6-vuotias poika oli mukana jatkosodan taistelussa – "Ajattelin, että isän kanssa minulla ei ole mitään hätää"

Pentti Suomalainen sanoo, että puolustusvoimien huoltoajoa yhteysaluksella hoitanut isä kuljetti poikaansa mukanaan syystä. Isä halusi varmistaa, ettei koko perhe kuole pommituksessa.

jatkosota
Pentti Suomalainen
82-vuotias Pentti Suomalainen osallistui näyttelytapahtumaan merikeskus Vellamossa Kotkassa.Juulia Tillaeus / Yle

Kuusivuotias Pentti Suomalainen heräsi keskellä yötä moottoreiden ääniin. Poika oli nukkunut keulahytissä isänsä ja konepäällikön kanssa. Nyt muita ei näkynyt missään.

Pentti puki päälleen ja kiipesi kannelle ihmettelemään. Aluksen kansi oli täynnä sotilaita. Pieni poika puikkelehti miesten väleistä ajohyttiin, josta hän löysi isänsä, aluksen päällikön. Pentti kysyi isältään, mihin oltiin menossa.

– Ulko-Tammioon, kuului lyhyt vastaus.

Elettiin heinäkuun alkua vuonna 1942, ja puolustusvoimien huoltoajoa Kotkan ja Kirkonmaan välillä ajanut Sunila II -alus oli ollut normaaliin tapaan ankkuroituna Kirkonmaan rantaan. Puolen yön aikaan oli tullut hälytys, joka sekoitti aluksen arjen.

Neuvostoliiton sotilaat olivat hyökänneet Somerin saarelle. Sunila II hälytettiin kuljettamaan sotajoukkoja paikalle.

Sunila II
Päällikkö Vilho Suomalainen ohjaa yhteysalus Sunila II:ta.Pentti Suomalaisen kokoelma

Jatkosotaa oli tuolloin takana reilu vuosi, ja pieni Pentti oli viettänyt päivänsä isänsä mukana Sunila II -aluksella keväästä 1942 saakka. Suomalaisen perhe asui Kotkan Sunilassa, josta väkeä ei evakuoitu sodan tieltä. Ei, vaikka Sunilaa pommitettiin jatkuvasti.

– Evakuoinneille ei nähty tarvetta. Katsottiin, ettei sellaista vaaraa ollut, nyt 82-vuotias Pentti Suomalainen toteaa.

Pentin isä, ylimatruusi Vilho Suomalainen toimi yhteysalus Sunila II:n päällikkönä. Alus oli nimetty aiemman omistajansa, selluloosatehdas Sunila Oy:n mukaan.

Isä halusi varmistaa, ettei koko perhe kuole.

Pentti Suomalainen

Kun Pentti ja isä kulkivat aluksen mukana, kaksi vuotta nuorempi pikkusisko ja äiti jäivät kotiin.

– Olen jälkeenpäin ajatellut, että isä otti minut mukaansa laivalle sen vuoksi, että jos jotain erittäin ikävää olisi sattunut, ainakin puolet perheestä olisi jäänyt jäljelle. Hän halusi varmistaa, ettei koko perhe kuole.

Isä ja Pentti kävivät kotona harvakseltaan. Joskus Pentti jätti muutaman laivamatkan väliin, mutta palasi pian taas isän luo alukselle.

Pieni poika oli aluksella mielellään. Kotoa lähteminen ei koskaan tuntunut pahalta.

– Siinä iässä sellaiset asiat kiinnostivat. Oli kivaa, kun pääsi lähtemään.

Pauketta pakoon

Kun hälytys tuli, Sunila II lähti kohti Ulko-Tammion saarta kolmelta aamuyöllä. Alus taittoi 25 kilometrin merimatkaa pari tuntia. Alus jätti sotilaat tykkiveneiden ja pienten rannikkovartioveneiden kuljetettaviksi taistelukentälle.

