yle.fi-etusivu

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto Juha Hurmeelle – "Fanitetaan tätä routaista maata, mutta suhteellisuudentajua mukaan"

Elisabeth Rehn valitsi voittajaksi Juha Hurmeen romaanin Niemi. Kirjassa kerrotaan humoristisesti 14 miljardin vuoden kehityskulku.

Finlandia-palkinto
Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja Juha Hurme Helsingissä keskiviikkona 29. marraskuuta.

Tampereella asuva Juha Hurme oli lähdössä päivittäiselle lenkilleen, kun sai puhelun Finlandia-voitostaan. Pitkän linjan kirjailija ja teatterimies ei antanut moisen tiedon hätkähdyttää, vaan jatkoi lenkkiään ja antoi ajatusten askarrella tulevan teatterityön parissa.

– Ei ihminen niin heikko saa olla, että antaisi palkinnon vaikuttaa. Tyynen rauhallisesti vaan eteenpäin, kaikki jatkuu samaan malliin, toteaa Hurme.

Hurmeen puheessa kuultaa kuitenkin huumori, sama millä voittoisa Niemi-romaani on höystetty. Oikeasti Hurme on iloinen ja otettu voitostaan.

– Onhan tämä hienoa. Palkintorahoilla ostan ruokaa, eli se menee taiteelliseen työskentelyyn.

Ilon ohella Hurme tuntee voitostaan kuitenkin syyllisyyttä. Hänen mukaansa kaikki ehdokkaat olivat hyviä ja olisivat ansainneet palkinnon.

– Hyvittelen syyllisyyttäni sillä, että olen tällainen eläkeläinen heidän rinnallaan. Muut ehdokkaat ovat tulevaisuuden tekijöitä, kehuu 58-vuotias Hurme.

Finlandia-diktaattori Elisabeth Rehn teki ennalta-arvattavan päätöksen antamalla palkinnon Hurmeelle. Tämän vuoden ehdokkaat eivät olleet mitään helppoa luettavaa. Perinteistä kertomakirjallisuutta edusti oikeastaan vain Cristina Sandun romaani Valas nimeltä Goliat. Esikoiskirjailijan palkitseminen näin kunnianhimoisessa seurassa, olisi kuitenkin ollut arveluttava valinta.

Juha Hurmeen kulttuurihistoriallinen romaani oli osuva valinta Suomen juhlavuoden kannalta, koska siinä kuvataan hilpeästi maamme muotoutumista ennen kuin siitä muodostui autonominen alue.

Juha Hurme
Stefan Bremer / Teos

Niemi on wikipediavapaa

Hurmeen oli alun perin tarkoitus tehdä jatkoa kolme vuotta sitten ilmestyneelle Nyljetyt ajatukset -romaanille. Hahmot eivät kuitenkaan enää lähteneet lentoon, joten Hurme hylkäsi heidät ja lähti kehittämään kirjaa aivan toiseen suuntaan.

Hurme on useissa kirja- ja teatteritöissään käsitellyt Suomea ja maamme historiallisia henkilöitä. Nyt hän päätti hieman laajentaa perspektiiviä. Niemessä tarkastellaan maailmankaikkeuden näkökulmasta touhua Pohjanlahden rannoilla.

– Nationalistisen kohotuksen sijaan päätin ottaa globaalin perspektiivin. Tämä on rakkaudella tehty. Fanitetaan näitä routaisia peltoja, mutta suhteellisuudentajua mukaan!

Kirjailija ja teatteriohjaaja Juha Hurme
Juha Kivioja / Yle

Niemessä historiaa tutkitaan niin alusta kuin mahdollista. Kirja alkaa alkuräjähdyksestä ja päättyy vuoteen 1809, jolloin Suomi siirtyi Ruotsin hallinnasta Venäjän valtapiiriin. Kirjassa käydään siis läpi 14 miljardin vuoden kehityskulku.

Hurme ei tee kerronnallisia kikkailuja, vaan etenee kronologisesti, kuten historiateoksessa kuuluukin. Kirjassa on valtava määrä tietoa, mutta Hurme osaa kirjoittaa hauskasti ja ymmärrettävästi, joten tarinallinen ote säilyy.

Kirjaa lukiessa sivistyminen on väistämätöntä. Se onkin Hurmeen tarkoitus. Hän sanoo olevansa valistuksen miehiä henkeen ja vereen. Niemeä varten hän sanoo lukeneensa kasoittain tietokirjoja.

– Tampereen pääkirjasto Metso oli sopivasti remontissa, joten voi sanoa, että tein palveluksen siirtämällä tietokirjat meille kotiin. _Niemi _on eräänlaisen opintoretken tulostus, siksi se on niin hauska, Hurme kuvailee romaaniaan.

Metson tietokirjat olivat kovassa käytössä, sillä Hurme haki kaiken tiedon kirjoista. Hän ei googlannut kertaakaan.

– Se on täysin wikipediavapaa-teos, nauraa Hurme.

Juha Hurmeen kirja Niemi.
Juha Hurmeen kirja Niemi.Markku Pitkänen / Yle

Kaikki on ihmiskunnan yhteistä

Voittoromaanin pääajatus on se, ettei mikään kulttuurissamme ole omaa. Puhdasta suomalaista kulttuuria tai kansaa ei ole olemassa, vaan kaikki on lainattua ja iloisesti sekoittunut.

– Valtioiden rajat eivät enää päde. Joku pieni satavuotias valtio on pikku juttu tässä suuressa flow'ssa. Meidän on osattava ottaa vastuu koko planeetasta ja ajateltava isommin.

Hurme korostaa kuitenkin, ettei väite koske vain Suomea, vaan kaikkia maita.

– Kenelläkään ei ole mitään omaa. Kaikki on ihmiskunnan yhteistä.

Hurme ei näe Suomen nykytilaa synkkänä. Juuri globaalista näkökulmasta katsottuna Suomi on pärjännyt hienosti, vaikka lähtöasetelmat olivat huonot ja kehitys oli alussa hidasta raahustamista.

– Me olemme olleet hienoja oppilaita. Olemme omaksuneet uusia asioita ja omineet myyttejä. Suomi on yksi maailman sivistyneimpiä paikkoja tällä hetkellä, mutta tilanne voi muuttua nopeasti. Vauhti on nykyään niin valtava.

Sivusta seurattuna myös Hurmeen tahti näyttää kovalta. Romaanien kirjoittamisen ohella, hän kirjoittaa ja ohjaa näytelmiä tiuhaan. Hän itse kuitenkin kieltää ahkeroivansa.

– Olen laiska. Vietän sata yötä vuodessa erämaassa teltassa asuen, joten ei minua uraihmiseksi voi sanoa. Minähän vain makaan metsässä ja katselen lintuja, Hurme naurahtaa.

Finlandia-juhlien jälkeen Hurmeella alkaa heti perjantaina harjoitukset Kansallisteatterissa. Helmikuussa ensi-iltansa saava näytelmä Lemminkäinen pohjaa Niemi-romaaniin.

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon sai Riitta Kylänpää teoksellaan Pentti Linkola - ihminen ja legenda. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon sai Sanna Mander kuvakirjallaan Avain hukassa. Jokaisen palkinnon arvo on 30 000 euroa.

Lue myös:

Tässä ovat kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat – kirjat eivät päästä lukijaansa helpolla

Juha Hurme kirjoitti 14 miljardin vuoden kulttuurihistoriikin paikasta, johon aikanaan syntyi Suomi – kaiken selityksestä syntyi myös hilpeä iltamakiertue

Juha Hurmeelta ei heru myötätuntoa miehille: "On vain myönteistä, että miesten vääristyneen suuri valta-asema horjuu"

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

New York

New Yorkin vilkkaimman bussiaseman luona yritettiin pommi-iskua – tekijä otettu kiinni

Golden Globe

Tom of Finland ei saanut Golden Globe -ehdokkuutta

Turistibussi

Kauppiaat hämillään itärajalla:

Venäläisten jättiostokset jäihin bussikiellon takia

Länsimetro

Länsimetron seuraava vaihe saattaa saada apuja ulkomailta saakka – vanhat virheet halutaan välttää palkkaamalla uutta osaamista