kuittinen.

– Kyllä tässä semmoisen häpeän kanssa olen painiskellut paljon ja aika hyvin sen selättänyt, kyllä se on minullekin aina jännä tilanne se itkujen esittäminen.

– Sen olen huomannut, että ihmiset kokevat itkut eri tavoin. Jotkut sanovat, että oli iho kananlihalla koko keikan ajan ja toiset kertovat, että itkut menivät syvälle ja koskettivat.