yle.fi-etusivu

Suomalaiset musiikkivideot pimenivät YouTubessa, kun lisenssi päättyi – Videoiden palauttaminen nähtäviksi voi kestää päiviä

Väliaikainen sopimus syntyi torstaiaamuna, Teosto kertoo Ylelle. YouTube palauttaa videoita katseltaviksi piakkoin, mutta operaatio voi kestää parikin päivää.

YouTube
Youtube
Sergei Konkov / AOP

Isoa osaa musiikkivideoista ei pysty tällä hetkellä katselemaan suoratoistopalvelu YouTubesta.

Video sisältää materiaalia, jonka omistaa TEOSTO. Video ei ole käytettävissä maassasi.

Videoruutuun tuleva ilmoitus kertoo blokkauksen syystä olennaisen: suomalaiset eivät saa videoita näkyviin. Sulku koskee suurta osaa kotimaisten muusikoiden videoista sekä myös laajalti ulkomaisia videoita.

Google ja Teosto ovat päässeet torstaiaamuna asiasta väliaikaiseen sopimukseen. Videoiden palauttaminen alkaa, mutta se voi kestää, Markus Kaarto Teostosta kertoo Ylelle.

Teoston mukaan kyse on [YouTuben omistajan] Googlen omasta toimenpiteestä, joka tuli Teostolle yllätyksenä.

– Sopimusneuvottelut Teoston ja Googlen välillä ovat sujuneet hyvässä hengessä, varatoimitusjohtaja Risto Salminen Teostosta kertoo.

YouTuben käyttäjätuki kertoo (siirryt toiseen palveluun) myös rajoituksen syystä.

Teosto edustaa (siirryt toiseen palveluun) noin 30 000 suomalaista musiikintekijää ja myöntää käyttölupia heidän sisältöihinsä. Suoratoistopalveluiden kanssa käytävissä neuvotteluissa sovitaan aineiston käytön laajuudesta ja siitä saatavista korvauksista.

Videoiden blokkaamisesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Politiikka

Analyysi: Vastaehdokkaat haastoivat Niinistöä Ylen tentissä – samalla he pelasivat kärkiehdokkaan pussiin

Kotimaan uutiset

Katsojat arvioivat: Niinistö pärjäsi parhaiten, Haatainen heikoiten – katso suuri vaalikeskustelu Areenasta

Presidentinvaalit

Väyrynen vaalikeskustelussa: Suomi vietiin perustuslakia rikkoen euroalueeseen – Yle seurasi hetki hetkeltä

Alankomaat

Hollannin Maastrichtissa kaksi kuollut, useita haavoittunut puukotuksissa