Seuraava tehtävä oli hakea Mustastamaasta ammuksia Somerissa samaan aikaan taistelleille tykki- ja vartiomoottoriveneille. Mustamaa siinsi viiden kilometrin päässä Ulko-Tammiosta. Välimatkaan kului puolisen tuntia.

– Matkalla oli yksi pitkä, matala salmi. Se oli suorin tie, mutta siinä piti ajaa aika hiljaa.

Minulle oli tehty keulan puolelle oma peti, jonka vieressä olleesta ikkunasta näin ulos veteen.

Pentti Suomalainen

Sunila II teki kaksi ammustenhakureissua. Alus oli palaamassa toiselta reissulta Mustanmaan ja Ulko-Tammion puolessa välissä, kun Neuvostoliiton tiedustelukone havaitsi sen. Kone alkoi tulittaa alusta yläilmoista. Vilho Suomalainen komensi poikansa suojautumaan konehuoneeseen.

– Isä käski minut aina aluksen pohjakerrokseen konehuoneeseen tulisuojaan, kun hän koki tilanteen vaaralliseksi. Se oli komentohyttiä suojaisampi paikka. Olin siellä konepäällikön kanssa, eikä minua pelottanut ollenkaan. Minulle oli tehty keulan puolelle oma peti, jonka vieressä olleesta ikkunasta näin ulos veteen.

Miehistöä tykkiveneen kannella Somerin taistelussa 9.7.1942.
Miehistöä tykkiveneen kannella Somerin taistelussa 9.7.1942.SA-Kuva

Sunila II:lla ei ollut ilmatorjunta-aseita, joilla puolustautua hyökkäykseltä. Pieni Pentti pysyi uhkaavasta tilanteesta huolimatta rauhallisena.

– Todennäköisesti en vielä sen ikäisenä osannut pelätä enkä ymmärtänyt tilanteen vaarallisuutta. Ikkunasta näki vain vaakatasoon, enkä nähnyt meitä tulittanutta konetta.

Alus ei saanut yhtään osumaa.

– He eivät todennäköisesti olleet harjoitelleet ampumista tarpeeksi, Pentti Suomalainen hymähtää.

Alus pääsi perille. Ammuslasti tyhjennettiin Ulko-Tammion länsipuolelle ankkuroituun tykkiveneeseen.

''Heillä oli joka paikka täynnä sideharsoa''

Tehtävänsä hoidettuaan Sunila II ankkuroitui Ulko-Tammioon, 18 kilometrin päähän taistelukentästä. Pentti oli isänsä kanssa laiturilla, kun paikalle kaartoi rannikkovartiovene.

– Vene toi saarelle taistelussa haavoittuneita suomalaisia. Heillä oli joka paikka täynnä sideharsoa. Kukaan heistä ei kuitenkaan ollut kriittisessä tilassa. He lähtivät kävelemään omin jaloin.

Tukikohta
Vartiomoottoriveneiden tukikohta Ulko-Tammion Länsilahdessa.SA-Kuva

Haavoittuneiden sotilaiden näkeminen ei säikäyttänyt pientä poikaa.

– Turvasin isääni. Ajattelin, että hänen kanssaan minulla ei ole mitään hätää.

Myös kaatuneet sotilaat tuotiin Ulko-Tammioon. Niitä kuljetuksia Suomalainen ei nähnyt.

Taistelu lapsen silmin

Kun Pentti ja Vilho Suomalainen veivät ammuskuljetusten rahtikirjat Ulko-Tammion komentokeskukseen, vastassa oli yllättävä näky.

– Huoneen jokaisessa neljässä nurkassa istui neuvostoliittolainen vanki. Miehet istuivat päät polviin painettuina kasvot huoneeseen päin, Pentti Suomalainen muistelee.

