Rekan kuljettaja kuoli kahden rekan törmäyksessä Tuusniemellä – valtatie 9 poikki

Poliisin mukaan tie saataneen auki vasta torstain puolella.

Tuusniemi
Kolariin joutunut rekka.
Antti Karhunen / Yle

Kaksi rekkaa törmäsi Tuusniemellä Kuopion ja Joensuun välisellä valtatie yhdeksällä. Toisen rekan kuljettajana ollut mies kuoli onnettomuudessa, joka sattui keskiviikkona noin klo 11.40.

Tie on edelleen poikki ja tien auki saaminen tulee kestämään todennäköisesti yli puolenyön, eli torstain puolelle.

Poliisilla on tieto kuljettajasta, mutta henkilöllisyyttä ei ole pystytty vielä vahvistamaan.

Osallisena yhteentörmäyksessä olivat säiliörekka ja tavarankuljetusrekka. Autot ovat suomalaisissa kilvissä. Molempia rekkoja ajoi suomalainen.

Poliisin mukaan onnettomuus sattui, kun Joensuusta Kuopioon päin matkalla olleen tavararekan perävaunu lähti luisuun ja osui vastaan tulevaan rekkaan. Kuollut on vastaan tulleen rekan kuljettaja.

Onnettomuusajoneuvoissa ei ollut lastia, mutta onnettomuuden aiheuttaneen tavarankuljetusrekan kyydissä oli lasinkuljetukseen soveltuvia telineitä.

Toinen kuljettajista ei ensiarvion perusteella loukkaantunut, mutta hänet vietiin varmuuden vuoksi tarkastettavaksi terveyskeskukseen.

Kartta
Yle Uutisgrafiikka

Onnettomuuspaikka sijaitsee Tulikallion kohdalla, Tuusniemen ja Ohtaansalmen sillan välisellä tieosuudella. Poliisin tilannekeskus tiedotti vähän ennen kello 18:aa, että tie avataan liikenteelle aikaisintaan kello 20. Paikalla on poliisin tekninen tutkinta ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta.

Kiertotie onnettomuuspaikan ohi kulkee siten, että raskaan liikenteen on kierrettävä Kaavin ja Outokummun kautta. Henkilöautoliikenne voi kulkea Ohtaanniementien kautta. Poliisi ohjaa liikennettä Ohtaanniementien ja Liukonpellontien kautta.

Keli onnettomuuspaikalla on luminen ja osin sohjoinen.

Rekkaonnettomuus Tuusniemellä.
Antti Karhunen / Yle

Tekstiä päivitetty viimeksi kello 20.17: Lisätty ja tarkennettu jutun yksityiskohtia poliisin antamien tietojen pohjalta.