Koe uusi yle.fi

Kimppakämppien asumistukiuudistus peruttiin – Saarikko: Ratkaisuun päädyttiin opiskelijoihin kohdistuvien kokonaisvaikutusten vuoksi

Ministeri Annika Saarikko kertoi asiasta Twitterissä.

asumistuki
Opiskelijoiden kimppakämpäksi vuokratu asunnoto Turussa.
Roni Lehti / Lehtikuva

Hallitus vetää pois esityksen niin sanotusta osa-asunnon normista, joka olisi leikannut kimppakämppien asumistukea. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kirjoittaa Twitterissä (siirryt toiseen palveluun), että ratkaisuun päädyttiin erityisesti opiskelijoihin kohdistuvien kokonaisvaikutusten takia.

Hallitus esitti aiemmin asumistuen uudistamisen yhteydessä, että osa-asunnon enimmäisasumismeno olisi ollut 80 prosenttia nykyisistä enimmäisasumismenoista.

Uudistuksen vaikutukset olisivat kohdistuneet etenkin pienissä asunnoissa ja kimppakämpissä asuviin opiskelijoihin, jotka siirtyivät yleisen asumistuen piiriin elokuun alusta.

Lue myös:

Ahtaasti asuvilta opiskelijoilta aiotaan leikata tukia – ministeri Saarikko: "Myönnän, että politiikka ei ole ollut erityisen johdonmukaista"

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Facebook

Entinen Facebook-johtaja kritisoi voimakkaasti somea:

"Huonot näyttelijät voivat manipuloida ihmisjoukkoja tekemään mitä haluavat"

Tuloerot

Yli puolet Ruotsin naisten maajoukkueen kiekkoilijoista harkinnut lopettamista: "Olemme liian huonoja saadaksemme lisää rahaa"

Kittilä

Kittilän vs. kunnanjohtaja: Syytetyt luottamushenkilöt pois päätöksenteosta

Lähi-itä

Israelin Suomen suurlähettiläs: Olemme valmiita neuvottelemaan Jerusalemista