"Puhuisin ihan tavallisista asioista" – maahanmuuttajat kaipaavat arkista juttuseuraa ja nyt heille etsitään sitä

keskustelu
Halima Abdelmagid.
Halima Abdelmagidilla on iso perhe, mutta hän toivoo silti löytävänsä aikaa myös juttukaverille.Sari Vähäsarja / Yle

Halima Abdelmagid on asunut Suomessa jo pari vuotta, Samira Saeedi ja Bahar Mojahed vajaan vuoden. Kaikkia heitä yhdistää halu löytää juttukavereita. Siis kavereita, joiden kanssa jutella. Ei mistään ihmeellisestä, vaan ihan tavallisista asioista:

– Normaaliasioista ja suomalaisesta kulttuurista. Ei ole tarkoitus, että puhumme lakiasioita, heittää Halima ja nauraa.

Samiralla ja Baharilla on jokunen suomalainen kaveri, mutta näillä ei ole aikaa tavata kovin usein. Halimalla taas on koti ja lapsia, ja aikaa on vain rajallisesti.

Samira Saeedi.
Samira Saeedi sanoo, että suomalaiset ovat kovin hiljaisia eivätkä oikein ryhdy juttelemaan muualta tulleille.Sari Vähäsarja / Yle

Samira Saeedi toivoo kavereita arkeen puhumaan kaikesta siitä, mistä suomalaisetkin keskenään juttelevat. Todennäköisesti vitsitkin lentelisivät, sillä sellainen Samira sanoo olevansa: rauhallinen ja kiltti, mutta kova vitsailemaan.

Koulussa puhutaan kouluasioita

Koulunkäyntiavustaja Mari Puoma-Korvela Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymästä huomasi syksyllä nopeasti, että kouluympäristö ei anna maahanmuuttajille riittävästi mahdollisuuksia puhua suomea. Nimenomaan arkisuomea, sillä kielitestin tehneillä ja kielioppia pänttäävillä opiskelijoilla on kyllä peruskielitaito hallussa.

– Käytännön puhe on eri asia: että uskaltaisi käyttää kieltä ja siitä tulisi luontevaa. Kun porukassa kukaan ei puhu suomea äidinkielenään, sellaista puhetta ei synny.

Kotoutuminen taas olisi helpompaa, kun maahanmuuttajilla olisi suomenkielisiä kavereita. Luonnollisia kohtaamispaikkoja ei ole kovin paljon, sillä valmentavassa koulutuksessa Valmassa opiskelevat ovat pääosin täysi-ikäisiä, joukossa keski-ikäisiäkin. Toisaalta suomalaiset näyttäytyvät maahanmuuttajan silmiin yhä usein hiljaisina.

Halima on pähkäillyt muun muassa sitä, mitä Suomessa on tapana antaa syntymäpäivälahjaksi. Entä vauvan syntyessä tai hääpäivänä? Tavat voivat olla kovin erilaisia kuin hänen synnyinmaassaan Sudanissa tai Egyptissä, missä Halima Abdelmagid asui pitkään. Halima tapaisi mielellään monia suomalaisia:

– Eivät kaikki ole samanlaisia. Monta ihmistä on monta tapaa.

Ei vapaaehtoistyötä, vaan höpöttelykavereita

Puoma-Korvela päätti kokeilla kepillä jäätä ja laittoi kyselyn paikalliseen kaupunkiryhmään Facebookissa.

Tänään yksi opiskelija vetäisi minua hihasta ja kysyi, voisinko auttaa häntä löytämään suomalaisen ystävän, jonka kanssa hän voisi puhua suomea.

Olisiko kukaan kiinnostunut tutustumaan uusiin ihmisiin ja ihan vain höpisemään suomeksi?

Yhteydenottojen määrä ja ihmisten kirjo yllättivät: kiinnostuneissa on miehiä ja naisia, työikäisiä ja eläkeläisiä. Puoma-Korvela sai myös houkuteltua mukaan aiempia valmentavan koulutuksen opiskelijoitaan, ja keskiviikkona vuorossa on ensimmäinen kahvitteluilta, jossa ihmiset pääsevät rupattelemaan.

Hän ei puhu vapaaehtoistyöstä, joka voi terminä säikäyttää ja kuulostaa sitovalta. Kurssejakaan ei tarvita:

– He tarvitsevat höpöttelykaveria, sanoo Puoma-Korvela.

Bahar Mojahed puhuu paljon naapureiden kanssa ja haluaa kuumeisesti oppia suomen kielen täydellisesti. Hän haluaisi jakaa päivän kuulumiset juttukaverin kanssa, mutta toivoo myös saavansa apua käytännön asioissa, vaikkapa matkalla kohti jatko-opintoja. Noin vain uusien ihmisten kanssa ei ole helppo päästä juttusille.

– Ehkä suomalaiset eivät tykkää puhua ulkomaalaisten kanssa. He ovat myös hiljaisia ja vähän... vähän totisia, sanoo Bahar.

Bahar Mojahed.
Bahar Mojahed on kova puhumaan ja kyselemään. Hän kaipaa myös neuvoja esimerkiksi tulevien opintojensa suhteen.Sari Vähäsarja / Yle

Mari Puoma-Korvelan toive on, että maahanmuuttajat löytäisivät kavereita, joiden kanssa tavata muutenkin omalla ajalla. Varsinkin aikuisille ystävien saaminen voi olla vaikeaa. Valmentavassa koulutuksessa on ihmisiä 12 maasta, ja ikähaitari on 17-40 vuotta.

Nuoret voivat löytää kavereita vaikka urheiluporukasta, mutta mihin menee aikuinen nainen, joka on kotona ja jolla on vaikka pieniä lapsia? pohtii Puoma-Korvela.

Kaveripiirin rakentaminen vaatii työtä kantasuomalaiseltakin

Anniina Karvinen on yksi juttukaveriksi valmiista kokkolalaisista. Hän törmäsi ilmoitukseen ja laittoi heti viestiä: täällä olisi kahden pienen lapsen äiti!

Karvinen haluaa lastensa kasvavan suvaitsevassa ilmapiirissä, pitävän ihmisten erilaisuutta itsestäänselvänä ja oppivan kunnioittamaan toisia kulttuureja.

– Minä pidän maahanmuuttajia isona rikkautena ja koen, että me voimme oppia heistä ja heidän tarinoistaan paljon.

Toisaalta Karvinen on itsekin tuore tulokas Kokkolassa, ja hän tietää, että kaveripiirin ja tukiverkoston eteen täytyy tehdä töitä.

– Tuurilla ja sinnikkäästikin olen etsinyt kavereita lähipuistosta, mutta on se hankalaa. Jos vielä olisi kielimuuri esteenä… pohtii Karvinen.

Suomi 100 -hengessä koristeltuja pipareita.
Juttukaverikahveille on varauduttu Suomi 100 -pipareilla.Sari Vähäsarja / Yle

Entisessä kotikaupungissaan Jyväskylässä Karvinen kävi paljon monikulttuurisessa perhekahvilassa. Noin vain oudon ihmisen juttusille menemiseen hänelläkin on jonkinlainen kynnys: torjutuksi tulemisen pelko on aina olemassa. Kun on järjestetty tilaisuus, on helpompaa mennä mukaan.

– Ja kun on tällainen vuodenaika ja Suomen ilmasto, täällä kyllä tarvitaan yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä!