YK haluaa muovijätteelle nollatoleranssin

YK on jo sitoutunut vähentämään muovijätettä huomattavasti vuoteen 2025 mennessä.

muovijäte
Kaksi poikaa kerää muovijätettä merenrannalla Philippiineillä.
Francis R. Malasig / EPA

YK:n ympäristökokouksessa tavoitellaan valtamerien muovisaasteelle täyskieltoa, kirjoittaa BBC (siirryt toiseen palveluun). Hallitusten toivotaan siirtyvän kohti sopimusta, jolla kielletään muovijätteen pääsy mereen.

YK on jo sitoutunut vähentämään muovijätettä huomattavasti vuoteen 2025 mennessä. Norjan johtaman päätöslauselman pitkän tähtäimen tavoite on kuitenkin nollatoleranssi. Tavoitteena on myös puhdistaa nykyinen muovijäte rannoilta. Rantamuovin siivoaminen on erityisen tärkeää, sillä hankaus hajottaa muovin erittäin haitalliseksi mikromuoviksi.

Tällä hetkellä laivoja koskee kielto, jonka mukaan ne eivät voi heittää muovia mereen. Kansainvälinen laki muovijätteen mereen heittämisen kiellosta sen sijaan puuttuu.

Asiantuntijoiden mukaan valtamerien muovit ovat itsestään selvä aihe maailmanlaajuiselle sopimukselle. Muovi edustaa laaja-alaista uhkaa. Muovisaaste ei tunne kansainvälisiä rajoja.

YK:n ympäristöministerit kohtaavat ensi viikolla Nairobissa. Odotettavissa on yhteisymmärrys siitä, että tiukempia toimia muovijätteen torjumiseksi tarvitaan.

Työryhmä tutkii jo vaihtoehtoja muovijätteen torjumiseksi. Yhdysvallat on osallistunut työhön vapaaehtoisesti, vaikka se on perinteisesti vastustanut kansainvälisiä lakeja.

Lue lisää:

BBC: 'Zero tolerance' plan eyed for plastic pollution (siirryt toiseen palveluun)

Merten muovisaaste on aina vain haitallisempaa: Muoviroju kelluttaa vieraslajeja uusille alueille.