Ajoneuvoverolaki muuttuu perjantaina – tonnin lisävero voi mätkähtää rekisteröimättömällä autolla ajavalle

Poliisi ei jatkossa määrää sakkoa liikennekäytöstä poistetun auton ajamisesta tiellä, vaan rangaistuksena on lisävero. Poliisi voi käyttää apuna kameravalvontaa.

Kotimaa
autojonoja länsiväylällä
Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Ajoneuvoverolaki muuttuu joulukuun alusta. Rekisteröimättömän tai liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon käytöstä tiellä voidaan määrätä ajoneuvon omistajalle ensisijaisena sanktiona sakon sijasta lisävero. Vero on vähintään 1 000 euron suuruinen.

Veroseuraamus on ollut mahdollinen seuraus näissä tapauksissa ennenkin, kertoo ylikomisario Simo Pukkila Lounais-Suomen poliisilaitokselta. Jatkossa se on ensisijainen rangaistus.

– Tässä muuttuu se, että enää ei voida sakottaa rekisteröimättömän tai liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon käytöstä, kertoo Pukkila.

Kaksoisrangaistavuus poistuu

Aiemman käytännön mukaan poliisin toimesta kirjoitettiin kuljettajalle sakko ja sen lisäksi voitiin määrätä veroseuraamus. Pukkila kertoo, että sekä korkein oikeus että EU:n lainsäädäntötahot näkevät käytännön olleen vastoin yleistä kaksoisrangaistavuuden kieltoa.

Poliisi ilmoittaa lainvastaisesti liikenteessä käytetyistä ajoneuvoista Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille, joka hoitaa lisäverojen maksuunpanon.

Vaikka sakkoa ei enää poliisilta saa, minimissään tuhat euroa lisäveroa on joka tapauksessa tuntuva seuraamus. Pukkila ei ota kantaa siihen millaista maksuaikaa lisäveron maksuun voisi saada.

– Veromaksuajasta on sovittava maksun määrääjän kanssa, toteaa Pukkila.

Rekisteröimättömän moottoripyörän ajosta voi saada sakkoa

Lakimuutos koskee niitä ajoneuvoja, joista joudutaan maksamaan vuotuinen ajoneuvovero. Tämä koskee lähinnä henkilö- ja pakettiautoja, mutta voi kohdistua myös muihin ajoneuvoverolain alaisiin ajoneuvoihin, jos niitä käytetään liikennekäyttöön kelpaamattomana.

Sen sijaan liikenteestä poistettua tai rekisteröimätöntä moottoripyörää ajettaessa voi poliisi edelleen määrätä sakkorangaistuksen.

Rekisteröimättömyys voi paljastua kameravalvonnassa

Jatkossa poliisi voi käyttää kameravalvontaa sellaisten ajoneuvojen paljastamiseksi, joista voidaan määrätä lisävero.

Nykyään tienvarsien kameratolpat reagoivat vain silloin kun ajoneuvolla ajetaan ylinopeutta. Kun ylinopeustapauksessa kameratolppa välähtää, asian käsittelyssä selviää jos ajoneuvo on rekisteröimätön tai poistettu liikennekäytöstä. Tämän johdosta Trafilta voi tulla ilmoitus veroseuraamuksesta. Lisäksi poliisi käsittelee tilanteeseen liittyvän rikosasian, eli poliisi voi sakottaa ylinopeudesta.

Lainsäädäntö mahdollistaa myös poliisin ajoneuvoissa käytettävien rekisteröintilaitteiden hyödyntämisen. Nämä rekisteröintilaitteet ovat automaattisia ja ne seulovat kaikki vastaantulevat ajoneuvot rekisterikilpien perusteella. Näin löytyy niin rekisteröimättömiä kuin anastettujakin ajoneuvoja.

– Poliisit reagoivat niihin ilmoituksiin, joita laitteisto ilmoittaa, kertoo Pukkila.

Entä ne tapaukset, joissa kamerakuvasta ei saa selvää kuka ajaa? Tai jos liikennerekisteristä poistettu ajoneuvo on anastettu kotipihasta?

– Lainsäädännössä veroseuraamus kohdistuu ajoneuvon omistajaan. Sikäli ei ole tarpeellista tietää, että kuka on sillä ajanut. Se vain, että ajoneuvoa on käytetty liikenteessä, kertoo Pukkila.

Pukkila toteaa, että veroseuraamuksen määrääjän eli Trafin vastuulla on päättää vaadituista selvityksistä ja toimenpiteistä epäselvissä tapauksissa.

Klo 14.50 Juttua tarkennettu ja täydennetty ylikomisario Simo Pukkilan haastattelulla. Aiemmin julkaistussa tekstissä ei tullut ilmi, että lisävero on ollut jo ennenkin käytössä. Aiemmin käytössä ollut sakkorangaistus poistuu käytöstä.