yle.fi-etusivu

Paula Takion kolumni: Ihmisestä ei saa tehoja irti puristamalla

Työelämän tehostaminen on nykyisin usein tärkein arvo. Ihmisellä ja ajalla on molemmilla rajansa. Liialla ruuvaamisella hukkuu työn arvo ja mielekkyys, kirjoittaa Paula Takio.

työelämä
Paula Takio
Paula TakioKalle Mäkelä / Yle

On jokaviikkoinen ilmiö kuulla ihmisten murehtivan, että työstä on ilo kadonnut, koska sitä on aivan liikaa. Jatkuvasti kuulen myös ystävällisiä neuvoja, että pitää alentaa rimaa. Alistua siihen, että ei pysty tekemään työtä niin hyvin kuin ehkä haluaisi, koska ei kerta kaikkiaan ehdi tai pysty siihen.

Tehostaminen on ollut koko aikuisuuteni työelämän avainsana. Miksi ei kiinnitetä enemmän huomiota siihen, missä tulee vastaan raja, jolloin työsuorituksen laatu menee määrätavoitteen vuoksi niin huonoksi, ettei käytännössä työn olennainen tavoite enää edes toteudu. Oletetaan, että ihmiset aina vain venyvät huikeampiin suorituksiin. Mutta venyvätkö oikeasti?

Oletetaan, että ihmiset aina vain venyvät huikeampiin suorituksiin. Mutta venyvätkö oikeasti?

Jatkuva tehokkuuden lisäys on oletusarvo: kaikessa täytyy koko ajan kasvaa, tulla entistä parempaa tulosta vähemmillä panostuksilla. Robotiikkaa ja automatiikkaa hyödyntävissä tehtävissä tätä tapahtuukin, kun jatkuvasti kehitellään uusia ratkaisuja, joiden myötä tulee aina vain enemmän tuotosta vähemmässä ajassa.

Ihmisellä ja ajalla on molemmilla rajansa. Digitalisaatiosta toivotaan ihanneratkaisua alalle kuin alalle, jotta päästäisiin maksamasta palkkoja suorittavan tason työntekijöille. On kuitenkin työtehtäviä, joita ei voi automatisoida, mutta niissäkin odotetaan yhtä lailla jatkuvaa tulosten määrällistä kasvua. Aivan kuin kukaan ei ymmärtäisi eroa töihin, jotka eivät perustu ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen.

Olen seurannut sivusta, miten yrityksen vaatimustaso kasvaa jatkuvasti. Kun ihmisiä jää eläkkeelle tai siirtyy uupuneena muihin tehtäviin, ei heidän tilalleen palkata uusia vaan piiskataan jäljelle jääneitä saavuttamaan entisenlaisia tuloksia, hoitamaan entistä lukuisampia asiakkuuksia vähemmällä väellä. Ja seuraavalla kvartaalilla täytyy tietysti yltää jo parempaankin.

Töissä, joissa kohteena ovat ihmiset ja heidän hyvinvointinsa, pitäisi olla selvää, että ylettömällä tehostamisella, jonka tähtäimenä on vain rahan säästö, saavutetaan tuo raja hyvinkin nopeasti. Inhimillisiä hyveitä ja (henkistä) hyvinvointia ei voi rahalla tai millään määrällisellä suureella mitata.

Vuorovaikutus, luottamuksen syntyminen ovat avaintekijöitä laadullisesti hyvään työsuoritukseen monissa ihmiskeskeisissä työtehtävissä.

Jos työssä määritellään äärimmäinen minimitaso, josta ainoastaan halutaan maksaa, ihmisten kohtaaminen jää jalkoihin. Vain sillä on merkitystä, että voidaan leimata, että asiakas on nähty. Kohtaamisen laadulla ei ole väliä, koska se on vaikeasti mitattavissa. Kuitenkin kohtaaminen, vuorovaikutus, luottamuksen syntyminen ovat avaintekijöitä laadullisesti hyvään työsuoritukseen monissa ihmiskeskeisissä työtehtävissä, kuten opetus- ja hoiva-aloilla. Ja ne vaativat aikaa.

