Toimittajalta: Miten käy vapaan tiedonvälityksen, kun pandat tulevat?

Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen toivoo, ettei Ähtärin eläintarhan ja MTV Uutisten mediakumppanuus tarkoita pelkkää pörröjournalismia.

pandat
Aikuinen panda Chenun pandatarhan sisähäkissä.
Aikuinen panda Chengdun pandatarhan sisähäkissä.Mika Mäkeläinen / Yle

Ihanaa! Suomeen muuttaa julkkispariskunta, jolle rakennetaan parhaillaan taloa. Uros on aktiivinen ja naaras kaunis. Parin vuoden päästä odotetaan perheenlisäystä.

Kyllä vain; pandat ovat viimein tulossa Suomeen! Näin kertoi MTV Uutiset keskiviikkona nettisivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

Kun pandojen saaminen Kiinan presidentin Suomen vierailun aikana varmistui, uutisoi moni media (myös Yle) siitä, millainen tulonlähde pandat Ähtärin eläintarhalle ja sen omistavalle Ähtärin kaupungille ovat.

Suomen ulkopolitiikkaan liittyvillä pandoilla on kuitenkin muutakin merkitystä kuin se, tuovatko ne Ähtärin kaupungille tuloja (siirryt toiseen palveluun).

Kiinan omistamat ja maailmalle lainaamat pandat eivät ole vain söpöjä, hassuja eläimiä. Pandat ovat keino, jolla Kiina tekee imagotyötä ja käyttää niin sanottua pehmeää valtaa. Kiina haluaa, että sitä ajatellessaan ihmisten mieleen pullahtavat pörröiset pandat eikä kukaan muista enää vangittuja toisinajattelijoita.

Kiina on perinteisesti antanut pandoja lainaan maihin, joiden kanssa sen suhteet ovat kunnossa. Nämä maat ovat sellaisia, jotka eivät liiaksi asetu Kiinan tielle tai uhmaa sen pyrkimyksiä esittää omaa totuuttaan vaikkapa ihmisoikeuksista.

Kiinan mieleen on, että pandoista ajatellaan vaikkapa näin:

– Se, että pandat saadaan Suomeen ja Ähtäriin, on harvinaislaatuinen ja hieno juttu.

Tällä tavalla MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila kommentoi asiaa pandoista kertovassa jutussa.

– Se on tärkeää ja mielenkiintoista myös siksi, että tämä on osa pandojen suojeluohjelmaa, Ylä-Anttila jatkoi.

Kaikki eivät ole samaa mieltä siitä, että pandojen tulo Suomeen on ”hyvä juttu”. Tai että eläinten asuttaminen eläintarhoihin ympäri maailmaan on pandojen suojelutyötä. Journalismin tehtävä on kertoa myös näistä näkökulmista.

Siksi onkin kiinnostavaa, että pandojen saapumisesta uutisoidessa MTV Uutiset kertoi myös, että kanavalle muun muassa uutisia tuottava Mediahub, on solminut Ähtärin eläinpuiston kanssa sopimuksen pandojen elämän seuraamisesta yksinoikeudella kahden vuoden ajan. Uutisessa sopimusta kutsuttiin mediakumppanuudeksi.

Kyselyistä huolimatta Ähtärin eläinpuisto ei ole syksyn aikana antanut muille suurille suomalaisille tiedotusvälineille tietoa pandojen aikataulusta. Puheluissa ja sähköposteissa on vedottu siihen, ettei asiasta uskalleta puhua ennen kuin kaikki on kunnossa.

Mediakumppanuuden julkistamisen jälkeen on ilmeistä, että MTV Uutisille tietoa on ollut tarjolla.

Ohi suun menevässä uutisvoitossa ei ole mitään uutta. Oudoksi peli muuttuu siinä vaiheessa, jos muiden tiedotusvälineiden kyselyihin kieltäydytään vastaamasta senkin jälkeen, kun uutinen on kerrottu.

Etenkin jos kyseessä on asia, jolla on yhteiskunnallista merkitystä, ja jonka takana on sitä itseään: veronmaksajien rahaa. Ähtärin eläinpuisto on Ähtärin kaupungin omistama.

Keskiviikkoiltana Maikkarin uutisissa nähtiin juttu Ähtäriin rakentuvasta pandatalosta. Seuraavan aamun Huomenta Suomessa oli vastavalitun pandahoitajan haastattelu (siirryt toiseen palveluun). MTV kertoi esittelevänsä Suomeen saapuvan pandakaksikon viikon päästä – yksinoikeudella.

Uutinen herätti hieman huvitusta, ja paljon hämmennystä.

Jos pandoista puhutaan vain pörröisinä eläiminä, jotka suojellaan Ähtärin pandataloon, tehdään juuri niin kuin Kiina tahtoo. Nyt nähdyn kaltaisella uutisoinnilla MTV Uutiset ja Ähtärin eläinpuisto pelaavat suoraan Kiinan maakuvaa pehmittävien propagandajoukkojen pussiin.

Yle tavoitti MTV Uutisten vastaavan päätoimittajan, Merja Ylä-Anttilan kommenttia varten perjantai-iltana. Hän kiistää, että sopimus sisältäisi mitään, mikä rajoittaisi uutisten journalismia. Lue kommentit täältä.

Osapuolten tekemän mediakumppanuussopimuksen tarkasta sisällöstä ei ole tietoa. Emme siis tietenkään voi väittää sen vaikuttavan uutisoinnin sisältöön. Mutta voimme toivoa, ettei niin käy.

Se, kuuluuko mediakumppanuuteen myös pandatarinan toisen puolen kertominen, jääkin nähtäväksi.

Sopii toivoa, ettei yksinoikeus tässä yhteydessä tarkoita sitä, miltä se kuulostaa. Jos Ähtärin kaupungin omistama eläinpuisto evää haastattelupyynnöt ja pääsyn pandojen luokse muilta medioilta, se rikkoo räikeästi vapaan länsimaisen journalismin perinnettä.

Puiston piti lainata Kiinasta kaksi pandaa, ei tapaa toimia tiedotusvälineiden kanssa.

Lue myös:

MTV Uutisten päätoimittaja: Pandasopimukseen ei sisälly mitään ihmeellistä

Pandauutisointia rajoitetaan mediasopimuksella – Husu-Kallio: "Toimivalta markkinointiin liittyvissä asioissa on Ähtärissä"

Analyysi: Suomi pääsi Kiinan syleilyyn – Pandamaat eivät mesoa ihmisoikeuksista

Pandan söpöys voi hämätä – hoitajat varovat Kiinan ulkosuhteita hoitavia villipetoja

Pandadiplomatiaa nyt Saksassa – Näissä maissa on kiinalaisia pandoja