Hondurasissa julistettu poikkeustila vaalien jälkeisten levottomuuksien takia

Sekä istuva presidentti että hänen vastaehdokkaansa ovat julistautuneet vaalien voittajiksi. Ääntenlaskenta on yhä kesken.

vaalit
Mielenosoittajia kadulla
Oppositioehdokas Salvardo Nasrallan kannattajat ovat ottaneet yhteen kyynelkaasua käyttäneen poliisin kanssa Hondurasin pääkaupungissa Tegucigalpassa.Gustavo Amador / EPA

Hondurasin hallitus on julistanut poikkeustilan. Se antaa poliisille ja asevoimille lisää valtuuksia hajottaa mielenosoituksia ja asettaa öisen ulkonaliikkumiskiellon.

Maassa on ollut levottomuuksia viime sunnuntaina pidettyjen presidentinvaalien takia. Noin viisi prosenttia äänistä on yhä laskematta. Sekä istuva presidentti Juan Orlando Hernandez että hänen vastaehdokkaansa Salvardo Nasralla ovat julistautuneet voittajiksi.

Oppositio syyttää hallitusta vaalivilpistä. Ainakin yksi ihminen on kuollut ja yli 20 loukkaantunut mielenosoituksissa. Noin sata ihmistä on pidätetty protestien yhteydessä ryöstelyn takia.

Poikkeustila on voimassa kymmenen päivää.