Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlallisuudet alkavat jo tänään – listasimme tapahtumia

Tasavallan presidentti avaa virallisesti Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kello 18 Helsingin Kauppatorilla.

Suomi 100
Olavinlinna Savonlinna.
Petri Saarelainen / Lehtikuva

Suomen itsenäisyyden juhlinta alkaa tänä vuonna jo tänään tiistaina 5.12. eli itsenäisyyspäivän aattona.

Eduskunnan Suomi 100 -juhlallisuudet huipentuvat eduskunnan juhlaistuntoon kello 12. Tasan 50 vuotta sitten eduskunta perusti Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahaston Sitran (siirryt toiseen palveluun).

Nyt eduskunta juhlistaa Suomen satavuotista itsenäisyyttä lasten hyvinvointia ja yhdenvertaista kehitystä tukevalla juhlapäätöksellä.

Juhlapäätöksen myötä valtio pääomittaa 1987 perustettua Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiötä 50 miljoonalla eurolla. Lisäksi säätiön toimintaa tullaan kehittämään.

Lapset ja yhteisöt juhlivat itsenäisyyttä

Työpaikat, yritykset ja erilaiset arjen yhteisöt järjestävät sinivalkoisen kahvihetken työntekijöille tai asiakkaille kello 14.

Valtakunnallinen lasten itsenäisyysjuhla järjestetään Säätytalolla kello 14.30-17. Tapahtumaa isännöi pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Juhlaan on kutsuttu yhteensä yli 600 lasta. Kutsun on saanut kaksi lasta jokaisesta Suomen kunnasta.

Helsingin tuomiokirkko valaistaan Suomi 100 -väreillä noin kello 16. Töölönlahden puistossa avautuu Sukupolvi.Nyt -valotaideteos kello 15.30 (siirryt toiseen palveluun). Teoksen seinillä näkyy toisessa maailmansodasta selvinneiden ja siellä menehtyneiden nimiä. Teos on Ylen ja Helsingin kaupungin toteuttama.

Lisäksi Helsingissä yli 20 muuta kohdetta (siirryt toiseen palveluun) valaistaan sinivalkoisella juhlavalaistuksella. Mukana ovat muun muassa Valtioneuvoston linna, Finlandia-talo ja Helsingin päärautatieasema.

Myös maailmalla erilaisia kohteita valaistaan Suomen väreihin jo tänään.

Itsenäisyyspäivän aattona kello 16 käynnistyy ulkoministeriön ja S-ryhmän Hihna247 -lähetys, jossa voi seurata Helsingin Kannelmäessä sijaitsevan Prisma Kaaren kassahihnalla liikkuvia asiakkaiden ostoksia. 12 tuntinen lähetys näkyy Prisman Facebookissa ja ulkoministeriön ThisisFINLAND-Facebook-kanavalla.

Olympiastadionin aukiolla Paavo Nurmen patsaan läheisyydessä sytytetään tuli alkuperäiseen vuoden 1952 olympialaisten tulimaljaan kello 17. Stadionin torni valaistaan sinivalkoiseksi.

Presidenttien hautojen perinteinen kynttilävalaisu alkaa kello 17 Helsingin Hietaniemessä.

Tasavallan presidentti avaa juhlallisuudet

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhla avataan virallisesti Helsingin Kauppatorilla kello 18. Juhlan avaa tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Paikalle rakentuu sadan Suomen lipun installaatio, kun lapset ja nuoret nostavat siniristiliput salkoihin. Tapahtumaan osallistuvat myös eduskunnan puhemies Maria Lohela (sin.) ja pääministeri Juha Sipilä.

Yleinen juhlaliputus alkaa ympäri maata kello 18. Juhlaliputus jatkuu yön yli 6.12. kello 22 saakka. Liput valaistaan pimeän ajaksi. Ohjeet liputukseen voi lukea sisäministeriön verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Sisäministeriö julkaisi tänään Liputan-mobiilisovelluksen Suomen satavuotissyntymäpäivien kunniaksi. Ilmainen sovellus antaa tietoa liputuspäivistä ja opastaa, milloin lippu tulee nostaa ja laskea. Sovelluksen voi ladata puhelimeen App Storesta ja Google Playsta.

Kirjastot järjestävät itsenäisyyspäivän etkoja eri puolilla Suomea. Mukana on yli 170 kirjastoa (siirryt toiseen palveluun). Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan kirjastojen etkoille.

Televisiolähetyksiä ja karaokea

MTV3 näyttää (siirryt toiseen palveluun) itsenäisyyspäivän aaton suorassa lähetyksessä kello 20 alkaen, miten Suomea on juhlistettu. Lähetys kestää yli puolen yön.

Ylen vuosisadan etkot alkavat kello 21 Yle TV1:ssä. Luvassa on musiikkia, urheilua, juhlapukuja, valotaidetta ja keskustelua satavuotiaasta Suomesta.

Suomen karaokeravintoloissa (siirryt toiseen palveluun)järjestetään kello 21 etkot, joissa lauletaan karaoketaustojen säestyksellä ja esilaulajien tuella kappaleet Sininen ja valkoinen sekä Olen suomalainen. Tapahtumaan on haastettu mukaan kaikki maamme karaokeravintolat.

Lisäksi eri puolella Suomea järjestetään paikallisia juhlallisuuksia. Lisätietoja tapahtumista löytyy Suomi Finland 100 -sivulta (siirryt toiseen palveluun).