Tunnen monia, jotka ovat esimerkiksi lähihoitajan työssä kotisairaanhoidossa uupuneet siihen, että koko työ on menettänyt merkityksensä. Työn mielekkyys katoaa, jos ihmisen oma työn arvon mittari on se, että pystyy tarjoamaan hyvää hoitoa, joka vaikuttaa myönteisesti asiakkaan elämään, eikä se enää toteudu. Se ei toteudu, jos pitää juosta pää kolmantena jalkana osoitteesta toiseen ja tehdä vain kaikkein välttämättömin.

Lastensuojelutyössä puhutaan tilanteista, joissa työntekijä ei ehdi tavata asiakkaanaan olevaa lasta käytännössä ollenkaan. Työntekijä kyynistyy ja turhautuu eikä välttämättä enää jaksa edes yrittää, koska omat ihanteet työn sisällöstä karkaavat saavuttamattomiin.

Opetusalalla säästöt ja tehostaminen ovat tarkoittaneet sitä, että sijaisia ei käytetä. Säästyy rahaa, mutta oppilailta ja opiskelijoilta jää saamatta opetus, johon heillä olisi oikeus. Opettajat eivät tohdi hankkia lisäkoulutusta, koska koulutuspäivien työt kaatuvat kollegoiden niskaan ylimääräisenä.

Opettajia on irtisanottu vaikka opiskelijamäärä ei olisikaan muuttunut, joten yksi opettaja päätyy tekemään samat työt, jotka oli aikaisemmin jaettu useammalle.

Opettaja antaa etätehtäviä kaikille, joille voi, ja toivoo, että mahdollisimman moni jättäisi tulematta paikalle.

Olen kuullut kauhutarinoita, joissa äidinkielen ryhmän nimilistassa on 20 hengelle tarkoitettuun luokkatilaan sijoitettu 60 opiskelijaa. Opettaja antaa etätehtäviä kaikille, joille voi ja toivoo, että mahdollisimman moni jättäisi tulematta paikalle, ja juoksee sitten käytävillä neuvomassa niitä, jotka eivät luokkaan mahdu opiskelemaan. Kuinkahan monen – muun kuin säästölukuja tuijottavien päättäjien -mielestä tämä on aitoa tehokkuutta ja tulokset yhtä hyvät kuin ennen tehostamista?

Uudistuksia pelkääviä on kuulteni lohdutettu sanomalla, että niillä, jotka töihin saavat jäädä, tulee kyllä olemaan paljon töitä. Minuun iski kauhea ahdistus. En halua tehdä korostetun paljon töitä: haluan tehdä töitä tavallisen määrän. Sellaisen määrän, jonka jaksan inhimillisesti tehdä hyvin.

Joskus jaksaa ihmetyttää, millä logiikalla taivastellaan työttömien määrää samalla kun suunnitellaan että pyritään vähentämään vaikkapa hoitohenkilöstö kolmasosaan entisestä. Toiset ihmiset pudotetaan tehostamisen nimissä työttömiksi ja osa sitten putoaa, kun ei enää pysty tekemään töitä niillä ehdoilla, millä nykyään pitäisi tehdä.

Varakkaiden on oikeutettua uupua ja hypätä pois oravanpyörästä. Lehdissä on jännittäviä kertomuksia maailmanympärimatkoille sapattivuotta viettämään lähteneistä. Hienoa, että uskalsi hypätä pois. Kerää vähän voimia valkohiekkaisella rannalla tai kiipeämällä vuorelle ja sitten jaksaakin taas miettiä uusia kiinnostavia urahaasteita.

Mutta entä kun tavallinen köyhempi ihminen väsyy? Se ei olekaan hienoa.

Silloin putoaa tukien varaan hylkiöksi, joka elätyttää itsensä ahkerilla ja tunnollisilla veronmaksajilla, jotka yhä jaksavat.

Paula Takio

Paula Takio on kieltenopettaja Turun Ammatti-instituutissa. Opettajan töitä hän on tehnyt niin vankilassa kuin eduskunnassakin. Hän on myös freelance-kääntäjä ja on tutkinut keskiajan kirjoituksia ja viihtyy työssään nuorten parissa.