Keikkalääkäri määräsi huumevangille opiaatteja – Vankilan sairaanhoitaja: "Tällaista kaaosta en ole koskaan aiemmin nähnyt"

Vankien terveydenhuolto on ajautunut kaaokseen, sanovat useat Ylen haastattelemat vankilalääkärit ja -sairaanhoitajat.

Vankien terveydenhoito
Helsingin vankila.
Juha Kivioja / Yle

Suomen noin 3000 vangin terveydenhuollosta vastaa neonatologi eli vastasyntyneiden vauvojen sairauksiin ja hoitoon erikoistunut lääkäri.

Vankien terveydenhuolto siirrettiin vuoden 2016 alussa oikeusministeriöstä Rikosseuraamuslaitoksesta sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle.

– Meillä oli aika suuria odotuksia, kun siirtymistä suunniteltiin. Odotimme, että meille tulee enemmän asiantuntemusta terveydenhuollon alalta, ja ehkä myöskin mahdollisuus tarjota vangeille parempaa hoitoa ja kuntoutusta, sanoo Psykiatrisen vankisairaalan Vantaan yksikön ylilääkäri Alo Jüriloo.

Yle selvitti laajasti vankiloiden terveydenhuollon tilannetta ja oli yhteydessä noin kymmeneen suureen tai keskisuureen vankilaan. Yle haastatteli useata vankiloissa työskentelevää lääkäriä, sairaanhoitajaa sekä vankilanjohtajia.

Niissä vankiloissa, joissa työskentelee vakituinen virkalääkäri tai pitkään vankeja hoitanut keikkalääkäri, vankien terveydenhuoltoon ollaan tyytyväisiä. Mutta useissa vankiloissa tilanne on toinen.

"THL:ssä ei ymmärretä, miten vankeja hoidetaan"

Ylen haastateltavien mukaan moni asia alkoi mennä huonoon suuntaan sen jälkeen, kun vankiterveydenhuolto siirrettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Vain muutama haastateltava haluaa puhua tilanteesta omalla nimellään.

Erään suuren vankilan poliklinikan osastonhoitaja kuvailee tilannetta näin:

– Tämä siirto markkinoitiin meille niin, että me saamme tähän alaan asiantuntijuuden ja ymmärryksen sekä paremman tuen toiminnallemme kuin aikaisemmin. Mutta kaikki on mennyt täysin päinvastoin.

Ylen haastattelemat sairaanhoitajat ja lääkärit katsovat, että THL:ssä ei ymmärretä, että päihderiippuvaisten, monisairaiden ja erilaisten persoonallisuushäiriöisten vankien hoitaminen on hyvin erilaista kuin siviilissä olevien potilaiden.

Vankien terveydenhuoltoa johtaa vauvoihin erikoistunut lääkäri

Hanna Hemmniki-Salin ja Jaana Leipälä.
Hanna Hemmniki-Salin ja Jaana Leipälä.

Vankien terveydenhuollosta vastaa neonatologi eli vastasyntyneiden vauvojen sairauksiin ja hoitoon erikoistunut lääkäri Jaana Leipälä. Hänellä, samoin kuin vankiloiden poliklinoista vastaavalla avohoidon ylilääkärillä Hanna Hemminki-Salinilla, ei ole lainkaan aiempaa kokemusta vankien hoitamisesta.

Ylen haastattelemien lääkäreiden ja sairaanhoitajien mukaan uuden johdon aikana keikkalääkäreiden määrä vankiloiden poliklinikoilla on lisääntynyt. Tällä hetkellä vankiloissa työskentelee vain neljä vakituista lääkäriä, jotka ovat alueylilääkäreitä. Heidän lisäkseen vankeja hoitaa seitsemän keikkalääkäriä, joiden kanssa on tehty eripituisia sopimuksia.

Vankiloissa aiemmin työskennelleet ja nyt työskentelevät vakituiset lääkärit ja sairaanhoitajat kertovat Ylelle, että aiemmin vankiloissa oli tapana, että uudet lääkärit perehdytettiin muutaman päivän ajan perusteellisesti. Nyt uusi ja kokematon keikkalääkäri on saanut parin tunnin perehdytyksen, jonka jälkeen hän on alkanut yksin hoitaa potilaita.

