Joulupukki vaihtui kuriiriin – Verkkokauppa nostaa joulun pakettiliikenteen ennätyslukemiin

Posti perustaa yli sata väliaikaista pakettien noutopistettä selvitäkseen maanantaina alkavasta pakettirumbasta.

joululahjat
posti
Posti perusti viime jouluna eri puolille Suomea 120 väliaikaista pop up -pakettipistettä. Espoon Niittykumpuun pystytettiin postikontti.Kari Ahotupa / Yle

Verkkokaupan suosio on kasvanut Suomessa viime vuosina, mikä näkyy lisääntyvänä pakettiliikenteenä. Jo viime jouluna pakettilähetysten määrät kohosivat ennätyslukemiin.

Sekä Posti että Matkahuolto varautuvat nyt merkittävästi viime jouluakin suurempiin pakettimääriin.

– Suomalaiset ovat ottaneet netin omakseen ja pakettien lähettäminen on tänä vuonna kasvanut paljon varsinkin verkkokaupasta. Joulun alla normaaleista lähetysmääristä tullaan vielä paljon ylöspäin, sanoo pakettiprosessin operatiivinen johtaja Peter Staven Postista.

Matkahuolto puolestaan kertoo, että tänä vuonna oli jo lokakuussa liikkeellä enemmän paketteja kuin viime vuoden ennätyksellisen joulukuun aikana.

– Verkkokaupan lähetyksissä on ollut erittäin iso kasvu koko vuoden ajan. Odotamme tälle joulukuulle vähintään yhtä isoja kasvuprosentteja kuin mitä vuoden aikana on nähty muutenkin, sanoo liiketoiminnanjohtaja Erkki Vehman Matkahuollosta.

posti
Postin pakettiprosessista vastaavan johtajan Peter Stavenin mukaan tehotoimet pakettisesonkiin kestävät jouluaattoon asti. Kari Ahotupa / Yle

Väliaikaisia posteja nousee eri puolille Suomea

Posti valmistautuu joulun pakettiruuhkaan avaamalla maanantaina 120 väliaikaista noutopistettä (siirryt toiseen palveluun) ympäri Suomen. Suurin osa näistä sijaitsee muiden liikkeiden yhteydessä esimerkiksi kauppakeskuksissa. Osa noutopisteistä on kuitenkin rakennettu siirrettäviin kontteihin.

– Päätimme testata konttikonseptia niillä alueilla, joilta ei löytynyt toimintaan soveltuvia liiketiloja. Näin on esimerkiksi uusilla asuinalueilla, joissa ei vielä ole kovin paljon palveluita, sanoo Staven.

Lajittelukeskuksissa tehdään töitä jouluun asti kolmessa vuorossa seitsemänä päivänä viikossa

Peter Staven

Pop up -pisteillä pyritään muun muassa helpottamaan pakettiautomaattien ruuhkautumista, joka on ollut ongelmana joinakin jouluina. Kun automaatti hetkellisesti täyttyy, paketit toimitetaan automaatin lähellä sijaitsevaan pop up -pisteeseen.

– Noutopisteiden lisäksi myös kuljetuskapasiteettia on lisätty ja lajittelukeskuksissa tehdään töitä jouluun asti kolmessa vuorossa seitsemänä päivänä viikossa. Palvelupisteiden aukioloaikoja on myös pidennetty ja pakettiautomaatteja käydään täyttämässä useampaan kertaan päivässä, luettelee Staven.

Eniten paketteja laitetaan Matkahuollon matkaan Itä-Suomesta

Esimerkiksi parhaillaan käynnissä olevat verkkokauppojen Black Friday -kampanjat tuovat ison volyymipiikin pakettilähetyksiin. Suuret myyntikampanjat ovat myös aikaistaneet joulun pakettisesonkia.

Myös Matkahuollossa on jouduttu panostamaan sujuvuuteen kasvavan pakettivirran myötä.

– Olemme keväästä lähtien lisänneet pakettipisteiden lukumäärää noin sadalla. Työntekijöiden määrää on lisätty lajittelukeskuksissa sekä terminaaleissa ja kuljetuksia täydennetään tarvittaessa rekkakuljetuksilla. Kuluttaja voi olla ihan luottavaisin mielin, että paketit tulevat kyllä perille suuresta sesongista huolimatta, lupailee Staven.

Pakettien lajittelua Kuopion Matkahuollossa.
Matkahuolto odottaa merkittävästi viime vuotta suurempia pakettimääriä marras- ja joulukuulle.Sakari Partanen / Yle

Verkkokaupan lisäksi paketteja lähetetään joulun alla paljon myös henkilöltä toiselle. Matkahuollon oman kyselyselvityksen mukaan yli puolet lähetetyistä joulupaketeista laitetaan matkaan vasta kahden joulua edeltävän viikon aikana.

Pakettien lähetys on kyselyn mukaan vilkkainta iäkkäiden joukossa ja eniten paketteja laitetaan matkaan Itä-Suomesta.

Matkahuolto lupaa kuljettaa paketit perille ennen joulua, jos ne jätetään kuljetettavaksi viimeistään 20.12. mennessä. Postin toimipisteisiin paketit tulee toimittaa päivää aikaisemmin 19.12. ja pakettiautomaatteihin viimeistään 20.12.

Sekä Posti että Matkahuolto toivoo, että saapuneet paketit noudettaisiin mahdollisimman pian sen jälkeen, kun niiden saapumisilmoitus on tullut.