Turun valtuutettujen mielestä valvonta petti pahasti parkkirahaskandaalissa

Luottamushenkilöt ihmettelevät, miksi kukaan ei huomannut, että kaupungin rahoja hävisi suuria summia vuosikausien ajan.

kavallus
Lippuautomaatti
Turun kaupungin pysäköintiautomaateista varastettiin satoja tuhansia euroja parinkymmenen vuoden aikana.Viivi Sihvonen / Yle

Turun päättäjille paljastui vajaa pari viikkoa sitten, että kahden, pysäköintiautomaattien tyhjennyksestä vastaavan kaupungin työntekijän epäillään varastaneen automaateista kolikoita. KRP:n arvion mukaan kyse on sadoista tuhansista euroista.

Vihreiden Jukka Vornanen sanoo suoraan, että valvonta on pettänyt. Hän pitää hyvänä, että kaupunki on nyt käynnistänyt asiassa sisäisen tarkastuksen.

– Kyllä minun nähdäkseni jonkun heidän esihenkilöistään olisi pitänyt huomata, että jotain outoa on käynnissä.

Miten näin pääsi käymään?

SDP:n Seppo Lehtinen ihmettee, että parkkirahoja epäillään varastetun yli kaksikymmentä vuotta. Lehtisen mielestä työnjohto ja koko organisaatio on pettänyt pahasti.

– En voi ymmärtää, että toiminta on jatkunut näin kauan, eikä sitä ole huomattu.

Vasemmistoliiton Pirjo Rinne ihmettelee samaa kuin kaikki muutkin: miten parkkirahoja on voitu viedä vuosikausia, eikä kukaan ole huomannut mitään?

– Enitenhän tässä järkyttää se, että toiminta on jatkunut näin kauan, eikä kukaan lähiesimiehistä tai työkavereista ole huomannut mitään.

Leniniä pitäisi uskoa

Perussuomalaisten Mikael Miikkola toteaa, että ihminen on ahne, ja esimiesten olisi pitänyt noudattaa Leninin vanhaa viisautta.

– Lenin sanoi: Luota, mutta valvo. Kyllä tässä on nyt valvonta pettänyt.

Seppo Lehtinen ja Mikael Miikkola ovat yhtä mieltä siitä, että parkkirahaskandaali on ryppy Turun maineelle.

– Tämä on erittäin suuri kolaus. Toivottavasti vastaavaa ei enää tapahdu, Lehtinen toteaa.

– Kyllä jokainen tietää, että tämä on synkkä homma. Ei meidän imagomme tällaisia kestä, Miikkola säestää.

Kolikkoautomaatti
Viivi Sihvonen / Yle