Kulttuurialan ihmiset tulivat ulos #metoo:lla

Kannanotto on annettu perjantaina Svenska Ylelle ja Helsingin Sanomille.

#metoo
#metoo kirjoitettuna naisen käteen.
Tiina Jutila / Yle

Noin 1000 kulttuurialan ammattilaista on julkaissut tänään kannanoton.

Kannanotossa vaaditaan nollatoleranssia seksuaaliselle häirinnälle ja että ongelma otetaan tosissaan myös alan johdossa. Kannanotto on julkaistu tunnisteella #kulissientakana. Kannanoton on allekirjoittanut 956 ihmistä, joiden joukkoon kuuluu muun muassa nimekkäitä teatteri- ja elokuva-alan osaajia.

#metoo -aiheista kannanottoa on kerätty Facebookissa, mutta hankkeen puuhaajat eivät halua, että kannanotto yksilöityy, siksi yksittäisiä ihmisiä on ohjeistettu ottamasta kantaa asiaan.

Kannanotto on annettu perjantaina Svenska Ylelle ja Helsingin Sanomille (siirryt toiseen palveluun). Kannanoton on allekirjoittanut muun muassa näyttelijä-professori Elina Knihtilä, näyttelijä Heli Sutela, näyttelijä Iina Kuustonen, näyttelijä, koomikko Jenni Kokander ja ohjaaja Johanna Vuoksenmaa.

Kannanoton allekirjoittaneiden listan voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Lue myös:

Metoo-kampanja ei näy rikosilmoituksissa ainakaan vielä – "Viitteitä, että keskustelu lisää ilmoitusmääriä"

A-teema syventyi seksuaaliseen häirintään – lue vieraiden ajatuksia aiheesta

Europarlamentin julkinen salaisuus vuosi julki – #metoo-kampanja mursi tulvavallit Strasbourgissa