Koe uusi yle.fi

Vietnamilaisravintolan omistajille vankeutta työsyrjinnästä – kohteena maanmiehet ja sukulaiset

Kemissä sijaitsevan vietnamilaisen ravintolan omistajat on tuomittu ehdolliseen vankeuteen ja isoihin korvauksiin työsyrjinnästä.

työsyrjintä
Lientä kaadetaan vietnamilaiseen Pho-keittoon.
Yle / Tuuli Toivanen

Toinen omistajista tuomittiin kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen. Toinen omistaja puolestaan kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta kaksi kuukautta pitempään ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Lisäksi molemmat määrättiin kolmen vuoden liiketoimintakieltoon. Maksamattomia palkkoja tuomittujen on korvattava yhdelle työntekijälle 250 000 euroa ja toiselle 60 000 euroa. Lisäksi tuomitut velvoitetaan korvaamaan valtiolle 200 000 euroa rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä.

Ravintolan vietnamilaissyntyiset yrittäjät olivat muun muassa maksaneet työntekijöille mitätöntä palkkaa ja teettäneet heille ylipitkiä työpäiviä.Syyttäjän mukaan rikos oli kohdistunut neljään työntekijään. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että työsyrjinnän tunnusmerkit täyttyivät vain kahden henkilön kohdalla.

Oikeus toteaa perusteluissaan, että asianomistajat ovat voineet puolustaa oikeuksiaan heikosti, koska he ovat olleet kielitaidottomia ja riippuvaisia työpaikastaan. Syrjintä on myös kestänyt pitkään ja ollut suunnitelmallista.

Lainsäädännön kannalta erikoiseksi tapauksen tekee se, että kaksi työntekijöistä ei ole kohteluaan kuulusteluissa tai oikeudessa moittinut eikä heillä ollut vaatimuksia työnantajaansa kohtaan.

Kemissä toimivaa vietnamilaisravintolaa Hoa Phong Lan Orkidean Kukka Oy:tä koskeva työsyrjintäoikeudenkäynti on tapauksena harvinainen Pohjois-Suomen tuomioistuimissa. Kihlakunnansyttäjä Mikko Valanteen mukaan Kemi-Tornio käräjäoikeudessa tapaus on laatuaan ensimmäinen.

Vietnamilaisravintolaa koskevan jutun tutkinta on ollut työläs. Ensimmäisestä tutkintapyynnöstä tuomion antamiseen kesti kaikkiaan viitisen vuotta.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Politiikka

Niinistö panttaa yhä Nato-kantaansa – ”Jäsenyys on täysin riippuvainen olosuhteista”

Kittilä

Mikä Kittilää oikein vaivaa?

Kittilä

Terttu Utriainen Kittilän tilanteesta: "Jos vuosikausia toimitaan tällä tavalla, ulkomaailmalle sokeudutaan"

Mielenterveys

Miten jo 8-vuotiaalla voi olla mielenterveysongelmia? – Lastenpsykiatrian lähetteiden määrä jatkuvassa kasvussa