Presidentti ja hallitus tekevät päätöksen suuresta sotaharjoituksesta keväällä

Harjoitusta on kaavailtu vuodelle 2020 tai 2021.

sotaharjoitukset
Maavoimien sotaharjoitus Army North 17, Rovajärvi
Maavoimien sotaharjoitus Army North 17, Rovajärvi Tapio Räihä / Yle

Ensi vuoden sotaharjoitukset käytiin läpi tänään presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa. Käsiteltävänä oli myös puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) julkisuudessa jo aiemmin esittelemä suunnitelma suuresta kansainvälisestä sotaharjoituksesta. Harjoituksia on kaavailtu vuodelle 2020 tai 2021.

Presidentti Sauli Niinistön mukaan sotaharjoituksesta keskusteltiin tässä vaiheessa periaatteen tasolla, mutta käytännössä päätös tehdään kevään aikana.

Presidentin mukaan valiokunnassa oli myötämielisyyttä normaalia suuremman pääsotaharjoituksen järjestämiselle, jonka yhteydessä harjoiteltaisiin myös kansainvälisen avun pyytämistä ja vastaanottamista, mutta tämän pidemmälle asiaa ei käsitelty.

– Tätä joudutaan vuosien mittaan vielä kehittämään, mutta sellainen periaateratkaisu, kyllä vai ei, se varmasti pitää tehdä ensi kevään aikana, presidentti Niinistö sanoi.

Yhteisymmärrystä harjoituksesta haetaan yhteistyössä eduskunnan valiokuntien kanssa.

– Kun mennään vaalikauden yli, silloin on tärkeä varmistaa, että tätä asiaa kohtaan on yleistä ymmärtämystä laajemminkin. Ettei käy niin, että vaalien jälkeen törmättäisiin siihen, että toisenlaiset ajatukset ovat vallalla.

Puolustusministerin avaus

Ministeri Niinistö puhui suuren kansainvälisen sotaharjoituksen järjestämisestä ensimmäistä kertaa MTV:n haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) marraskuun alussa. Lähin vertailukohta harjoitukselle on Ruotsin syksyllä järjestämä Aurora, johon osallistui noin 20 000 sotilasta. Avaus aiheutti hämmennystä, sillä presidentillä ei ollut tietoa ministerin suunnitelmista etukäteen.

Hämmennystä lisäsi se, että ministeri Niinistö puhui harjoitussuunnitelmasta myös Suomessa vierailleelle Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattisille. Eduskunnan puolustus- ja ulkoasiainvaliokunnassa ministeri Niinistön etunojaa moitittiin sekä hallitus- että oppositiopuolueissa.

Ruotsin, Tanskan ja Norjan puolustusministerit ovat kertoneet aiemmin suhtautuvansa Suomen mahdolliseen harjoituskutsuun myönteisesti. Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis ei vierailunsa aikana kertonut, aikooko Yhdysvallat osallistua.