"Siperia on Siperia ja sinne mentiin" – työttömät nuoret tekivät elokuvan seikkailustaan Venäjällä

Työkokeilussa olleiden nuorten tavoitteena oli oppia elokuvan tekoa. Siperia opetti sitä ja paljon muutakin.

dokumenttielokuvat
Elokuvajuliste.
Petri Lassheikki / Yle

Hämeenlinnassa sai perjantaina ensi-iltansa työttömien nuorten seikkailusta Venäjällä kertova Siperia opettaa -dokumenttielokuva (siirryt toiseen palveluun). Elokuvassa seurataan kuuden työkokeilussa olleen nuoren matkaa halki Venäjän vuonna 2013.

Hämeenlinnalaisten nuorten päämääränä oli Salehardin kaupunki Siperiassa. Matkaa taitettiin itse matkailukäyttöön muunnetulla linja-autolla, junalla ja lopulta kumiveneelläkin. Matka kesti 16 päivää.

Nuorten matkan takana oli Hämeen Mokia, joka on muun muassa nuoriso- ja avustustyötä tekevä kristillinen yhdistys.

Joonas Heinonen Mokiasta kertoo, että matka keksittiin tehdä Venäjälle, koska nuorten kanssa haluttiin tehdä joku isompi juttu.

– Siperia on Siperia ja sinne mentiin.

Suhteita jo ennestään Venäjälle

Heinonen sanoo, että toisaalta Venäjälle oli helppo lähteä, koska Mokialla oli sinne valmiiksi suhteita.

– Meillä oli sellaisia kontakteja, että pystyimme viemään humanitaarista apua sinne samalla.

Heinonen kertoo, että matkan yhtenä tarkoituksena oli antaa työkokeiluissa mediatyötä opiskeleville nuorille arvokasta kokemusta elokuvan teosta.

– Meillä oli tämä Kino Wanhakop -hanke, missä tehtiin mediatyötä. Nuoret pääsivät kuvaamaan ihan oikeaa dokumenttielokuvaa.

Kokemuksesta lisää itseluottamusta

Yksi nuorista, Juhapekka Haapoja kertoo, että matka antoi hänelle lisää itseluottamusta.

– Kuvaamiseen on ollut aina lahjoja, ja se on kiinnostanut. Sitä kautta on päässyt vähän eteenpäin. Kaikkea muutakin on sitten oppinut ja uskaltanut tehdä.

Haapoja toimi dokumentin toisena pääkuvaajana, käsikirjoittajana ja ohjaajana. Haapoja kertoo halunneensa saada dokumenttiin kohtauksia, joissa näkyy tunnetta.

– Onnistumisia ja pieleen menneitä asioita, joista kuitenkin selvitään.

Kaksi miestä tv-studiossa.
Juhapekka Haapoja (vas.) ja Joonas Heinonen.Petri Lassheikki / Yle

Tunnetta ja pieleen menneitä asioita riitti ainakin nuorten tekemällä 80 kilometrin melontareissulla. Matkaa tehtiin yhdessä Ob-joen sivuhaaroista. Alla ei suinkaan ollut kajakkeja, vaan venäläisvalmisteiset kumiveneet.

Kaksipäiväiseksi suunniteltu matka venyi kolmeen päivään hyytävän sateen vuoksi. Joonas Heinonen kertoo veden lämpötilan olleen vain kahdeksan astetta. Sadetta vastaan seikkailijoilla oli vain kertakäyttöiset sadeasut.

Toisena melontapäivänä sade hieman hellitti ja nuoret pääsivät valloittamaan 1 300 metriä korkean vuorenhuipun melontareitin varrelta.

Siperiassa matkaan tuli jännitysmomenttia aivan eri tavalla, Heinonen huomauttaa.

– Loppujen lopuksi me ei edes tiedetty mitä siellä tulee vastaan.

Lopussa kaikki hyvin

Dokumenttielokuvan tekeminen oli lopulta hieno kokemus, kiittelee Joonas Heinonen. Vuonna 2013 tehdyllä matkalla olivat mukana tuolloin työkokeilussa olleet nuoret. Dokumentissa seurataan myös, miten nuoret ovat päässeet elämässään eteenpäin.

Heinonen kertoo, että pari vuotta matkan jälkeen, vuonna 2015, nuoret haastateltiin uudelleen dokumenttia varten. Haastattelujen tekijät olivat senhetkisiä työharjoittelijoita Kino Wanhakop -projektissa.

Dokumenttia on ollut tekemässä kaikkiaan toistakymmentä nuorta.

Siperia opettaa -dokumentti esitettiin 24. marraskuuta elokuvateatterissa Hämeenlinnassa kutsuvierasyleisölle. Heinosen mukaan elokuvan esittämisestä televisiossa käydään neuvotteluja.