Herätys: Katso paljonko kotikuntasi pomot tienaavat, näin Slush otti opiksi häirintäkohusta, viikko alkaa sateisena

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Grafiikka, jossa on mies puku päällä ja naisen siluetti.
Laura Koivunen / Yle Uutisgrafiikka

Kuntien johdossa tienataan jopa paremmin kuin valtion johdossa

Suomalainen kunnan- tai kaupunginjohtaja saa palkkaa keskimäärin 7 207 euroa kuussa. Vaihteluväli on kuitenkin valtava, ja palkkaan vaikuttavat kunnan koon lisäksi monet muutkin tekijät.

Svenska Yle pyysi kunnilta tiedot yhteensä 1 725 kuntajohtajan ja johtoryhmäläisen palkasta. Pääset katsomaan oman kuntasi tilanteen ja lukemaan lisää kuntajohdon palkoista tästä.

Slush otti opiksi viime vuoden häirintäkohusta

Teknologiatapahtuma Slush alkaa loppuviikolla suurempana kuin koskaan. Viime vuodesta tapahtuman turvajärjestelyjä on pitänyt tiukentaa.

Viime vuonna tapahtumassa paljastui seksuaalista häirintää.

Marianne Vikkula
Marianne Vikkula.Henrietta Hassinen / Yle

Teknologiatapahtuman toimitusjohtaja Marianne Vikkula kertoo, että turvamiehiä on nyt kaksinkertainen määrä viime kertaan verrattuna.

Balin tulivuorivaroitus nostettiin korkeimmalle tasolle – lentokenttä sulkeutuu

Indonesian Balilla viranomaiset ovat nostaneet Agung-tulivuorta koskevan lentovaroituksen korkeimmalle tasolle.

Tulivuori agung balilla.
Made Nagi / EPA

Balin kansainvälinen lentokenttä sulkeutuu vuorokaudeksi tuhkapilven takia. Viranomaiset ovat myös kehottaneet kymmenen kilometrin säteellä tulivuoresta asuvia lähtemään kodeistaan. Evakuointialueella on tuhansia ihmisiä.

Tupakkajätit myöntävät viimein: Tupakka on vaarallista

Yhdysvalloissa suuret tupakkayhtiöt ovat viimein suostuneet myöntämään vuosien oikeustaistelun jälkeen, että tupakka on terveydelle vaarallista.Yhtiöt ovat taipuneet julkaisemaan sanomalehdissä ilmoituksia, joissa kerrotaan tupakan vaaroista. Tämä on "merkittävä kansanterveyden voitto", totesi USA:n syöpäjärjestö omilla verkkosivuillaan.

Romania mielenosoitus
Bogdan Cristel 7 EPA

Kymmenet tuhannet osoittivat mieltä Romaniassa

Kymmeniä tuhansia ihmisiä osoitti mieltään oikeusjärjestelmän uudistamista vastaan Romaniassa eilen sunnuntaina, kertovat uutistoimistot.Mielenosoittajat pelkäävät, että poliittinen korruptio jäisi vaille rangaistusta.

Viikko alkaa epävakaisena – sateita luvassa

Etelään ja länteen on luvassa sadekuuroja, sillä matalapaineen keskus on Suomen länsipuolella, kertoo Ylen meteorologi Toni Hellinen. Etelässä liikutaan plusasteiden puolella, pohjoisessa on kylmimmillään muutama miinusaste.

Laajan matalapaineen vuoksi sää jatkuu epävakaisena, ja hajanaisia sateita on luvassa lähes päivittäin. Lue lisää säästä osoitteessa yle.fi/saa.

sääkartta
Yle