Koe uusi yle.fi

Meksiko luo merensuojelualueen – "Pohjois-Amerikan Galapagos"

Meksikon hallitus on perustanut saariryhmälleen Pohjois-Amerikan suurimman merensuojelualueen, jossa hotellien rakentaminen ja kalastaminen on kiellettyä.

luonnonsuojelualueet
Revilla Gigedon saaret Tyynellä valtamerellä.
Meksikolle kuuluvat Revilla Gigedon saaret Tyynellä valtamerellä lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon heinäkuussa 2016. Luettelon kohteiden suojelemisella katsotaan olevan ainutlaatuista merkitystä ihmiskunnalle.

Meksikon presidentti Enrique Peña Nieto nimitti perjantaina Tyynellämerellä sijaitsevat Revilla Gigedon saaret suojelualueeksi.

Alue sijaitsee noin 400 kilometriä lounaaseen Kalifornian niemimaalta. Neljästä tuliperäisestä saaresta koostuva saariryhmä ja sitä ympäröivät vedet ovat koti sadoille eläin- ja kasvilajeille, kuten rauskuille, ryhävalaille, merikilpikonnille, liskoille ja muuttolinnuille.

Kansallispuiston alueen eläimistössä ja kasvistossa on useita kotoperäisiä lajeja. Meksiko toivookin, että noin 148 000 neliökilometrin suuruisesta luonnonsuojelualueesta tulisi tulevaisuudessa ”Pohjois-Amerikan Galápagos”. Kuten Revilla Gigedon saaret, myös Etelä-Amerikassa Equadorille kuuluvat Galápagossaaret tunnetaan erityisesti endeemisistä eli vain saarella elävistä kasveista ja eläimistä.

Meksikon hallituksen päätös suojelualueesta tarkoittaa sitä, että kaikenlainen kalastus Revilla Gigedon saarilla kielletään. Kiellettyä on jatkossa myös kaivostoiminta ja uusien hotellien rakentaminen saarille.

Revilla Gigedon saaret ovat lähes täysin asumattomia. Vain suurimmalla saarella Socorrossa on vähäistä asutusta ja yhdellä saarista on sotilasvaruskunta.

Lue myös:

Pääsiäissaarille perustetaan suuri merensuojelualue

Etelämantereelle maailman suurin merensuojelualue

Lähteet: Reuters