yle.fi-etusivu

Eija käänsi synkkyyden voitoksi – hurjat piirrokset elävöittävät nyt skeittilautoja

Eija Kapasen piirtämät hirviöt hirvittivät aluksi läheisiä, mutta terapeutti kehotti jatkamaan piirtämistä.

rullalaudat
Eija Kapanen piirtää hirviöitä.
Fantasia kiehtoo toivakkalaista Eija Kapasta. Hänen häkellyttävän yksityiskohtaisten hirviöidensä ääriviivat piirtyvät ohuella tussilla vaikka skeittilaudan pintaan.

Toivakka

Kiiltävässä viilupinnassa on luikertelevilta madoilta näyttäviä juuria ja pitkä rivi myrkkysieniä. Eija Kapanen, 30, on varovaisen ylpeä aikaansaannoksestaan: skeittilautojen kuvituksesta.

Eija on piirtänyt pikkutytöstä lähtien. Hän muistaa vieläkin, millaisia ensimmäiset, pienenä tehdyt piirustukset olivat.

– Ensin se oli semmoista jännää sotkua. Nyt se vähän tarkentunut, vaatimaton taiteilija kuvailee tuotantoaan.

Aikuisena hänen tyypillisimmät välineensä ovat lyijykynä ja ohut tussi, jota hän käyttää ääriviivojen tekemiseen. Värit kuva saa yleensä ihan tavallisista tusseista.

Kehitysvammaista Eijaa kiehtovat värit: vihreä, punainen ja musta. Myös neonvärit.

– Vaaleanpunaisesta en oikein välitä, muista kyllä.

Niiden avulla hän loihtii värikylläistä fantasiaa, kuten hirviöhahmoja.

Eija pitelee kuvittamaansa Statum -rullalautaa.
Eveliina Matikainen / Yle

Eijan tyyli on pysynyt samanlaisena pitkään. Jo aikaa sitten Eijan äiti oli huolissaan tyttärestään, niin synkkiä ja hurjia kuvat olivat.

– Siinä oli sitten lääkäriä ja terapeuttia. Kaikkea en muista, mutta yksi terapeutti sanoi, että antaa jatkaa vain.

Onneksi Eija sai jatkaa, sillä muuten skeittilautojen kuvituksia ei olisi syntynyt. Eija valittiin tekijäksi, kun Toivakan perusturvajohtaja Anu Pihl ihastui hänen persoonalliseen tyyliinsä ja taitaviin yksityiskohtiin.

Pihl pyysi Eijalta teoskansiota lainaksi ja se vakuutti myös puolison, Panu Pihlin, jonka yritys tekee Statum-skeittilautoja.

– Yritys oli juuri julkaissut mörkölaudan. Näin heti Eijan töissä saman idean. Hetken mietin, ovatko kuvat liian pikkutarkkoja, mutta ne lopulta sopivat lautaan hienosti.

Vaikka aiheet ovat synkkiä, ihmisenä Eija ei sitä ole.

– Eija on hienosti kääntänyt voitoksi sen huolen, mikä ehkä joskus oli.

Eija ei pyynnöstä kuvittaa skeittilautoja ottanut paineita.

– Ei mulla ollut sen kummempia ideoita. Sain alkuperäisen logon ja sitten aloin kehitellä, mitä nyt sitten keksinkään.

Statum -rullalauta.
Eveliina Matikainen / Yle

Eijan ideassa aikaisemmin lautoja kuvittaneet vanhat hahmot nousevat kyborgina uudestaan esille. Tummaa skeittilautaa koristaa fantasiametsä. Molemmat aiheet syntyivät yhtenä päivänä kehitysvammaisten päivätoiminnassa.

Päivätoiminnan vastaava ohjaaja Leena Kankaan yksi kantavista ajatuksista toiminnassa on, että jokaisen taidot saadaan hyötykäyttöön.

– Haluan, että jokainen kokee omien vahvuuksien kautta onnistumisen iloa. Monella taidot ovat rajallisia, siksi on tärkeää, että aihe kiinnostaa ja siinä voi kokea olevansa hyvä.

Päivätoiminnassa tehdään toki myös harjaannuttavaa työtä. Eijalla on Kankaan mielestä selvästi taitavat ja tarkat kädet: hän saa aikaan pikkutarkkaa jälkeä niin puutöissä kuin kangaspuissa.

Aina taiteilija ei aloittaessaan tiedä, millainen valmiista kuvasta tulee. Tai tuleeko kuva ylipäätään valmiiksi: joskus nimittäin töitä syntyy joka päivä, mutta välillä on luovia taukoja, jolloin kynästä ei tule mitään tai kuvat jäävät kesken.

Kovin vakavasti Eija ei silti harrastukseensa suhtaudu.

– Pidän piirtämistä ajanvietteenä.

Eija piirtämässä Toivakan päiväkeskuksella.
Eveliina Matikainen / Yle

Toinen tärkeä asia Eijalle on musiikki, josta hänelle tulee hyvää olo. Erityisesti hän pitää metallimusiikista: lempibändejä ovat Children Of Bodom, Dimmu Borgir ja Rammstein.

Skeittilautojen julkaisupäivänä Toivakassa järjestettiin Eijan kunniaksi juhlat. Hänen toiveensa oli, että siellä on heavya ja kaakaota (siirryt toiseen palveluun).

– Se oli elämys. Ja iso yllätys, että siellä oli oikea bändi. Ensimmäinen kunnon keikkaa, johon pääsin. Seuraavana aamuna oli niska jäykkänä, kun tuli päätä heilutettua, hän myhäilee.

Ideoita teoksiinsa Eija poimii ympäristöstä ja versioi niitä. Apuna ovat vilkas mielikuvitus, unet, elokuvat, tietokonepelit ja musiikki.

Suurimmissa unelmissakin piirtäminen on tärkeässä osassa.

– Kaveri kerran kehotti, että suunnittelisin hevibändin levynkannen. Se voisi olla kivaa kokeilla.