Rautatieliikenteen ohjauskeskuksia ei siirretäkään Lahteen – työpaikat säilyvät Kouvolassa ja Helsingissä

Liikennevirasto ei keskitäkään Kouvolan ja Helsingin ohjauskeskuksia Lahteen.

rautatieliikenne
YLE / Raine Martikainen

Rautatieliikenteen ohjaaminen Kouvolasta käsin jatkuu.

Liikennevirasto ei keskitäkään rautatieliikenteen ohjausta Lahteen, vaan ohjauskeskukset säilyvät Kouvolassa ja Helsingissä. Täten noin 60 työpaikkaa pysyy Kouvolassa.

– Haluamme tehdä päätöksiä pitkäjänteisesti niin, että henkilöstölle kerromme hyvissä ajoin. Nyt tehdyt ratkaisut heijastuvat pitkälle 2020-luvulle, sanoo ylijohtaja Virpi Anttila Liikennevirastosta.

Liikennevirasto otti aikalisän keskittämisen toimeenpanossa jo keväällä. Taustalla oli liikenne- ja viestintäministeriön käynnistämä liikenteenohjauksen yhtiöittäminen.

Ylijohtaja Virpi Anttilan mukaan yhtiöittäminen ja rautatieliikenteen henkilöliikenteen avaaminen kilpailulle vaativat rataverkon haltijalta sekä liikenteen ohjaukselta merkittäviä toimenpiteitä.

– Tässä yhteydessä lisämuutos olisi kasvattanut toimintahäiriöiden riskiä, emmekä nähneet sitä mielekkääksi tällä aikajänteellä, sanoo ylijohtaja Virpi Anttila.

Anttilan mukaan yhtiöittämisen jälkeen raideliikenteen ohjauksesta vastaa valtion erityisyhtiö. Se tekee aikanaan itsenäisesti esimerkiksi sijaintipäätökset. Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee parhaillaan raideliikenteen ohjauksen yhtiöittämistä samoin kuin raideliikenteen yhtiöittämistä.

Uusi kauko-ohjausjärjestelmä nykyisiin tiloihin

Myös kauko-ohjausjärjestelmän kehittämistä Kaakkois-Suomessa jatketaan. Uusi kauko-ohjausjärjestelmä rakennetaan ohjauspalvelukeskuksen nykyisiin tiloihin Kouvolassa.

– Ihan ideaalitilanne tämä ei ole, koska lähtökohtana meillä on ollut uuden järjestelmän rakentaminen uusiin tiloihin. Esimerkiksi Tampereella uusi kauko-ohjausjärjestelmä tulee täysin uusiin tiloihin. Uskon kuitenkin, että kyllä me Kouvolassa pystymme nykyisissä tiloissa hoitamaan uuden järjestelmän rakentamisen nykyisen rinnalla siten, että siitä ei koidu vaaraa raideliikenteen turvallisuudelle, sanoo Liikenneviraston ylijohtaja Virpi Anttila.

– Tarkastelemme rakentamisen aikana, onko tiloihin joitakin mahdollisia parantamistarpeita.

Henkilöstölle tarvetta uudessakin järjestelmässä

Uusi kauko-ohjausjärjestelmä muuttaa liikenteenohjauksessa työskentelevien työnkuvia. Automatisaatio vähentää joitakin tehtäviä, mutta uusia tehtäviä syntyy tilalle.

– Uusia tehtäviä tulee muun muassa matkustajainformaatioon. Työnkuvat varmasti muuttuvat paljon, mutta työn määrä ei tule vähenemään. Pyrimme pitämään huolen siitä, että nykyiset liikenteenohjaajat ovat motivoituneita ja saavat koko ajan täydennyskoulutusta. Lisäksi koulutamme koko ajan uusia liikenteenohjaajia, mikä mielestäni kertoo siitä, että kyllä heille työtä on jatkossakin, Virpi Anttila toteaa.

Toikka: "Voimme ottaa myös Helsingin työpaikat tänne"

Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka otti iloisena vastaan tiedon raideliikenteen ohjauskeskuksen pysymisestä Kouvolassa.

– Onhan tällä suuri elinkeinopoliittinen merkitys, 60 työpaikan säilyvyys Kouvolassa, Toikka toteaa.

Hänen mukaansa Kouvola teki kovasti töitä, jotta päätös olisi nyt tehdyn kaltainen. Kouvola esimerkiksi teki Liikennevirastolle perusteellisen asiantuntijavalmistelun liikenteen ohjauskeskuksen säilyttämistä puoltavista faktoista.

– Erittäin hyvä mieli minulla on siitä, että ei tehty työ mennyt hukkaan, ja saatiin toteutettua se välitavoite, mikä haluttiinkin.

Välitavoitteella Toikka viittaa siihen, että jatkossa Kouvola voi palvellla laajemminkin raideliikenteen ohjauksessa.

– Otamme mieluusti Helsingin työpaikat Kouvolaan, mikäli keskittäminen jatkuu. Pystymme tarjoamaan kilpailukykyiset tilat isommallekin ryhmälle, Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka lupaa.

Henkilöstö: "Hyvä ja perusteltu päätös"

Henkilöstön mielestä Liikenneviraston päätös oli hyvä ja perusteltu. Raideliikenteen ohjauskeskuksen henkilöstö on Finrail Oy:n palveluksessa.

Toimitusjohtaja Pertti Saarelan mukaan yhtiöittämisen mukanaan tuomien isojen muutosten kynnyksellä oli viisasta pidättäytyä keskittämästä raideliikenteen ohjaustoimintaa Helsingistä ja Kouvolasta Lahteen.