yle.fi-etusivu

Käänne Pyhtään mopotallissa: Päätös lopettamisesta menee uusiksi – kokoukseen meni väärä henkilö

Kunnanjohtaja Olli Nuuttilan mukaan hyvinvointilautakunnassa tapahtunut virhe on erittäin harvinainen. Syytä sille hän ei tiedä.

mopot
Poika ottaa bensaa mopon tankista.
Minna Heikura / Yle

Pyhtään kunta joutuu käsittelemään uudestaan päätöksen lopettaa yhteistyö Huutjärvellä toimivan mopotallin kanssa. Pyhtään kunnan hyvinvointilautakunta päätti tiistaina, että Pyhtään kunta irtisanoo Kasvajat ry:n kanssa tehdyn mopotallitoiminnan taloudellista tukea koskevan sopimuksen. Sopimuksen piti päättyä vuodenvaihteessa.

Kokouksen jälkeen ilmeni kuitenkin, että hyvinvointilautakunnan tekemä päätös ei ole toteuttamiskelpoinen, vaan kaikki lautakunnan tiistaina käsittelemät asiat joudutaan ottamaan uudelleen käsittelyyn. Se johtuu siitä, että kokousjärjestyksessä tapahtui virhe.

– Tässä oli käynyt niin, että hyvinvointilautakunnan varajäsen oli paikalla. Ilmeni sitten, ettei hän oikeasti ollut hyvinvointilautakunnan varajäsen, vaan erään toisen toimielimen. Tässä oli väärinkäsitysten summana syntynyt tilanne, sanoo Pyhtään kunnanjohtaja Olli Nuuttila.

Nuuttila ei tiedä, mistä syystä väärä henkilö oli läsnä hyvinvointilautakunnan kokouksessa. Yle ei tavoittanut hyvinvointilautakunnan puheenjohtajaa tai varapuheenjohtajaa.

Nuuttilan mielestä hyvinvointilautakunnassa tapahtunut väärän henkilön läsnäolo on harvinainen tapaus eikä hän muista vastaavaa. Hyvinvointilautakunta kokoontuu uudestaan 7. joulukuuta käsittelemään kokouksen asiat uudestaan.

– Ei pelkästään mopotalliasia, vaan kaikki kokouksen asiat käsitellään uudestaan. Päätökset ovat syntyneet virheellisessä järjestyksessä. Sen vuoksi lautakunta päättää käsitellä ne uudestaan.

Mopotalli perustettiin Pyhtään Huutjärvelle tammikuussa, koska kyläläiset kärsivät mopolla rälläämisestä ja ilkivallasta. Mopotallin myötä ilkivalta ja asukkailta tulleet valitukset loppuivat. Pyhtään mopotallin toimintamallia on kiitelty myös muissa kunnissa.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Kotimaan uutiset

Katsojat arvioivat: Niinistö pärjäsi parhaiten, Haatainen heikoiten – katso suuri vaalikeskustelu Areenasta

Presidentinvaalit

Väyrynen vaalikeskustelussa: Suomi vietiin perustuslakia rikkoen euroalueeseen – Yle seurasi hetki hetkeltä

Presidentinvaalit

Sotaleikki aloitti Ylen vaalikeskustelun – presidenttiehdokkailta tivattiin toimintanohjeita

Teleoperaattorit

Yhdysvaltalainen viestintäkomitea äänesti: USA:ssa voidaan luopua vapaasta internetistä