Pentti kipusi Ulko-Tammion tulenjohtotorniin kiikaroimaan taistelua isänsä kanssa tulituksen ollessa kiivaimmillaan. Pitkästä välimatkasta huolimatta taistelu näkyi selvästi.

– Hyökkääjät tulittivat saarta joka puolelta. Someri on kokonaan kalliota, ja jokaisen ammuksen osuessa kallioon leimahti hirveä tulenlieska. Se oli melkoinen näky.

Karvas tappio

Suomi ja Saksa olivat Somerin taistelun aikaan aseveljiä. Saksalaisella M-17-miinanraivausaluksella oli merkittävä rooli Somerin taistelussa. Aluksen tukikohta oli Kirkonmaa, josta se oli lähtenyt kohti taistelukenttää samaan aikaan Sunila II:n kanssa.

Saksalaisten perille päästyä saaressa oli jo sata neuvostosotilasta. Neuvostoliiton torpedoveneet olivat rantautuneet kallioseinämän suojissa.

Saksalaiset alkoivat tulittaa hyökkääjiä laivan tykeillä. Maihin nousseilla Neuvostoliiton sotilailla oli vain käsiaseet, eivätkä he pystyneet vastaamaan saksalaisten tuleen. Monet pelastautuivat suojautumalla suurten kivien taakse.

Korsuja Somerissa
Jatkosodan aikaisia korsuja Somerissa.SA-Kuva

Suomalaiset puolustivat saarta maalta käsin. Saaren keskipisteessä oli neljä tuliasemaa, joista ammuttiin pika- ja konekivääreillä kaikkiin ilmansuuntiin.

– Neuvostoliiton sotilaat pyrkivät saarelle jyrkän kallioseinämän kautta. Heti kun hyökkääjät nostivat päätään, suomalaiset ampuivat. Se oli täydellistä yhteistyötä.

Ajattelin, että nyt kyllä puhuvat pehmeitä.

Pentti Suomalainen

Taistelussa oli mukana kolmisenkymmentä Neuvostoliiton sota-alusta, jotka pyrkivät laskemaan sotilaita saarelle. Suomalaiset tuhosivat yli puolet aluksista. Neuvostoliiton tappiot olivat merkittäviä.

Lopulta neuvostosotilaat tajusivat tilanteen mahdottomuuden ja antautuivat.

''He olivat tajunneet pelin olleen sillä selvä''

Noin sata antautunutta sotilasta vangittiin, kuulusteltiin ja kuljetettiin vankien keräyspaikoille. Vilho Suomalainen kävi myöhemmin katsomassa vankeja, joista osa puhui suomea.

Yksi vanki kertoi isälleni, että kun saksalainen laiva tuli paikalle, he olivat tajunneet pelin olleen sillä selvä. He eivät olleet mahtaneet mitään.

Somerin taistelussa kaatui 23 ja haavoittui 58 suomalaista. Neuvostoliitto menetti maissa 128 ja merellä noin 300 sotilasta vahvasta ylivoimastaan huolimatta.

Someri
Someri jatkosodan aikaan kuvattuna.SA-Kuva

Kaksi päivää kestäneen taistelun päätyttyä palattiin välittömästi normaaliin arkeen. Sunila II lähti Ulko-Tammiosta 9.7. illansuussa ja jatkoi huoltoajon ajamista.

Alus ei käynyt taistelun aikana Ulko-Tammiota lähempänä Someria. Saari jäi Pentti Suomalaiselta näkemättä, sillä se siirtyi jatkosodan päätyttyä Moskovan välirauhansopimuksen myötä Neuvostoliitolle. Nykyään Someri on tarkasti vartioitu saari, jonne ei ole asiaa.

– Olisin halunnut käydä siellä. Edelleen kiinnostaisi mennä, Pentti Suomalainen toteaa.

Vanki vintillä

Osa jatkosodassa kiinniotetuista sotavangeista sijoitettiin suomalaisille maatiloille apumiehiksi. Miehet olivat rintamalla ja naiset hoitivat yksin karjataloutta ja viljelyä, joten apu tuli tarpeeseen.

