Väitöstutkimus: äidin liikuntaharrastusta ja painonhallintaa kannattaa tukea jo ennen raskautta

Marja Leppäsen tuore väitöskirja osoittaa, että liikunnan harrastaminen vaikuttaa myönteisesti seuraavankin sukupolven hyvinvointiin.

tiede

Terveystieteen väitöskirjan mukaan äidin liikuntaharrastusta ja painonhallintaa kannattaa tukea säännöllisesti jo ennen raskautta. Se on tärkeää sekä äidin että lapsen kannalta.

Kovatehoinen liikunta alle kouluikäisenä saattaa lisäksi ehkäistä lasten ylipainoa ja tukea fyysistä kuntoa - sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

– Eri tahojen tulisi tehdä yhteistyötä, jotta äitejä ja lapsia voidaan tukea riittävästi ennen raskautta, raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen, suosittaa terveystieteiden maisteri Marjatta Leppänen.

Läheiset kannustavat liikuntaan

Leppänen tutki raskausdiabeteksen riskissä olevien naisten liikuntaan yhteydessä olevia tekijöitä. Lisäksi väitöskirjassa tarkasteltiin raskausdiabeteksen riskin suhdetta äitien ja lasten liikuntaan sekä lasten kehon koostumukseen seitsemän vuoden seurannan jälkeen.

– Vapaa-ajan liikunnan jatkumista edistivät sekä naisten oma että puolison runsas liikunta-aktiivisuus ennen raskautta. Naiset kovivat läheiset ihmiset liikuntaan kannustaviksi henkilöiksi.

Naiset, joilla ei ollut raskausdiabeteksen riskiä alkuraskaudessa, lisäsivät liikuntaa merkitsevästi enemmän kuin riskiryhmässä olleet seitsemän vuoden seuranta-aikana. Lasten kehon koostumukseen tai liikuntaan riskillä ei ollut yhteyttä.

– Riskitekijöistä raskautta edeltävä korkeampi painoindeksi oli yhteydessä poikien epäsuotuisaan kehon koostumukseen, toteaa Leppänen.

Jo viisi minuuttia liikuntaa tehoaa

Leppäsen tutkimuksessa tarkasteltiin myös alle kouluikäisten lasten liikunnan yhteyttä kehon koostumukseen ja fyysiseen kuntoon.

– Tulosten mukaan jo viisi minuuttia kovatehoista liikuntaa päivässä oli merkitsevästi yhteydessä suotuisaan kehon koostumukseen ja parempaan fyysiseen kuntoon, Leppänen sanoo.