Tupakan haitat myönnettiin, mutta tupakkayhtiöiden bisnes ei järky – "Sähkösavuke on seuraava tappaja", sanoo professori

"Tupakkaprofessori" Erkki Aurejärvi näkee, että tupakkajättien tekemä myönnytys ei sitkeää teollisuutta hetkauta. Suomessa ollaan kuitenkin pääsemässä nykyvauhtia kohti savuttomuutta.

tupakkateollisuus
Nainen polttaa tupakkaa.
Nella Nuora / Yle

Suuret tupakkayhtiöt Yhdysvalloissa ovat suostuneet myöntämään tupakan terveyshaitat pitkän oikeustaistelun jälkeen.

Tupakkajättejä sitkeästi vastustava professori Erkki Aurejärvi näkee, että vaikka yhtiöt ovat taipuneet julkaisemaan tupakan vaaroista kertovia ilmoituksia sanomalehdissä, sitkeälle teollisuudelle tämä on vain pieni kolaus.

– On se aika iso saavutus, mutta ei se sillä lailla heilauta heidän bisnestään. Tupakkateollisuus on varautunut siihen jo pitkään. Vaikka se vihdoin myöntää tämän, niin se jatkaa markkinointia edelliseen tapaan, Aurejärvi kertoi Ykkösaamun haastattelussa.

Tupakkateollisuus joutui jo esimerkiksi vuonna 1998 maksamaan osavaltioille 206 miljardia dollaria vahingonkorvauksia savukkeiden aiheuttamista sairauskuluista.

– Eikä se siitäkään kaatunut. Laittoivat vähän lisää hintaa askeihin ja saivat sen sillä kerätyksi.

Erkki Aurejärvi
Erkki AurejärviMarkku Pitkänen / Yle

Hyvää vauhtia kohti savuttomampaa Suomea

Teollisuus on historian aikana kehittänyt tupakan rinnalle lukuisia rinnakkaistuotteita, joista Aurejärven mukaan on valheellisesti levitetty haitatonta mielikuvaa. Professorin jo aiemminkin kritisoima sähkötupakka on hänen mukaansa listan viimeisin jatke.

– 50-luvulla myytiin savukkeita, joissa oli pitkä imuke, joka muka viilensi savun. Sitten myytiin suodatinsavukkeita, joka poisti vaarat. Sen jälkeen tulivat kevytsavukkeet. Ne tappoivat 50 000 ihmistä täällä Suomessa. Sähkösavuke on seuraava tappaja, sanoo Aurejärvi.

Professori näkee kuitenkin, että Suomessa mennään hyvää tahtia kohti tavoitetta savuttomasta Suomesta vuoteen 2030 mennessä.

– Voi onnistuakin, nyt kehitys on erittäin hyvää. Tavoite on, että enää 5 prosenttia aikuisväestöstä tupakoisi. Nyt se on siellä 12-13 prosentin paikkeilla, että kyllä se tällä vauhdilla siihen menee.

Lue myös:

Yhdysvalloissa tupakkajätit myöntävät viimein tupakan vaarallisuuden pitkän oikeustaistelun jälkeen

KRP teki ratkaisun kevytsavukkeita koskevassa tutkintapyynnössä: Ei esitutkintaa

Tupakkaprofessorin viimeinen taisto