Eteran kanssa yhdistyvä Ilmarinen aloittaa yt-neuvottelut – enintään 180 saa potkut

Työeläkeyhtiöiden yhdistymisellä tavoitellaan kymmenien miljoonien eurojen säästöjä.

Etera
Vakuutusyhtiö Ilmarisen pääkonttori Helsingissä.
Vakuutusyhtiö Ilmarisen pääkonttori Helsingissä.Kimmo Brandt / AOP

Työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen aloittaa yt-neuvottelut, jotka saattavat johtaa enintään 180 vakinaisen työtehtävän lakkaamiseen seuraavien kahden vuoden aikana. Samaan aikaan yhtiössä arvioidaan syntyvän tehtäviä, joiden myötä irtisanottavien määrä jäänee pienemmäksi. Lisäksi 50 työntekijällä on mahdollisuus jäädä eläkkeelle.

Yt-neuvottelujen syynä on työeläkeyhtiö Eteran sulautuminen Ilmariseen tammikuusta 2018 alkaen. Työeläkeyhtiöiden yhdistymisellä tavoitellaan vuosittaisiin hoitokustannuksiin yhteensä vähintään 20 miljoonan euron säästöjä vuodesta 2020 lähtien. Tämän lisäksi sijoitustoiminnassa tavoitellaan yhteensä 20 miljoonan euron vuosittaisia kustannussäästöjä.

– Hoitokustannussäästöt siirtyvät täysimääräisinä vakuutusasiakkaille maksettaviin asiakashyvityksiin, eli ne alentavat asiakkaidemme eläkevakuutusmaksuja, toteaa Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio tiedotteessa.

Ensi vuoden alusta Ilmarinen huolehtii yhteensä 1,1 miljoonan suomalaisen eläketurvasta. Näistä eläkkeensaajia on 460 000.

Yhtiön markkinaosuus vakuutusmaksutuloista on 37 prosenttia.

Lue myös:

Ilmarinen ja Etera saivat luvan yhdistyä

Ilmarinen vahvisti yhdistymisen Eteran kanssa