yle.fi-etusivu

"Lopetetaan pelleily" – Oulu luopuu kiireellä päiväkotilasten kellokorttijärjestelmän käytöstä

Keskeneräinen järjestelmä sai päiväkotien henkilökunnan ja vanhemmat tuskastumaan. Nyt älykännyköistä siirrytään manuaalisempaan malliin ja käyttöön otetaan kynä ja paperi.

päivähoito
Lapsi keinuu värikkäissä vaatteissa päiväkodin keinussa.
Todelliseen hoitoaikaan perustuvan laskutusjärjestelmän keskeneräisyys pakotti Oulun kaupungin luopumaan koko järjestelmän käytöstä.Päivi Köngäs / Yle

Lasten päivähoidon kellokorttijärjestelmästä luovutaan Oulun kaupungissa pikavauhtia.

Hoitoaikaperusteisesta laskutuksesta luovutaan vuodenvaihteessa ja järjestelmä otetaan pois käytöstä jo aiemmin, joulukuun alussa.

Pääsyynä luopumiseen on Tiedon toimittaman järjestelmän toimimattomuus, kertoo Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä.

– Järjestelmä ei ole toiminut missään vaiheessa siten kuin on tavoiteltu. Todettiin, että tässä vaiheessa on syytä viheltää peli poikki ja alkaa valmistautua uuteen kilpailutukseen.

Kaupungissa yritettiin saada keskeneräinen järjestelmä toimintaan pikavauhtia.

– Se oli käyttöönottoprojekti ja tiedettiin, että se on keskeneräinen. Tavoite oli, että se olisi käytössä lokakuun lopussa.

Arvostan tosi paljon, että päätös tehtiin ja pelleily lopetetaan.

Eija Salmi

Penttilän mukaan järjestelmän toimittanut Tieto oli luvannut, että osa järjestelmästä saataisiin toimimaan ensi keväänä ja loput sitten myöhemmin.

Päiväkodeissa ollaan tyytyväisiä päätökseen

Mäntylä-Snellmanin päiväkodinjohtaja Eija Salmi on päätöksestä huojentunut.

– Arvostan tosi paljon, että päätös tehtiin ja pelleily lopetetaan, ihan näin suomeksi sanoen. Kun se ei kerran toimi, niin ei se toimi. Turhaan me kiusaamme toinen toisiamme.

Salmi ihmettelee, miten vaikeaa on löytää sopivaa järjestelmää seuraamaan lasten päiväkodissa viettämää aikaa.

– On se merkillistä, että tämmöinen tuntiperusteisuus on ihan valtakunnan tasolla päätetty ja siihen ei valtakunnasta löydy sellaista ihan suitsait käyttöönotettavaa järjestelmää.

Vaikea ja toimimaton

Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilän mukaan järjestelmää on moitittu vaikeaksi, toimimattomaksi ja järjestelmään ei ole voinut syöttää aikoja, jolloin lapsi on hoidossa.

Me joudutaan itse asiassa palaamaan tämmöiseen kynä-paperi-järjestelmään, joka ei tietenkään ole tätä päivää.

Mika Penttilä

Kaupunki ei kuitenkaan ole maksanut Tiedolle vielä järjestelmästä mitään.

– Eikä tietysti maksetakaan, Penttilä sanoo.

Kustannukset ovat syntyneet hänen mukaansa lähinnä kilpailutukseen ja käyttöönottoon käytetystä työpanoksesta.

Järjestelmän toimittaneen Tieto Educationin vt. johtaja Jani Manninen kommentoi asiaa Ylelle sähköpostitse.

– Olemme luonnollisesti erittäin pahoillamme siitä, että emme tältä osin pystyneet vastaamaan asiakkaamme odotuksiin. Olemme sopineet asioista hyvässä yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa ja yhteistyömme muilta osin jatkuu sovitusti.

Paluu kyniin ja paperiin

Kun hoitoaikojen seurantajärjestelmä ajetaan pikavauhtia alas, otetaan päiväkodeissa käyttöön tammikuun alusta perinteiset menetelmät, Penttilä sanoo.

– Me joudutaan itse asiassa palaamaan tämmöiseen kynä-paperi-järjestelmään, joka ei tietenkään ole tätä päivää.

Hoitoaikaperusteisen laskutuksen käyttöönotto Oulussa siirtyy nyt siihen ajankohtaan, että järjestelmä toimii kunnolla.

Uuden kilpailutuksen on määrä alkaa ensi keväänä. Penttilällä on kilpailutettavalle järjestelmälle selkeä toive.

– Sen pitäisi toimia.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Fleece

Fleecekankaalle kyseenalainen kunnia:

Valittiin vuoden turhakkeeksi

Paperittomat

EU-maat lähettämässä Suomeen jopa tuhansia turvapaikanhakijoita

Sebastian Tynkkynen

Korkein oikeus hylkäsi Sebastian Tynkkysen valitusluvan: "Vien jutun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen"

Huumeet

Norjassa halutaan lopettaa huumeidenkäytön rankaiseminen