Miksi ulkoministeriö lähti mukaan S-ryhmän markkinointitempaukseen? "Halusimme nostaa esiin suomalaista arkea", virkamies kertoo

Maakuvayksikkö ja S-ryhmä lähettävät suoraa lähetystä Prisman kassahihnalta itsenäisyyspäivän alla. Maakuvayksikön mukaan he ovat tehneet yritysyhteistöitä "kautta aikain".

markkinointi
Ihmisiä kassajonossa.
Kimmo Hiltunen / Yle

Ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Petra Theman kertoo, että heidän ja S-ryhmän eilen julkistama (siirryt toiseen palveluun) yhteistempaus kassahihnalähetyksestä on herättänyt keskustelua.

Prisman Facebookissa että Ulkoministeriön ThisisFINLAND-Facebook-kanavalla aiotaan lähettää 5.12. kello 16 alkaen 12 tunnin ajan lähetystä kassahihnalta. Lähetyksen pääosassa nähdään asiakkaiden ostoksia.

Lähetys on jatkoa Prisman juhannuksena tekemälle, samanlaiselle livelähetykselle. Tuoretta yhteistyökuviota on kommentoitu muun muassa Twitterissä.

S-ryhmän synnyttämä vahva reaktio yllätti

Theman kertoo, että keskustelu tavallaan yllätti, tavallaan ei.

ThisisFINLAND-sivustolla (siirryt toiseen palveluun) on kautta aikain tehty yritysyhteistyötä, sillä yksi sen osa on nostaa esiin suomalaisia yrityksiä ja osaamista maailmalla. Se yllätti, että nyt yhteen yritykseen reagoitiin näin vahvasti, Theman kertoo.

– Sikäli emme yllättyneet, koska maakuvatyössä jokainen suomalainen on kokemusasiantuntija, ja jokaisella voi olla oma näkemys siitä, mistä maailmalle pitäisi kertoa nykyistä enemmän.

Theman arvelee, että mistä vain maakuvayksikkö viestiikään löytyy aina joku, jonka mielestä jostain muusta pitäisi kertoa enemmän.

Maakuvayksikkö: Näytämme maailmalle ilmiötä

Themanin mukaan heidän näkökulmastaan kysymys ei ole yrityksen mainoskampanjasta vaan ilmiöstä, jossa korostuu suomalainen arki. Lähetystä ideoitaessa on ajateltu ennen kaikkea kansainvälistä yleisöä, jolta ei ole helppo saada huomiota nykyisessä verkkohälyssä, jossa sisältöjä piisaa.

– Lähetyksessäkin yritys eli S-ryhmä näkyy vain kassan kautta, ja pääosassa on aito kokemus siitä, miten ihmiset valmistautuvat itsenäisyyspäivään tai kuinka aiemmin tänä vuonna vastaavassa lähetyksessä valmistauduttiin juhannukseen.

Hän kuitenkin ymmärtää, että voi näyttää erilaiselta nostetaanko Suomesta esille Fazeria, Marimekkoa tai S-ryhmää.

Suuren Prisman kassahihnan valintaan vaikutti se, että kauppa on auki yölläkin ja lähetystä on mahdollisuus seurata tuolloin eri aikavyöhykkeillä.

Pelkkää vakavaa viestintää ei haluta

Idea yhteistyöhön lähti maakuvayksiköstä. Theman kertoo, että he olivat yhteydessä S-ryhmään juhannuksen jälkeen mielessään kansainvälinen lähetys. S-ryhmässä oltiin juhannuksen jälkeen myös mietitty, kuinka jatkaa silloin ollutta lähetystä myöhemmin.

– Joillekin voi kuulostaa todella hassulta ja oudolta, että tehdään suora lähetys kassahihnalta. Tämän yksi pointti se, että meille on jo pitempään ollut tärkeää nostaa esiin arkea ja sitä, millaista täällä on elää, Theman kertoo.

Hän huomauttaa, että kaiken maakuvaviestinnän ei pidä olla liian vakavaa.

Theman arvelee, että keskustelua on kiihdyttänyt tiedotteen tuleminen ulkoministeriön ja valtioneuvoston kautta. Tämä johtuu siitä, että maakuvayksikkö on osa ulkoministeriötä, ja tiedote lähtee sen vuoksi ulos ulkoministeriön ja myös valtioneuvoston kautta.

Themanin mukaan monessa muussa maassa vastaavat toimijat ovat muualla kuin suoraan ministeriön yhteydessä.

Maakuvatyössä jokainen suomalainen on kokemusasiantuntija.

Maakuvayksikön päällikkö Petra Theman

Itsenäisyyspäivän alla tulevan lähetyksen näyttämönä on Helsingin Kannelmäessä sijaitsevan Prisma Kaaren kassahihna.

– Asiakkaamme ovat todella toivoneet Hihnasta toista tuotantokautta. Tässä se tulee ja ”goes global”, lausui SOK Median julkaisujohtaja Anne Sassi-Leivonen tiedotteessa maanantaina.

Lähetyksen kumppanijoukossa on myös Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, joka tuottaa lähetykseen tietoja suomalaisesta ruoasta. Tiedotteen mukaan katsojat voivat osallistua lähetyksen keskusteluvirtaan sekä Prisman Facebookissa että Ulkoministeriön ThisisFINLAND (siirryt toiseen palveluun)-Facebook-kanavalla.

*Lue myös *

Vogue: Kalsarikännit on kiehtovin pohjoismainen trendi juuri nyt – hygge on jo vanha juttu (9.3.2017)

Seitsemän uutta Suomi-emojia julki: Saamen lippu, Tom of Finland, mummo potkukelkalla... (6.2.2017)