Kehno perehdytys näkyy vankiloissa.

Sairaanhoitajat joutuvat vahtimaan keikkalääkäreitä

Nuoret ja kokemattomat keikkalääkärit ovat määränneet esimerkiksi huumeita käyttäville vangeille opiaattilääkkeitä. Ylen tietojen mukaan eräässä tapauksessa sairaanhoitaja sai estettyä lääkemääräyksen, jossa huumevangille oli päätymässä suuri annos opiaattilääkettä. Aina sairaanhoitajat eivät ole ehtineet väliin.

Sairaanhoitajien ylimääräinen työ ja vastuu ovat lisääntyneet. Ylelle haastattelun antanut suuren vankilan osastonhoitaja kertoo, että hoitohenkilökunta on paineessa, kun sairaanhoitajat joutuvat vahtimaan, mitä kokemattomat lääkärit tekevät.

– Tällaista kaaosta en ole vankilassa aiemmin nähnyt lähes 30 vuoden urani aikana, sanoo osastonhoitaja.

"Keikkalääkärit eivät kuulu vankiloihin"

Hannu Lauerma
Hannu LauermaAntti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Moni vankiloissa pitkään töitä tehnyt lääkäri on seurannut vankiterveydenhuollon tilannetta huolestuneena.

Keikkalääkärit eivät kuulu vankiloihin, sanoo arvostettu ja kokenut psykiatri.

– Vankilalääkärin täytyy tuntea maasto. Virkalääkärit, jotka osaavat tulkita vankikulttuuriin liittyviä ilmiöitä, ovat olennaisesti parempi ratkaisu, sanoo Psykiatrisen vankisairaalan johtava ylilääkäri Hannu Lauerma.

Vankilalääkäri Jaana Kajander
Turun vankilan psykiatrisen poliklinikan vt. osaston ylilääkäri Jaana KajanderJuha Kivioja / Yle

Viime aikoina moni vakituinen virkalääkäri on lähtenyt vankiloista. Yksi heistä on oikeuspsykiatrian erikoislääkäri Jaana Kajander. Hän irtisanoutui Turun vankilan poliklinikalta tämän vuoden huhtikuussa. Yksi syy lähtöön oli THL:ssä istuva vankiterveydenhuollon kokematon johto.

– Minulla oli tunne, että minun esimieheni eivät ymmärtäneet, millaista työtä me teimme vankiloissa. En saanut mielestäni heiltä riittävästi tukea ongelmatilanteissa, Kajander kertoo.

Kun Kajander aloitti työskentelyn Länsi-Suomen vankiloiden alueylilääkärinä, hänelle luvattiin 8-9 kertaa vuodessa työnohjausta. Säästösyistä työnohjaus vähennettiin kahteen kertaan vuodessa.

– Tämä on ehdottomasti liian vähän. Tässä työssä tulee haasteellisia tilanteita, joita täytyy päästä purkamaan ulkopuolisen tahon kanssa, Kajander sanoo.

Moni haastateltava sanoo Ylelle, että vankiterveydenhuoltoa johdetaan THL:n alaisuudessa hyvin eri tavoin kuin aiemmin. Keskusteleva kulttuuri on kadonnut.

– Kyllä siinä voisi olla parantamisen varaa. Siinä on työtä vielä edessä, toteaa Psykiatrisen vankisairaalan Vantaan yksikön ylilääkäri Alo Jüriloo.

Vankilanjohtajat vaativat kriisikokouksen

Tänä syksynä moni Länsi-Suomen vankila on ollut kokonaan ilman lääkäriä. Nyt useisiin alueen vankiloihin on saatu muutamaksi kuukaudeksi keikkalääkäri.

Vaasan vankila on edelleen ilman lääkäriä. Yle kertoi aiemmin tänään, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Vankiterveydenhuollon yksikön johtajat irtisanoivat muutama viikko sitten Vaasan vankilassa osa-aikaisena vankilalääkärinä toimineen Terhi Wuolijoen. Lue tästä irtisanomisesta.

