Pitkän linjan ammattilainen kertoo, mikä suomalaisessa musiikinopetuksessa mättää: "Omaan työhön on uskottava, muuten on parempi lopettaa"

Juuri eläköityneen kuopiolaisen musiikinlehtori Matti Sariolan mielestä musiikinopettajan täytyy jatkuvasti seurata nuorisokulttuuria ja päivittää päätään.

Musiikkiopettajat
Matti Sariola
Anna Ronkainen / Yle

– Oppitunnit on myyntitilanteita. Kauppoja ei synny, jos myyjä ei ole innostunut omasta tuotteestaan. Opettajan on oltava innostunut ja onnistuttava innostamaan, muistuttaa 40 vuotta alalla työskennellyt kuopiolainen musiikinlehtori Matti Sariola.

Joulukuun alussa eläkkeelle jäänyt Sariola on seurannut huolestuneena uutisointia ja keskustelua musiikinopetuksen tasosta. Aiemmin tällä viikolla Ylen uutisissa kerrottiin, että yhä useammin musiikkia opetetaan vastoin tahtoa ja ilman ammattitaitoa. Matti Sariola on samaa mieltä. Tämmöisissä tilanteissa voi olla vaikea innostaa oppilaita.

Toisaalta opetustilanteet ovat Sariolan mielestä muuttuneet opettajille haasteellisemmiksi, koska nuorten pitkäjänteisyys on heikentynyt. Kaikki tänne ja heti –kulttuuri on vahvasti läsnä, jolloin uuden soittimen opetteleminen voi osoittautua lannistavaksi. Luokkien soitinvarustelusta se ei Sariolan mielestä ole kiinni.

– Innostus on vaan pumpattava itseensä, vaikka olisi tylsä maanantaiaamu. Omaan työhön on uskottava, muuten on parempi lopettaa. Musiikinopetus ei voi olla pakkopullaa, korostaa Sariola, joka itse on onnistunut luomaan oppilaisiinsa sellaisen suhteen, joka on jatkunut vuosia koulunloppumisen jälkeenkin.

Musiikinopetus ei voi olla pakkopullaa.

Matti Sariola

Samaa sanoo Matti Sariolan entinen oppilas Reckless Love –yhtyeen laulaja Olli Herman, joka kehuu entistä opettajaansa juuri innostuneisuudesta.

– Opettajalla on tässä suuri vastuu, koska siinä kylvetään niitä tulevaisuuden siemeniä. Matti oli sekä innostunut että innostava. On sillä ollut oman urankin kannalta suuri merkitys, myöntää menestyksekkään musiikkiuran luonut kuopiolaislähtöinen muusikko.

Opettajan on päivitettävä päätään

Musiikinopettajana Sariola on aina pyrkinyt pysymään kärryillä nuorisokulttuurista. Opettajien on pystyttävää uudistumaan ja päivittämään omaa päätään. Se on haaste erityisesti musiikintunneilla.

– Siellä nuorisokulttuuri näyttäytyy aivan eri tavalla kuin monissa muissa oppiaineissa, uskoo Sariola.

Uransa viimeisinä vuosina hän nauraa itse löytäneensä vastauksen ukulelesta, jonka soittamisesta ovat innostuneet sekä tytöt että pojat.

– Moni on ilmoittanut, että on tosi nastaa soittaa sitä soitinta. Oppilaat ovat hankkineet jopa omia soittimia oppituntien ansiosta, ilioitsee Sariola.

Musiikinopetuksessa ei voi unohtaa myöskään digimaailmaa, joka on tärkeä osa nuorten elämää.

– Olen itsekin käyttänyt opetuksessa esimerkiksi erilaisia sovelluksia. Se on tärkeä pointti.

Harrastusvalikko kasvanut, musiikki ei ole enää kärkipäässä

Matti Sariola on opettanut musiikkia sekä musiikkiluokille että tavallisille luokkaryhmille vuosikymmeniä. Opettajan kannalta haasteellista on ollut myös ryhmäkokojen kasvattaminen ja tämä liittyy suoraan resursseihin.

– Yli 30 oppilaan ryhmissä ei hirveän paljon yksilöohjausta voi tehdä. Tämä on yksi keskeinen asia, koska kyllä siinä opettajakin sellaisessa tilanteessa väsähtää, pohtii Sariola.

Viime vuosina Sariola on ollut huolissaan myös siitä, että suurissa luokkaryhmissä on yhä vähemmän soittajia.

– Aiemmin jokaiselta luokalta sai kokoon isohkon bändin. Nyt tavallisillakin luokilla on ehkä pari kitaristia ja yksi rumpali. Sitäkin on hyvä pohtia, että mistä tämä johtuu.

Sariolan arvion mukaan musiikissa on käynnissä vähän samankaltainen ilmiö kuin urheilussa. Terävä kärki on erittäin terävä, mutta laajempi massa on kaventunut. Taustalla on todennäköisesti myös se, että nuorten harrastusvalikko on laajentunut.

– Musiikki ei ole enää sen valikon yläpäässä. Toisaalta musiikki on arkipäiväistynyt ja nuoret kulkevat jatkuvasti napit korvissa ja jokaisella voi olla studio makuuhuoneen nurkassa, miettii Sariola.

On tehtävä jotain ennen kuin meillä on löysät housussa.

Matti Sariola

Pitkän uran tehnyt Sariola ei halua edes miettiä sitä, mitä seuraa siitä, jos tilanne jatkuu samankaltaisena. Esimerkiksi kulttuurin resursseja ei pidä nipistää hänen mielestään enää yhtään. Tämä koskee myös esimerkiksi musiikinkoulutusta.

– On tehtävä jotain ennen kuin meillä on löysät housussa, kehottaa Sariola.

Tällä hän tarkoittaa muun muassa sitä, että luokkakokoja ei voi enää kasvattaa ja opettajia täytyy myös lisäkouluttaa jatkuvasti.