Valtion tuki Tampereen monitoimiareenalle varmistui – "Sehän on hieno uutinen"

Valtio myöntää monitoimiareenan rakentamiseen 18 miljoonaa euroa. Asia varmistui, kun eduskunta hyväksyi perjantaina vuoden 2017 kolmannen lisätalousarvion.

Tampere
Havainnekuva Tampereen Kannesta ja Areenasta
Studio Daniel Libeskind

Tampereen monitoimiareenan rakentaminen pääsee pian vauhtiin täydellä teholla. Pitkään odotettu päätös valtiontuesta tuli perjantaina, kun eduskunta hyväksyi vuoden 2017 kolmannen lisätalousarvion. Valtio myöntää 18 miljoonan euron valtuuden monitoimiareenan rakentamiseen.

Rakennusyhtiö SRV:n hankekehitysjohtaja Kari Mäkelä ottaa tiedon tyytyväisenä vastaan.

– Sehän on hieno uutinen, että valtio tulee mukaan rahoitukseen, Mäkelä sanoo.

Mäkelä sanoo, että eduskunnan päätös varmistaa rahoituksen ja merkitsee hankkeen etenemistä.

– Meidän täytyy vielä omat paperimme saada kuntoon, ja sitten ruvetaan valmistautumaan investointipäätökseen, Mäkelä sanoo.

Volyymi kasvaa työmaalla

Junaradan päälle tulevan kannen ja monitoimiareenan valmistelevia töitä on jo tehty Sorin sillan eteläpuolella. Kohta työt pääsevät täyteen vauhtiin.

– Sitten lisäämme työmaalla volyymiä. Ei enää vaan tutkita, vaan jatketaan oikeana työmaana joka suunnalta isolla vauhdilla, Mäkelä sanoo.

Kansi ja areena -hanke tuo Tampereen keskustaan useita tornitaloja, joihin tulee muun muassa asuntoja, toimistotilaa ja hotelli. Myös Suomen toinen kasino sijoittuu alueelle.

Kaikki tämä maksaa arviolta noin 500 miljoonaa euroa. Tampereen kaupungin osuus on noin 60 miljoonaa.

Valtion tuki kohdistuu vuosiin 2017–2019. Tämän vuoden osuus rahoituksesta on 7 miljoonaa euroa.

Rakennusyhtiö SRV ja Tampereen kaupunki allekirjoittivat Tampereelle junaradan päälle rakennettavan monitoimiareenan osakassopimuksen lokakuun alussa. Lopullista investointipäätöstä SRV ei tuolloin vielä tehnyt.