Ylen saamien tietojen mukaan Länsi-Suomen alueen vankilanjohtajat ja THL:n vankiterveydenhuollon johtajat pitivät kriisipalaverin aiemmin tässä kuussa. Vankilanjohtajat vaativat vastauksia muun muassa siihen, miksi vankiloihin ei saada lääkäreitä, ja miksi uusien lääkäreiden perehdyttämisessä on ollut suuria puutteita.

Budjetti on ylittymässä

Lääkärin hoitovälineitä.
Juha Kivioja / Yle

Vankiterveydenhuollon johtajana vuosina 20062016 toiminut oikeuspsykiatrian dosentti Heikki Vartiainen on seurannut eläkkeeltä huolestuneena entisten kollegojen ja vankiterveydenhuollon tilannetta.

Vartiaisen mukaan erityisen huolestuttavaa on, että THL:ssä vankiterveydenhuollon budjetti on ylittymässä.

– Budjetti ylittyy roimasti. Samanaikaisesti vankien terveydenhuollon taso ja saatavuus heikkenee. Minä olin kovasti tätä siirtoa THL:ään ajamassa, mutta nyt on syytä kysyä, onnistuttiinko tässä, Vartiainen pohtii.

Sopeuttamispuheet ovat kiirineet THL:stä vankiloihin. Useassa vankilassa odotetaan pelokkaana, mihin mahdolliset säästötoimet iskevät. Ylilääkäri Alo Jüriloon mukaan vankiterveydenhuollosta ei kannata säästää.

– Vankien hoitoon ja kuntouttamiseen käytettävät rahat antavat huomattavan hyviä tuloksia, jos ajatellaan uusintarikollisuutta ja yhteiskunnan turvallisuutta, Psykiatrisen vankisairaalan Vantaan yksikön ylilääkäri Alo Jüriloo muistuttaa.

Johtaja Jaana Leipälä: Keikkalääkärit soveltuvat vankiloihin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Vankiterveydenhuollon yksikön johtajan Jaana Leipälän mukaan myös keikkalääkärit sopivat vankiloihin.

– Voivat sopia hyvinkin. Toki vankiterveydenhuollossa on erityispiirteitä. Mutta meillä on ollut ostopalvelulääkäreitä, jotka ovat olleet pidempään meillä, ja heille on silloin saattanut kertyä kokemusta.

Leipälä ihmettelee alaistensa puheita hänen kokemattomuudestaan. Hän haluaa muistuttaa, millä perusteilla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos valitsi Leipälän edeltäjän, jonka viransijaisena Leipälä toimii.

– Silloin kun varsinaista viranhaltijaa on rekrytoitu, tässä on etsitty henkilöä, joka osaa johtaa, ja jolla on strategista näkemystä sekä kykyä johtaa ihmisiä. Terveydenhuollon asiantuntemus on vähän niin kuin lisäbonus. Varmaankin silloin, kun minut on viransijaiseksi otettu, on arvioitu juuri näitä samoja ominaisuuksia, Leipälä sanoo.

Leipälän mukaan organisaatiosta löytyy myös vankiterveydenhuollon asiantuntemusta.

– Meillä on onneksi tässä organisaatiossa näitä substansseja eli vankiterveydenhuoltoa tuntevia asiantuntijoita, jotka sitten hoitavat niitä asioita, joihin sitä asiantuntemusta tarvitaan.

Johtaja Leipälä pitää hyvänä sitä, että vankiterveydenhuolto siirrettiin oikeusministeriön alaisuudesta sosiaali-ja terveysministeriön alaisuuteen.

– Tämä siirto yhdenmukaistaa ja edistää vankien yhdenvertaisuutta terveydenhuollon palvelujen suhteen verrattuna muuhun väestöön. Nyt kun meillä on ollut tämmöinen hallinnonalan siirto, niin siitä seuraa automaattisesti se, että me tarkastelemme ja kehitämme käytäntöjä, Leipälä toteaa.

Yle julkaisee tänään vankien terveydenhuoltoon liittyviä uutisia netissä, radiossa ja televiossa.

Lue myös:

Vaasan vankila jo 2 kuukautta ilman lääkäriä – Lääkärille oudot potkut: "En pääse hakemaan edes työkenkiä"