Sikojen Rakkaus kunnioittaa teatterin edesmennyttä kapellimestaria – ohjaajana pitkäaikainen ystävä ja työtoveri

Sikojen Rakkaus -viihdekonsertti pohjautuu Kemin kaupunginteatterin edesmenneen kapellimestarin Sami Itkosen musiikkiin. Torstaina ensi-iltansa saavan konsertin on ohjannut Hannele Kauppinen.

teatteritaide
Sikojen Rakkaus -esityksen näyttelijöitä.
Viihdekonsertissa on mukana lähes koko Kemin kaupunginteatterin näyttelijäkaarti.

Kemin kaupunginteatterin Sikojen Rakkaus on kunnianosoitus tuotteliaan elämäntyön tehneelle säveltäjä-kapellimestari Sami Itkoselle.

Moni konsertin esiintyjistä tunsi tuotteliaan säveltäjän henkilökohtaisesti ja myös esityksen ohjannut sekä käsikirjoittanut Hannele "Taiska" Kauppinen oli Itkosen pitkäaikainen ystävä ja työtoveri.

– Sami oli loistava kapellimestari ja säveltäjä. Hän oli suuri taiteilija ja hieno ihminen, kertoo Kauppinen.

Sikojen Rakkaus -esitys.
Kapellimestarina konsertissa toimii Anna Laakso.Nina Susi / Kemin kaupunginteatteri

Kauppinen vastaa myös esityksen dramaturgiasta. Konsertissa kuvataan Sami Itkosen monipuolisuutta niin taiteilijana kuin persoonana.

– Sami oli myös ihmisenä monipuolinen. Hän oli toisaalta hyvin syvällinen persoona ja toisaalta hänessä oli jotain tiettyä velmua. Hän oli hauska ja humoristinen tyyppi. Jos häneltä pyydettiin jotain hauskaa laulua, niin Sami sai heti sävellettyä nokkelaa ja kivaa musiikkia, mutta myös sitten hienompaa, vakavampaa musiikkia, Kauppinen kuvailee.

Esityksessä käydään pontikkametsässä, Lapissa, jäänmurtajalla ja saunassa

Konsertissa esitetään yli 40 Itkosen tekemää kappaletta, jotka vievät yleisön koskettavien musiikkitarinoiden, lasten musiikin ja jopa sirkuksen maailmaan.

– Sami teki valtavan määrän kappaleita. Esityksessä liikutaan Lapissa, ihmisten kotona, jäänmurtajalla, saunassa ja käydään vähän myös pontikkametsässä. Rakastetaan, riidellään, ollaan krapulassa - on ylevää ja on kevyttä, Kauppinen hymyilee.

– On pyritty myös tutkimaan, että mikä on laulu ja mikä on sen tehtävä. Mitä se sisältää ja mistä se rakentuu. Tässä tekstissä sanotaankin, että laulu on ihmisen kuva, Kauppinen jatkaa.

Hannele Kauppinen.
Esityksen ohjaaja ja käsikirjoittaja Hannele "Taiska" Kauppinen oli Itkosen pitkäaikainen ystävä ja työtoveri.Risto Koskinen / Yle

Esityksessä on mukana lähes koko Kemin teatterin näyttelijäkaarti, orkesteri ja kuoro. Itkonen perusti useita kuoroja ja teki vahvaa yhteistyötä laulajien kanssa. Myös konsertissa kuorolaisilla on aktiivinen rooli.

– Meillä ei ole pönöttävää kuoroa missään vaan he näyttelevät mukana, kertoo kapellimestarina toimiva Anna Laakso.

Kaj Chydenius sävelsi Itkosen muistolle

Lähes kaikki konsertin musiikista on Itkosen säveltämää. Mukana on kuitenkin yksi kappale, jonka on tehnyt Kaj Chydenius. Hän sävelsi uuden kappaleen Sikojen Rakkaus -esitykseen nimenomaan Itkosen kunniaksi.

– Tämä on tosi hieno juttu ja suuri kunnia meille. Chydenius lupautui tähän heti kun häneen otettiin yhteyttä ja kysyttiin, että haluaisiko hän säveltää yhden laulun Samin muistoksi, kertoo Kauppinen.

Tänä vuonna Sami Itkosen kuolemasta on kulunut viisi vuotta. Sikojen rakkaus nähdään ensi-illassa torstaina 30. marraskuuta. Aiheesta lisää myös Yle Areenassa.