– Talvella 1943 vierailimme äitini kanssa tätini ja setäni maatilalla Turkhaudassa. Serkkupoikani sanoivat, että älä pelästy, meillä on venäläinen. Ajattelin, että nyt kyllä puhuvat pehmeitä.

Sotavanki Terussa Itä-Karjalassa huhtikuussa 1942.
Sotavanki Terussa Itä-Karjalassa huhtikuussa 1942.SA-Kuva

Illan hämärässä serkut johdattivat Suomalaisen piharakennuksen yläkertaan. Kahdeksanvuotias poika hämmästyi ymmärtäessään väitteen todeksi.

– Siellä hän oli, ihan tavallisen näköinen ihminen. Hän oli osaava ja ahkera mies. Vaikka sota oli käynnissä, venäläisiin vankeihin suhtauduttiin kuin ihminen ihmiseen.

Vangit sopeutuivat maatiloille hyvin.

– Tätini ja setäni talossa työskennellyt vanki ei koskaan yrittänyt karata. Kun sodan päätyttyä vangit saivat käskyn palata Venäjälle, he eivät halunneet lähteä. He sanoivat, että heti kun he ylittävät rajan, tulee kuula kalloon.

Syntymäpäivää ei juhlittu

Sunila II:lla elettiin taas tavallista arkea. Alus oli rantautuneena Kirkonmaan satamaan. Lähes tasan kuukauden kuluttua Somerin taistelusta, 7.8.1942 Pentti Suomalainen täytti seitsemän vuotta. Syntymäpäivä kului huoltoajossa.

Se oli ihan tavallinen päivä, syntymäpäivää ei huomioitu millään lailla. Kotkassa saattoi tulla jopa kymmenen ilmahälytystä vuorokaudessa, eikä juhlinta ollut kenelläkään mielessä.

Lapset eivät olleet tavallinen näky aluksilla sota-aikana. Vilho Suomalaisen oli haettava paikkakunnan komentajan lupaa saadakseen ottaa poikansa mukaan. Pentti ei kuitenkaan ollut ainoa kentällä mukana ollut lapsi.

Muutama vuosi sitten Suomalainen sai tietää, että miinalaiva Riilahden päällikön vuotta nuorempi poika oli kulkenut samalla tavalla isänsä mukana.

– He olivat Somerissa taistelukentällä. Hänen kokemuksensa olivat hyvin samanlaisia kuin omani. Hänenkin isällään oli tapana komentaa hänet laivan pohjakerroksiin suojaan.

Kunniamerkkien jako
Kuukauden kuluttua Somerin taistelun päättymisestä Mustassamaassa jaettiin kunniamerkkejä taistelussa ansioituneille sotilaille.SA-Kuva

Veri veti vesille

Suurin osa Suomalaisen suvun miehistä työskenteli merillä sekä rauhan että sodan aikana. Pentin isoisä ja isoisän isoisä olivat laivureita, joilla oli omat laivat.

Veri veti myös Pentti Suomalaisen vetten ääreen.

Ruotsalainen Gustaf Thordén laajensi laivavarustamonsa Suomeen vuonna 1924 halvan työvoiman perässä. Pentti Suomalainen aloitti uransa vuonna 1956 kansioppilaana Thordénin laivastossa Haminassa. Myöhemmin hän työskenteli varustamon konepuolella Ruotsin Thordevallassa, moottorimiehenä laivastossa, konemestarina ja varustamon teknisellä käyttöosastolla.

Suomalaisen ammatinvalinnan syyt kumpusivat ympäristöstä ja yhteisöstä.

– Merillä työskentely tulee helposti ensimmäisenä mieleen, kun kasvaa saaristossa. Kaikki sukulaiseni lähtivät järjestään merille. Meillä on eräänlainen merimiessuku.