Tapahtuiko Venäjällä ydinonnettomuus? Rosatom alkaa selvittää ruteniumvuotoa komission voimin

Venäjällä ja useissa Euroopan maissa havaittiin syys–lokakuun vaihteessa ilmassa radioaktiivisia ruteniumia. Päästön lähde ei ole vieläkään selvillä.

Kuva: Maxim Shipenkov / EPA

Venäjän valtion ydinenergiayhtiö Rosatom perustaa komission, jonka tehtävä on selvittää aiemmin syksyllä Venäjällä ja Euroopassa havaitun ruteniumvuodon alkuperä, Rosatom tiedottaa (siirryt toiseen palveluun).

Ranskan ydinturvaviranomainen IRSN kertoi jo marraskuun alussa epäilevänsä ydinonnettomuutta Venäjällä tai Kazakstanissa, kun radioaktiivista ruteniumia havaittiin monessa mittauspisteessä eri maissa.

Monien arvioiden mukaan päästön lähde olisi Venäjällä Etelä-Uralin seudulla. Siellä sijaitsee muun muassa Majakin ydinjätteenkäsittelylaitos.

Rosatom on kuitenkin kiistänyt (siirryt toiseen palveluun), että Majak olisi päästön lähde ja sanonut, että sen laitokset toimivat normaalisti (siirryt toiseen palveluun) eikä niissä ole tapahtunut mitään sellaista, mikä selittäisi vuodon.

STUK: Ei vaaraa terveydelle

Mitatut ruteniumpitoisuudet eivät ole vaarallisia terveydelle, arvioi Säteilyturvakeskus STUK aiemmin tällä viikolla.

Rutenium 106 on lääketieteellinen isotooppi ja sitä käytetään muun muassa silmä- ja ihosyöpien hoitoon.

Ruteniumia syntyy myös ydinreaktorissa, mutta jos olisi tapahtunut onnettomuus esimerkiksi ydinvoimalaitoksessa, niin sieltä olisi vapautunut myös muita radioaktiivisia isotooppeja, arvioi STUKin johtaja Maarit Muikku.

– Koska havaitaan vain ruteniumia, voidaan tehdä se johtopäätös, että kyseessä ei ole ydinvoimalaitos- tai reaktorionnettomuus, Muikku sanoi.

Kyseessä on Muikun arvion mukaan ollut jonkinlainen onnettomuus esimerkiksi laitoksessa, jossa ruteniumia erotellaan tai valmistetaan.

**Lue myös: **